Category Archives: Musiikki

Hollanti, tuo mainio maa

Hollanti, tuo mainio maa

Toukokuun loppuamme sulostutti viiden päivän matka Hollantiin. Amsterdamissa kävimme, totta kai, mutta yhden lomapäivistä vietimme Nijmegenissä ja kolme Utrechtissa, jonka ehkä näin voisi sanoa olleen pääkohteemme. Päivät kuluivat siis kävelemällä ympäriinsä, junailemalla maan halki ja pistäytymällä mielenkiintoisissa kohteissa. Kerron näistä mielenkiintoisuuksista jäljempänä.

Matkan ajankohta kuitenkin täsmäytyi Aldous Hardingin keikan mukaan. Tätä uusiseelantilaista goottifolkmuusikkoa olen jo jonkin aikaa halunnut käydä kuuntelemassa livenä. Viime vuonna olin näin lähellä onnistua, kun hän oli tulossa Turkuun joillekin festareille, mutta koska festareilla ei ollut yhtään muuta kiinnostavaa artistia eikä kukaan halunnut lähteä mukaan, niin jätin sen silloin väliin. Nyt helpommaksi osoittautuikin lentää keikalle Amsterdamiin asti.

Aldous Harding Schellingwoudekerkissä.

Keikka pidettiin Amsterdamin koilliskulmassa aivan kaupungin laidalla omakotitalojen ja laidunten keskellä nököttävässä pienessä Schellingwoudekerk-kirkossa. Kirkkoakustiikka sopii hyvin Aldous Hardingin kaltaiselle pääosin akustisella kitaralla ja pianolla säestävälle artistille, jonka esiintymisessä monipuolinen äänenkäyttö on keskeistä. Omintakeiseen tyyliinsä esiintyvä Aldous Harding esitti tällä kertaa yksinomaan uuden levynsä kappaleita eikä yhtään aiempaa tuotantoa. Tämä on tietenkin aina vähän harmillista, kun minulle kuuntelijana on siinä vaiheessa, kun viimein keikalle pääsen, usein syntynyt voimakkain tunneside nimenomaan jonkun artistin aiempaan tuotantoon. Mutta uudetkin kappaleet ovat upeaa kuunneltavaa.

Muutakin kuin kanavia ja tasamaata

Haikaranpesä savupiipun päällä jossain päin Amsterdamia.

Mutta niin tosiaan, emme olleet koko lomaa Amsterdamissa. Siellähän suurin osa Hollantiin suuntaavista turisteista aikansa viettää, ja etenkin näin kesän kynnyksellä meno Amsterdamin keskustassa on villiä melkein mihin aikaan vain. Se on tietenkin omalla tavallaan harmi, koska meidän kaltaisiamme matkailijoita örvellys ei kiehdo pätkääkään, ja osa ympäristön kauneudesta ja viehättävyydestä hukkuu siihen, kun väistelee joka suuntaan törmäileviä pilvipäitä. Siispä tällä kertaa vietimme suurimman osan ajasta jossain muualla.

Ihan perus Nijmegen.

Nijmegen saattaa kuulostaa melko satunnaiselta käyntikohteelta, mutta sinne meitä vetivät Museumwinkel ja Velorama (näistä lisää jäljempänä). Kaupungissa on noin 170 000 asukasta ja kaupunkiseudulla noin satatuhatta lisää, eli Turun kokoisesta paikasta on kyse. Saksan rajan kupeessa sijaitseva Nijmegen on Alankomaiden vanhin kaupunki. Rannikkoseudusta poiketen Nijmegenin ympäristöstä löytyy yllättävän paljon korkeuseroja, ja junamatkastakin suuri osa kului metsän keskellä. Äkkiseltään hyvin epäalankomaista, mutta itse kaupunki kapeine kujineen ja ihanine piparkakkutaloineen on kuitenkin juuri niin ihastuttava kuin Hollannin kohdalla sopii odottaakin. Ja Amsterdamin jälkeen Nijmegenin uneliaan hidas maakuntatunnelma ja ystävällinen palvelukulttuuri oli suorastaan virkistävää.

Utrechtin jättiläismäinen rautatieasema.

Nijmegenin helteestä jatkoimme Utrechtiin, Hollannin neljänneksi suurimpaan kaupunkiin, jossa on selvästi enemmän Amsterdamista tuttua vilskettä kuin Nijmegenissä mutta huomattavasti vähemmän reppureissaajia. Väenpaljoudesta huolimatta Utrechtin keskustassa on kylämäistä tunnelmaa, ja kauniita piparkakkutalojen reunustamia katuja ja kanavia riittää kilometrikaupalla. Utrecht on Hollannin rautatieliikenteen keskus, josta pääsee ihan kaikkialle ja vielä hämmentävän usein. Uusi rautatieasema valmistui viime vuonna, ja asema on lyhyesti sanottuna valtava. Kokonsa puolesta sitä voisi verrata Helsinki-Vantaan lentoasemaan, ja avaran asemahallin tunnelmassakin on jotain hyvin lentoasemamaista. Vilkkaan junaliikenteen lisäksi Utrechtissa pyöräillään suunnilleen eniten Hollannissa, joten liikenteellisesti kaupunki on lähempänä ihanteellista kuin yksikään muu tuntemani paikka.

Huojuvia taloja ja valokuiluja

Huojuva hotellihuone ullakkokerroksessa.

Kolme kaupunkia tarkoittaa, että yövyimme kolmessa eri hotellissa. Amsterdamista olimme varanneet huoneen eläintarhan lähellä sijaitsevasta hotelli Park Plantagesta. Siitä oli helppo kulkea Aldous Hardingin keikkapaikalle, joten se ajoi asiansa ihan riittävän hyvin. Ensikokemus hotellissa oli hämmentävä. Huoneemme oli ullakkokerroksessa, ja siellä ylhäällä tunsi aivan selvästi, kuinka talo huojui. En tiedä, mikä huojunnan aiheutti — raitiovaunut, puulattioita notkuttava kävely vai tuuli — mutta hiukan levottomaksi se olon teki. No, talo ei kuitenkaan sortunut sinä aikana kun me siellä olimme, ja ensi kerralla varannemme eri hotellin. Yhtä kaikki päädyin hollanninopiskelijoiden discordissa väittelyyn siitä, voiko verbiä zwaaien ’huojua’ käyttää kuvaamaan talon huojumista. Hollantilaiset besserwisserit väittivät kivenkovaan, että ei voi, vaan pitää käyttää verbiä trillen ’täristä’. Ehkä sitten niin, mutta tärinästä ei totisesti ollut kyse.

Rauhallinen kattoterassi, mikä mainio paikka hellepäivän iltana.

Nijmegenissä yövyimme persoonallisessa hotelli Prikkelsissä. Paikka oli erittäin iloinen yllätys. Hotellissa on vain viisi huonetta, jotka on kuulemma kaikki sisustettu eri tyylillä (minä en tietenkään nähnyt kuin oman huoneemme). Meille oli annettu tilava farkkuteemainen huone, jossa oli erikseen makuuhuone ja olohuone ja lisäksi vielä suuri kattoterassi. Koska satuimme Nijmegeniin hellepäivänä, kattoterassi oli oikein mukava paikka istua illan vähitellen viiletessä. Hotellin alakerrassa on ravintola, josta saa pientä syötävää, jäätelöä, kahvia ja sen sellaista. Aamupalan sai tilata erikseen, ja koska hotelli on pieni, aamiaiset räätälöitiin toiveidemme mukaan. Henkilökunta oli todella ystävällistä, ja jos vain ikinä päädymme uudelleen Nijmegeniin, valitsemme tämän hotellin toisenkin kerran.

Utrechtissa hotellimme Sleep Well sijaitsi Wittevrouwenissa aivan keskikaupungin itäpuolella. Huone oli sangen tavanomainen keskihintainen ja keskitasoinen hotellihuone — niin tavanomainen, etten tullut siellä ottaneeksi edes yhtään kuvaa — mutta sen erikoisimpana piirteenä oli se, että ikkunaa ei ollut lainkaan. Sen sijaan huoneeseen tuli luonnonvaloa katossa olevasta valokuilusta, joka ei kuitenkaan ollut kattoikkuna. Ikkunan puute ei kuitenkaan suuremmin haitannut, sillä nukkumista vartenhan huone pääsääntöisesti oli. Utrechtin kokoisessa kaupungissa on lyhyt matka kävellä kaikkiin turistille oleellisiin paikkoihin, ja siihen tarkoitukseen tämä hotelli passaa ihan hyvin.

Mielenkiintoisen mekaniikan museoita

Museokäynnit kuuluvat ehdottomasti kaupunkilomailuun, ja Hollannissa mielenkiintoisia museoita riittää. Nijmegenissä vierailimme polkupyörämuseo Veloramassa ja Utrechtissa kellopelimuseo Speelklkokissa ja Hollannin rautatiemuseossa.

Polkupyörämuseo Velorama

Käsipumppu ja polkimet saman menopelin käyttövoimana.

Nijmegenissa sijaitseva Hollannin polkupyörämuseo Velorama on mitä mainioin käyntikohde polkupyöräintoilijalle ja velopunk-kirjailijalle. Museon kokoelmat painottuvat polkupyöräilyn alkuaikoihin eli ennen kaikkea 1800-luvulle, ja nykyaikaisia polkupyöriä on nähtävillä vain jokunen.

Keskellä jääpyörä — huomaa piikkirengas ja takajalakset — ja seinällä satulaton yksipyöräinen.

Mutta niitä vanhempia vemputtimia on ties miten monta, ehkä toistasataa, ja ties minkä näköisiä ja kokoisia. En ollut osannut edes ajatella, mitä kaikkia lihasvoimalla kulkevia ajoneuvoja maailmassa on rakenneltu, ennen kuin on päädytty nykyisin yleisimpään polkupyörän perusmuotoon. Ensimmäiset mallit ovat toimineet lähinnä niin, että on juostu kaksipyöräinen ja polkimeton runko takapuolen alla. Sitten on keksitty, että pyörän akselia voisi pyörittää jollain tavalla.

Kaksipyöräinen, jonka pyörät ovat sivuilla ja jota ohjataan jarruttamalla kääntösuunnan puoleista pyörää käsikahvasta. Edessä naisten malli, jonka ketjusuojat estävät hametta sotkeutumasta ketjuihin, ja takana miesten malli.

Eikä vain polkemalla jaloilla. On rakennettu kaikenlaisia käsillä ja jaloilla pumpattavia vempeleitä, yhden, kahden tai kolmen polkijan vempeleitä, kaksi-, kolmi- ja nelipyöräisiä vempeleitä, iso- ja pienipyöräisiä vempeleitä, jousitettuja ja jousittamattomia vempeleitä, ohjaustangosta, kahvoista tai ratista ohjattavia vempeleitä ja ties mitä kaikkea muuta.

Kolmen hengen nelipyörä. Kaikki polkevat, mutta vain keskimmäinen ajaja voi ohjata.

Pieni kuvakollaasini ei tee minkäänlaista oikeutta kokoelman laajuudelle ja monipuolisuudelle, joten jos vain suinkin liikut Nijmegenin suunnalla, poikkea museoon katsomaan, mitä kaikkea hullut keksijät ovat pajoissaan saaneet päähänsä väkertää.

Rinnakkaistandem.

Kellopelimuseo Speelklok

Reikäkortilla toimiva piano- ja viulukone.

Utrechtissa sijaitsevan Speelklokin kutsuminen kellopelimuseoksi on ehkä vähän suppea määritelmä, sillä museossa esitellään kaikenlaisia mekaanisia musiikkilaitteita. Yhteistä museon laitteille on se, että niissä on mekaaninen rataskoneisto, mutta laitteiden käyttötarkoitukset ja ääntä tuottavat koneistot ovat hyvin monenlaisia. Suurimmat koneistot soittavat kellotorneissa erilaisia kellosävelmiä, pienimmät ovat taskussa kuljetettavia soittorasioita, ja välissä on eri kokoisia laitteita kaappikelloista (jotka kertovat mm. vuodenkierrosta, planeettojen asennoista ja muusta sellaisesta) markkinaurkuihin (jotka soittavat reikäkorteille painettuja kappaleita). Kellojen ja urkupillien lisäksi koneet soittavat pianoja, viuluja, rumpuja, torvia ja kaikkia muita kuviteltavissa olevia soittimia. Vanhaan kirkkoon rakennetun näyttelyn ihmeellisyyksiä katsellessa vierähtää helposti tunti jos toinenkin.

Erilaisia kellopelejä.

Hmmm…

Valtavia tanssisaliurkuja, kappale valitaan reikäkortilta. Ihmiset kuvan vasemmassa laidassa antavat mittakaavaa.

Hollannin rautatiemuseo

Tässä kakkosluokan vaunussa on tyyliä.

Niin ikään Utrechtissa toimivassa Hollannin rautatiemuseossa pääsee tutustumaan maan rautatiehistoriaan. Esillä on sekä vanhaa kalustoa että erilaisia teemanäyttelyjä, esityksiä ja kiertoajeluja. Kokoelman painopiste on matkustajaliikenteessä, ja vanhaa veturikalustoa on yllättävänkin vähän nähtävillä (Hyvinkäällä toimivassa Suomen rautatiemuseossa on esimerkiksi paljon enemmän höyryvetureita näytillä). Sen sijaan vanhoja matkustajavaunuja on runsaasti esillä. Museon teemakohteet ovat enemmän lapsille kuin junaharrastajille suunnattuja, mutta siitä huolimatta museossa saa vaivatta kulumaan jokusen tunnin. Myös vanha kaunis asemarakennus, jonka yhteyteen museo on rakennettu, on itsessään näkemisen arvoinen.

Joka asemalla pitää tietenkin olla erillinen kuninkaallinen odotussali.

Kummajaisia kaupan

Sarvijänis eli jackalope.

Niin, olin matkalla siis Elmiksen kanssa, ja hänhän tunnetusti himoitsee kaikkea kummallista kokoelmiinsa. Siispä matkakohteissa kurkistamme aina mahdollisuuksien mukaan kummallisuuksia myyviin kauppoihin. Etukäteen suurimmat odotukset kohdistuivat Nijmegenissä toimivaan Museumwinkeliin, ja kyseinen kauppa totta vie lunasti odotukset. Jos tykkää luurangoista, täytetyistä eläimistä ja kaikesta siirtomaahenkisestä kuriositeetista, kannattaa vierailla Museumwinkelissä. Minähän olin mukana lähinnä katsomassa, kuinka Elmis tyhjensi lompakkonsa, ja otin siinä odotellessa jokusen valokuvan.

Räpylijalka on tyrmistynyt.

Kissa ja rotta vanhoilla päivillään.

Minä siellä antiikkikaupan peilissä.

Utrechtista olimme etukäteen kuulleet vihjeitä siitä, että kummajaiskauppoja saattaa olla, mutta kauppojen nimet ja osoitteet olivat meille arvoitus. Niinpä tehtävänämme oli aluksi löytää niitä. Oudegrachtin varrella toimii jokunenkin antiikkikauppa, joiden valikoimista löytyy kaikkea kummallista. Museumwinkelin kaltaista eläimiin ja luurankoihin erikoistunutta kauppaa emme löytäneet, mutta Elmis onnistui näistä antiikkikaupoista keräämään itselleen melkoisen läjän vanhoja valokuvia. Mainittakoon muuten, että kuvassakin esiintyvässä kanavanvarren kellariholvissa, antiikkikaupan kellarissa siis, on aika sankka ilma. Jos home aiheuttaa pahoja hengitysoireita, ei ehkä kannata pistäytyä, ja tavaroiden ostamistakin kannattaa harkita tältä kannalta.

Eräs homeinen antiikkikaupan kellari Utrechtin Oudegrachtilla.

Kirjoja, kirjoja, kirjoja!

Luettavaa taas toviksi. Suklaat on hankittu Lindtin myymälästä Utrechtista.

Eikä hyvä lomamatka tietenkään ole mitään, ellei paluukyydissä matkatavaroiden painorajoitus ylity kirjojen takia. Kun käy kolmessa kaupungissa, pääsee tietenkin raidaamaan kolmen kaupungin kirjakaupat. Tällä kertaa Amsterdamin englanninkieliset kirjakaupat jättivät vähän tyhjän olon, ennen kaikkea siksi, että niin suuri osa kauppojen hyllyissä olevista kirjoista on pehmeäkantisia, mutta me olemme enemmän kovakantisten kirjojen ostajia. Kumma kyllä kovakantisia kappaleita melkein mistä tahansa kirjasta löytyy, jos tilaa netistä, mutta kaupassa sellaisia ei pääse hipelöimään.

Mutta Hollannista kannattaa tietenkin ensisijaisesti ostaa hollantilaisia kirjoja. Tällä kertaa suurimman satsin ostin Amsterdamin Scheltemasta. Myös Athenaeumista ja Utrechtin Broesesta löysin luettavaa. Jos pitää pienistä kirjakaupoista ja on kiinnostunut niin sanotusta sateenkaarikirjallisuudesta, kannattaa vierailla esimerkiksi Utrechtin Savannah Bayssa tai Nijmegenin De Feeksissä.

Ehkä näillä luettavilla pärjään taas jonkun aikaa. Ja sitten kun kirjat loppuvat, onkin taas hyvä syy käydä uudestaan Hollannissa. Ilokseenhan siellä käy, tuossa mainiossa maassa.

PS. Kaikissa kuvissa näkyvät mekkoni ovat Indiskasta. Sandaalit ovat El Naturalistat, hattu Hämeenlinnan Green Whalesta ja käsilaukku on Irregular Choicen.

Eikä raukalla ole edes työnimeä

Eikä raukalla ole edes työnimeä
Sulautumassa osaksi Linnanmäkeä.

Sulautumassa osaksi Linnanmäkeä.

Nyt tämän kehtaa ehkä sanoa jo julkisemminkin. Romaanikäsikirjoitus saapui nimittäin eilen ensimmäiselle välipysäkille: ensimmäinen raakaversio valmistui 34 410 sanan (eli luddiittien kielellä 120 liuskan) mittaisena. Ja voi luoja mitä sillisalaattia se tässä vaiheessa onkaan — en tohdi itse edes lukea sitä läpi. No, keräilen rohkeutta jonkin aikaa ja lepuutan mieltäni.

Melko lailla yllättäen itsellenikin tämä kässäri eteni tähän pisteeseen näin nopeasti. Projektikansio on näköjään luotu kesäkuun 12. päivä eli alle kolme kuukautta sitten. Idea romaaniin syntyi suorastaan yhdeltä istumalta. Olin lukemassa erästä kirjaa, ja siinä sitten heräsi ajatus, että voisinhan minäkin taas pitkästä aikaa kirjoittaa jotain. Enkä suinkaan ihan mitä tahansa, vaan tietenkin sitä, mihin kutsumus on voimakkain: 1990-luvun Porvooseen sijoittuvaa maagista realismia. Seuraavaan aamuun mennessä synopsis oli valmis ja saatoin kirjoittaa ensimmäiset tuhatsanaiset. Alku ja loppu tulivat helposti, mutta keskikohtaa piti työstää aivan viime päiviin asti. Ja eiköhän sitä joudu rukkaamaan vielä aika paljonkin. Mutta enpä spoilaile tarinaa tämän enempää vielä tässä vaiheessa.

Minulle kirjoittajana tarinoiden tapahtumapaikat ovat aina kaikista tärkeimpiä. Senpä vuoksi lähdin alkuviikosta Porvooseen ihan omalle yksityiselle kirjoitusretriitilleni. Ja jumalat totisesti olivat minulle myötämielisiä! Airbnb:n kautta löysin majapaikakseni edesmenneen kirjailija Jussi Kylätaskun työhuoneen Jokikadun alkupäästä. Kaunista jokirantaa ja kansallismaisemaa katsellen naputtelin viimeiset kymmenentuhatta sanaa neljän päivän aikana. Ja milloin en kirjoittanut, kävelin minulle tärkeissä paikoissa ja annoin Porvoon loputtoman kerroksellisen historian ja magian täyttää mieleni. Sää oli suotuisa ja kaikki jälleen kerran niin kaunista, että ihan kipeää tekee. Ah, kun seuraavan kerran taas tarvitsen oikeanlaisen miljöön kirjoittamiselle, varaan ilman muuta tämän tunnelmallisen ja historiallisen majapaikan uudelleen. Ja toki — myös Jussinhuoneen emäntä Liisa Voima on mitä mainiointa seuraa silloin, kun todella haluaa uppoutua kulttuurikeskusteluun.

Nyt olen totta vie väsynyt, ja mieli on haikea, kun Porvoo on taas kerran jäänyt taakse. Mutta muistoissani se säilyy aina, ja toivon pystyväni herättämään nämä muistot tarinoideni kautta eloon. Prosessin etenemistä odotellessa tunnelmoitakoon vähän kuvilla ja musiikilla. Täältä romaanini alkaa:2016-09-08-16-13-24

Ja tänne se päättyy:2016-09-06-12-48-10

Usein tarinoilla on oma soundtrack. Minun tarinaani kuuluvat ainakin Nypyköiden Hirmumyrskyn aikaan ja Cranberriesin No need to argue -albumi kokonaisuudessaan.

Viisukatsomossakin vakosametissa

Viisukatsomossakin vakosametissa

2016-05-15 12.00.47Tänä vuonna taisin ensimmäistä kertaa ikinä katsoa euroviisufinaalin muualla kuin kotonani. Viisukatsomo löytyi peräti Espoosta asti, ja totisesti on sanottava, että oli niin laimea esityskavalkadi, että ei sitä ilman mahtavaa viisuporukkaa olisi jaksanutkaan oikein hereillä seurata. Tänä vuonna pisteidenlasku olikin paljon mielenkiintoisempaa seurattavaa kuin itse esitykset. Uudistus, jossa ensin kerrottiin tuomaripisteet ja vasta lopuksi yleisöpisteet, oli oikein tervetullut. Aiemmin ongelmana on ollut se, että kärki on erottunut jo pisteidenlaskun varhaisvaiheessa, jolloin jännitystä ei ole riittänyt loppuun asti. Mutta nyt tuomariäänten jälkeen mikä tahansa oli vielä mahdollista. Ja voi että, eipä olekaan ikinä niin paljon jännittänyt kuulla ihan viimeistäkin pistelukemaa. Vasta kun kuuli Venäjän yleisöpisteiden alkavan kolmosella, saattoi ruveta riemuitsemaan. (Niin, ei tainnut meidän katsomomme olla ainut, jossa yleinen sentimentti oli ”kuka tahansa, kunhan ei Venäjä.”) Toivottavasti EBU käyttää samaa pisteidenjulkistusjärjestystä jatkossakin!

Niin, ne esitykset… Noh, sanotaan vaikka, että Månsin ja Petran väliesityksenä vetämä ultimaattinen voittajaviisu oli ehdottomasti illan paras numero. Ja se on ihan helkkarin paljon sanottu, sillä siihenhän on saatu tottua, että euroviisujen väliesitykset ovat melko tylsää täytettä varsinaisten esitysten karnevalismin rinnalla. Viime vuosina karnevalismi on ollut pahasti vähenemässä, ja tämä vuosi oli ehkä pohjanoteeraus. Nyt on kuitenkin toivoa, sillä kun kerran on kansanmurhalla ratsastettu voittoon, niin suunta ei voi olla kuin kohti iloisempaa showta.

Näyttökuva 2016-05-15 kello 17.35.28Vuosi sitten sain peräti aikaiseksi listata euroviisulavan näyttävimmät kengät. Tänä vuonna en oikein jaksa edes yrittää, sillä painopiste oli viime vuottakin vähemmän kengissä. Okei, voidaan mainita vaikka Sandhjan pupu-Parikat tai Israelin esiintyjän mustat ja tähtiä säkenöivät glitterkengät, Saksan animetytön rusettitossut tai Australian laulajan korokkeelle nostamat hopeanhohtoiset piikkikorkkarit (Australian esitys olikin suunnilleen ainut, jossa ihan oikeasti kengät olivat kunnolla esillä). Mutta aika peruskamaahan nämä kaikki kuitenkin olivat. Kenkien sijaan nostan tällä kertaa esille kisojen parhaan hatun. Ja sehän oli tietenkin Georgian Nuuskamuikkusen päässä. Samassa kokoonpanossa esiintyi myös moppitukkainen ja pyöreäaurinkolasinen basisti kuin suoraan ysärin brittipopbändistä. Noin muuten tuosta happoisesta videokikkailusta saattoi joutua epilepsian partaalle, mutta showköyhänä iltana tälläkin pääsi jo kohokohdaksi.

Niin, tuo oma viisukatsomon asuni (tuolla ensimmäisessä kuvassa) sisälsi tällä kertaa sellaisen Per Unan vakosamettihameen, jota en ole tainnut täällä vielä aiemmin esitellä (juu, minulla niitä riittää). Ruskean vakosamettilätsän taasen on valmistanut se sama ystävä, joka on tehnyt myös sen toisen tällä viikolla esittelemäni lätsän. Hyviä kumpikin! Vihreän huivin olen ostanut joskus Mikkelin Carlsonilta. Kengät ovat vanhat El Naturalistat. Kuvauspaikkana on Beanie Kampissa. Sieltä saa mm. tällaisia jännälimuja, tässäkin oli makuna sitruuna lime ja sitruunaruoho.

Jälleen pompadourit

Jälleen pompadourit

2015-08-30 20.01.12Tampereen tuomiokirkossa on tänä kesänä ollut sunnuntaisin urkukonsertteja, joista viimeinen oli tänään. Henri Hersta soitti Buxtehudea, Bachia, Messiaenia ja Franckia, eli kattaus oli varsin miellyttävä (joskin täytyy sanoa, että modernimpi urkumusiikki, kuten tuo Messiaen ei ole lähellekään niin miellyttävää kuin klassinen, kuten Buxtehude, Bach ja Franck). Erityisesti Franckin koraali nro 1 e-duurissa (joka minulle on tutuin Fernando Germanin tulkintana) viehätti korvaani siinä määrin, että kylmiä väreitä virtasi esityksen aikana useamman kerran.

Kirkkoon tulee useimmiten pukeuduttua vähän tavallista hillitymmin, joten tämän päivän asu ei ollut suoranaista väriloistoa. Heinäkuussa Tizzianan loppuunmyynnistä kokoelmiini löysivät tiensä Chie Miharan mustat pompadourkorkoiset nilkkurit, jotka näin syksyn alettua pääsevät vihdoinkin käyttöön. Per Unan mustaharmaan vakosamettihameen parina on The Earth Collectionin paita, ja päässä kasvaa Strange Hours Atelierin kääpähattu. Jotta ihan harmaaksi ei menisi, niin Irregular Choicen söpylilaukku tuo kokonaisuuteen kimaltavaa väriloistoa. Tupakannatsat kuvausrekvisiittaa.

Odotuksemme on palkittu

Odotuksemme on palkittu

Kuvio toistuu joka vuosi. Ensin sitä ounastelee viikon tai parin verran, kuulostelee tuulta latvuksissa, tarkkailee valon muuttumista. Sitten odotettu merkki saapuu — se voi olla ensimmäinen omenantuoksuinen iltakävely omakotialueella, tai kuten tänä vuonna, epäsuoran auringon vain muutamaksi minuutiksi heittämä kattolampun varjo keittiön seinässä.2015-08-15 20.49.27

Syysmelankolia on täällä, ja se ei pyydä, vaan käskee keskeyttämään sen, mitä ikinä teetkin, ja kuuntelemaan loppuillan syysmusiikkia. Ja vaikka kuinka ympäristö yrittää antaa vihjeitä, että eihän kesä nyt vielä voinut olla siinä, eihän, syysmelankoliaa ei huijata. Kun Väliaikaisessa Hiedanrannassa järjestetään puutarhajuhlat, sinne lähdetään vielä muuten kesäisissä tamineissa, mutta päähän vedetään syyshatuista syksyisin, Strange Hours Atelierin kääpähattu.2015-08-16 12.27.26

Ja siellä istutaan Lielahden kartanon puistossa suihkulähteen raunioilla ja juodaan Urbaanin Tampereen tarjoilemaa suodatinkahvia pahvimukista, sillä syksyn tavoin Hiedanrantakin on vasta kehittymässä eikä sieltä vielä saa lattea paksussa lasissa.2015-08-16 12.40.49

Siellä kiivetään istumaan vanhan tammen paksulle oksalle, vaikka yllä on Rinascimenton röyhelöpaita ja Pomodoron hauras hippihame, sillä El Naturalistan sandaalit ovat kauniista syksyisestä ulkonäöstään huolimatta oikein hyvät kiipeilykengät ja joka tapauksessa joku on jättänyt oksan alle lahon tuolin juuri sitä varten, että sen avulla kiivettäisiin oksalle istumaan.

Siinä sitä sitten keikutaan oksalla ja tiedetään, että syksy ei ole loppu, vaan alku, ja uutta ei voi syntyä, ellei vanhaa välillä kuole.pmch1

 

Kotimatkalle kippurahäntäkengissä

Kotimatkalle kippurahäntäkengissä

2015-06-03 12.26.06Berliinin-loma päättyi onnellisesti kenkähankintaan. Mutta siitä lisää jäljempänä, aluksi kirjoittelen vähän havaintojani Berliinin joukkoliikenteestä. Ensivaikutelma kaupungin linjakarttoja katsellessa on, että järjestelmä on ennen kaikkea sekava. Enkä sano tätä mitenkään kevyin perustein, sillä pääsääntöisesti sujuva sukkulointi monimutkaisissa joukkoliikennejärjestelmissä on minulle ihan luontevaa. Noh, Berliinissähän joukkoliikennejärjestelmää riittää: On S-junaa ja U-junaa, on kaksia eritasoisia raitiovaunuja, on ainakin neljiä erilaisia bussilinjoja, on siihen päälle myös varsinaista lähijunaliikennettä ja ilmeisesti vesibussejakin. Pääsääntöisesti U-junat kulkevat maan alla ja S-junat maan päällä, paitsi silloin kun S-junat kulkevat maan alla ja U-junat maan päällä. Ratikat taas suhailevat pääasiassa entisessä Itä-Berliinissä ja U-junat Länsi-Berliinissä, paitsi silloin, kun ratikkalinja jatkuukin vähän länteen ja U-juna työntyy syvälle itään. Metroilla ei yleisesti ottaen tunnu pääsevän yhtään mitään yhtään minnekään, ja matkalle kertyy helposti monta vaihtoa erilaisten kulkuneuvojen välillä. Tiheästä ja monipuolisesta verkostosta huolimatta kävelymatkat pysäkeille ja pysäkeiltä venyvät pitkiksi, ja usein nämä kävelymatkat on taitettava silkalla joutomaalla, jota kaupungissa on käsittämättömän paljon.

Monenlaisten järjestelmien päällekkäisyyksien ja sekasotkujen taustalla on tietenkin ennen kaikkea kaupungin värikäs ja pilkottu menneisyys, ja samasta taakasta juontuu myös suuri osa joutomaasta. Tästä tyrmäävästä ensikokemuksesta ja historiallisesta sekavuudesta huolimatta kaupungissa liikkuminen sujuu, sillä palaset on onnistuttu yhdistämään erittäin hyvin palvelevalla tietojärjestelmällä. Tuo kuva tuossa yllä on otettu eräästä M-linjaksi brändätystä raitiovaunusta, ja pihvinä on ratikan katossa roikkuva infonäyttö. Suurella näytöllä luetellaan kolmesta viiteen seuraavaa pysäkkiä, ja kahden seuraavan pysäkin kohdalla mainitaan myös kaikki linjat, joihin kyseiseltä pysäkiltä voi vaihtaa. Reittioppaasta voi etukäteen hahmottaa tärkeimmät vaihtopysäkit, minkä jälkeen kulkuneuvon infonäyttöä seuraamalla eksymisen mahdollisuus on hyvin pieni. Vastaavia suuria bussinäyttöjä on jopa osassa busseista. Kun kaikkien tärkeimpien linjojen vuoroväli on 5–10 minuuttia ja yölläkin 20–30 minuuttia, ovat vaihdot eri kulkuneuvojen välillä hyvin sujuvia.

Että joo, Tampereen ratikkaankin sitten tällaiset isot infonäytöt, kiitos! Ja vähitellen myös uusiin busseihin. Tuosta pysäkkikohtaisten vaihtoyhteyksien näytöstä voisi panna vielä sen verran paremmaksi, että näytettäisiin reaaliaikaisesti vaihtolinjojen arvioitu seuraava lähtöaika seuraavalta pysäkiltä. Kyllä Lissun tiedot tähän taipuvat.

2015-06-02 14.42.31Mutta emme me tosiaan koko lomaa suhanneet ympäriinsä joukkoliikennevälineisiin tutustumassa. Söimme myös jäätelöä, koska Berliinissä kuulemma on eksoottisia jäätelömakuja tarjolla. Ensimmäisellä kerralla mauiksi valikoituivat vähän perinteisemmän kuuloiset sahrami sekä kookospähkinä, jotka tuli ostettua Cuore di Vetrosta Max-Beer-Straßella. Nämä kumpikin olivat oikein pehmeän makuisia ja herkullisia. Itse toki keskityin enemmän omassa kädessäni olleeseen sahramiin, kookos oli enemmänkin kotilibristini valinta. Toisella kerralla söimme jäätelöä Potsdamer Platz Arkadenin kahvilassa, ja täällä valikoimissa oli jo astetta erikoisempia makuja. Maistoin sitruuna–basilikaa, kotilibristini taasen omena–bergamottia. Näitä kumpaakin voisi luonnehtia ennen kaikkea kirpeiksi. Saas nähdä, pystyykö Tampereen kesän jäätelötarjonta vastaamaan näihin haasteisiin.

2015-06-03 14.45.24Jäätelönsyönnin lisäksi kiersimme toki kaikki kenkä- ja kirjakaupat, emmekä suinkaan kaukaa vaan hyvin, hyvin läheltä. Suuren kaupungin lukuisten ostoskatujen ja -keskusten kiertelyssä on kuitenkin se huono puoli, että vaikka aluksi tarjonta näyttääkin erittäin runsaalta ja monipuoliselta, alkaa se pian toistaa itseään, kun joka kulmassa on aina vain niiden samojen ketjujen kauppoja, joissa on aina vain ne samat kenkämerkit ja niiltä samat muutamat mallit. Ja kun valikoima muutamaa ilahduttavaa poikkeusta lukuun ottamatta kuitenkin on enimmäkseen sellainen hyvin saksalainen (tiedättehän, inasen liian pornahtavan ja halvan näköistä), niin alkoi jo uhkaavasti näyttää siltä, että joudun lähtemään kotiin paljain jaloin. Mutta sitten valtavan Mall of Berlin -kauppakeskuksen valtavien kenkäkauppojen joukosta löytyi sentään yksi kauppa, Salamander, jossa pääsi kokemaan ooh!-elämyksen, kun esittelypöydällä oli Giorgio Venutin lystikkäitä kippuralärpäkekenkiä. 2015-06-04 13.19.40Yön yli hauduttelin ostopäätöstä, ja matkalla lentokentälle sitten poikkesimme vielä kaupassa uudelleen. Punaiset houkuttivat eniten, mutta niitä ei valitettavasti ollut koossa 41. Sinisiä sen sijaan löytyi, ja nyt minulla sitten on ensimmäiset siniset kengät, ja niissä on tosi söpöt kippurahännät! (Tässä kuvassa muuten näkyy paremmin tuo uusi Indiskan hamekin, jonka jo viime kirjoituksessa mainitsin.)

2015-06-02 22.13.55Ai joo, matkan ajankohta ja kohdehan valikoituivat varsinaisesti sen perusteella, että lempiartistini Princess Chelsea esiintyi Berliinissä 2. kesäkuuta. Keikalla tuli käytyä, ja toki kuvasin prinsessan kengätkin. Tosin klubivalaistuksessa niistä ei kovin hyvää kuvaa saanut. Tuommoiset mustat paksupohjaiset ja -korkoiset solkikengät, joissa on jotain ilmeisesti kukkakoristeita. En ole vielä tunnistanut merkkiä!

Euroviisulavan parhaat kengät

Euroviisulavan parhaat kengät

Okei, eilen tuli vähän hätiköityä, kun kirjoitin, että vain Moldovan esityksessä on tänä vuonna kiipeilytelineitä. Finaalissa nimittäin esiintyivät nekin maat, jotka pääsevät jatkoon ilman semifinaalia. Tästä joukosta yllättäen Iso-Britannia toi lavalle ihan kunnon viritelmät: korkokengän muotoiset valaistut portaikot! Kokonaisuudessaan Iso-Britannian 1920-lukua mukaileva esitys ihastuttavaa aksenttiaan myöten oli koko viisufinaalin paras veto — ainoa kunnon show koko illan aikana. Valitettavasti vaan Euroopan kansat eivät taaskaan ymmärtäneet hyvän päälle, ja brittien pistesaaliiksi taisi jäädä hulppeat viisi. Noh, katsotaan nyt kuitenkin vielä kertaalleen tämä Electro Velvetin hieno suoritus. Huomatkaa, että esiintyjättärien kengissä on samaa väri- ja muotokieltä kuin portaikoissa, joissa esiintyjät parkouraavatkin ihan jeessisti.

Noin muuten viisuesiintyjien kengissä oli tänä vuonna yllättävän vähän näyttävyyttä. Kamoon hei! Nyt on sentään kyse maailman ykkösriikinkukkoshow’sta. Ei sinne missään arkitossuissa kannata lähteä heilumaan! Mutta sillä mennään, mitä käytössä on, eli katsaus vuoden 2015 euroviisuesiintyjien kenkiin.

7. Australia

Tänä vuonna debytoineen Etä-Euroopan valtion menevässä katurallattelussa tanssahteli mukana yksi taustakuorolaisista vaippapöksyissä hotpantseissa ja mätsäävissä remmikorkkareissa. Australian solisti oli muuten illan harvoja hattua käyttäneitä esiintyjiä. Oikeesti nyt hei, missä kaikki näyttävät päähineet?! Nyt ollaan sentään euroviisulavalla.Australia

6. Espanja

Espanjan itsepuolustusnäytöksessä demonstroitiin, kuinka saappaattomissa saappaissakin voi irtautua totisen hunksin otteesta.Espanja

5. Serbia

Sateenkaaridiskossa tanssittiin paitsi hapsusaappaissa (takana) myös hienosti kiiltävissä punaisissa miestenkengissä. Jotenkin kuvaavaa tämän vuoden viisujen kenkäsadosta on se, että miesten kengillä pääsee näin vähällä panoksella listoille.Serbia

4. Hollanti

Ensimmäisessä semifinaalissa rannalle jääneen Hollannin taustakuoron hamsteritytöillä oli selvästikin kaikilla värikkäät kengät, mutta ohjaaja ei sitten missään vaiheessa tajunnut, että niitä olisi ehkä pitänyt näyttää vähän enemmänkin! Nyt jäi tarkemmat detaljit tunnistamatta.Hollanti

3. Georgia

Oksiimia (mitä se on?) uhkuva soturi oli sonnustautunut hyvin pitkiin reisisaappaisiin. Polvien suojaaminen taistelussa on toki tärkeää. Mutta ehkä eivät kovin käytännölliset, koska taistelussa lähinnä seistiin paikallaan? Niin ikään hartioita koristavat sulkapuuhkat olivat tyylikkäät.Georgia

2. Israel

Esiintyjien kengistä ehdottomasti näyttävimmät tänä vuonna olivat Israelin kultapojan kultaiset siipilenkkarit. Oikeesti siis hei, nyt puhutaan asiaa! Jos minä lenkkeilisin, käyttäisin ehdottomasti jotain tällaisia.Israel

1. Iso-Britannia

Esiintyjien jalassa oli ihan perustyylikkäät kultaiset tanssikengät, mutta varsinaisen erikoiskunniamainintakehun tänä vuonna saavat nimenomaan ne korkokenkien muotoiset portaat. Katsokaa vielä kerran video, jonka linkkasin artikkelin alkuun, ei se ihan parilla katselukerralla puhki kulu, ja biisikin on mainio!Iso-Britannia

Viisuvetimissä

Viisuvetimissä

2015-05-23 21.12.58Intensiiviset kaksi viikkoa ovat takana, ja inkvisiittori Reegelbunt Lavellan pelasti taas maailman. Ja pääsi katselemaan auringonlaskuun Dorian Pavuksen kainalossa. Nyt voin siis vähitellen alkaa keskittyä johonkin muuhun, kuten intensiivisempään työntekoon ja liiketoiminnan suunnitteluun.

2015-05-23 21.41.31Mutta sitä ennen ilakoidaan vielä ilta euroviisutunnelmissa. Eikä euroviisukotikatsomo ole mitään ilman asianmukaista viisuasua. (Esimerkiksi siivoamista ei suinkaan ole välttämätöntä tehdä ennen viisuiltaa, kuten huomaatte. Keskitytäänhän nyt sentään oleelliseen!) Tästäkin arkisesta Indiska-mekosta saa juhlavan bailuhailun muhkealla ja ylipitkällä röyhelöalushameella, tyllihuivilla, sävyyn sopivilla korvakoruilla ja lakilla — ja ilman muuta kengillä. Nämä piikkikorkoiset ja tasannepohjaiset Poetic Licencen keijuglitterikengät ovat oikein viimeisen päälle heräteostos, sillä ei näin korkeilla (varmaan lähemmäs 15 senttiä) tolpilla oikeasti pysty edes kävelemään. Niinpä nämä ovat nyt varsinaisesti ensimmäistä kertaa käytössä, eikä kotisohvalla istuskeluun ainakaan turhia tasapainoilu- ja jalkavammariskejä sisälly.

Mitä itse viisuihin tulee, niin finaalikokonaisuus on tänä vuonna ehkä hiukan tarpeettomankin tasapaksu ja balladimainen. Viisuissahan parasta on se, kun vedetään oikein kunnolla överiksi ja roudataan lavalle mitä käsittämättömimpiä tarpeistoviritelmiä. Tänä vuonna kuitenkin vain Moldovan esityksessä oli minkäänlaista kiipeilytelinettä mukana, ja Moldovakin putosi jatkosta. Nyt trendinä on panostaa vuosi vuodelta suurempaan lediseinään ja kirkkaampiin videotehosteisiin, ja fyysinen lavastus on minimissään. Voih, kunpa tämä trendi jo pian kääntyisi! Mutta ehkä vielä pitää nähdä lediseinät paitsi esiintyjien takana ja alla, myös sivuilla ja edessä ja katossakin.

2015-05-23 22.08.20Esityksistä nostaisin esiin semifinaalissa edukseen erottuneet Viron ja Slovenian edustajat. Kummastakin tuli nimittäin omalla tavallaan ensimmäisenä mieleen 1980-luvun Leevi and the Leavings, eikä tämä suinkaan ole mikään moite. Muita esityksiä en näin finaalin vasta alkaessa oikein kunnolla edes muistakaan, kun eivät kovin mieleenpainuvia olleet, mutta eivätköhän ne mieleen tässä illan mittaan palaudu. Mutta nyt show alkakoon!

Uusvanhaa ja oikeasti vanhaa

Uusvanhaa ja oikeasti vanhaa

2015-04-06 16.11.41Pääsiäinen alkoi junailemalla, ja junailemalla se myös loppuu. Tänään jalassa ovat elokuussa 2012 ostamani Tamarikset, jotka — kuten huomaatte — ovat tässä vaiheessa talvea jo sangen pölyisessä kunnossa. Näitäkään kenkiä en alun perin ollut aikeissa ostaa, ja Tamaris noin muutenkin on kenkämerkkinä sen verran perustyyliä, että vaadittiin nimenomaan sattumaa, jotta nämä minulle päätyivät. Ja se sattuma oli kävely Anttilan kenkäosaston läpi juuri silloin, kun päässä pyörivät steampunkinkaltaiset ajatukset. Siinä ne sitten olivat edessäni, vanhennetun ruskeat, nyöreillä ja soljilla koristellut saappaat, kuin luotu steampunkkaria varten. Saatoinkohan jahkailla kokonaista yhden päivän ajan, ennen kuin oli pakko sortua ja palata hakemaan nämä mahtavuudet. Muista kengistäni poiketen nämä ovat kokoa 42, siis hieman niukempaa mitoitusta. Niin ikään varret ovat kapeahkot: siinä missä muut saappaat hölskyvät löysänä laihan pohkeeni ympärillä, nämä istuvat kuin hansikkaat.

Aivan yhtä steampunkkia ei vielä ole tuo sinisen vaunun penkki, mutta dieselpunkin puolelle sen jo varmaan voi laskea. Enimmäkseen vanhat matkustajavaunut on jo poistettu säännöllisestä liikenteestä, mutta Joensuun ja Pieksämäen välillä näitä vielä kulkee, ainakin niin kauan kuin pysyvät kutakuinkin liikennekunnossa.

2015-04-06 17.19.33Joensuun kaltaisessa syrjäisessä pikkukaupungissa ei ole maailman laajinta kahvilavalikoimaa, ja pyhäpäivänä se on vielä inasen suppeampi. Siispä päädyin jälleen kerran nauttimaan matkaevästä Coffee Houseen. Tarjottimelle livahti saaristolaisleipänä myyty katkarapu-majoneesitäytteinen ruisleipä ja cappuccino. Taustamusiikkina Coffee Housen ilmeisen suppea soittolista, nimittäin jälleen kerran tässä samaisessa kahvilassa sain kuulla jonkin hyvin lussun loungeversion Je t’aime — moi non plus’sta. Edellinen kerta oli joskus aiemmin tänä talvena, ja jo silloin ihmettelin tätä biisivalintaa. Saa nähdä, ehdinkö kuulla sen tuolla vielä kolmannenkin kerran, ennen kuin soittolista uusitaan.

Tampere–Berliini

Tampere–Berliini

Tulimme varanneeksi matkan Berliiniin touko–kesäkuun vaihteeseen. Juhuu! Ajankohta valikoitui sillä perusteella, että lempiartistini Princess Chelsea esiintyy siellä 2. kesäkuuta. Pitäähän häntä nyt kerran käydä katsomassakin, siksi paljon on hänen toistaiseksi niukkaa tuotantoaan tullut kuunneltua. Jos ette lainkaan tiedä, millaisesta musiikista on kyse, niin kuunnelkaa aluksi vaikka tämä Beatles-cover, johon tulin kuvanneeksi videonkin vajaat kolme vuotta sitten.

Sikäli jos videosta nyt mitään erottuu, niin jalassa minulla on El Naturalistan korkkarit. Joskus toiste esittelen niitä sitten tarkemmin. Mutta se kenkäosuudesta tänään. Sen sijaan vähän urbanismia. Jotkut sometustani seuraavat ovat ehkä tulleet huomanneeksi, että en totisesti ole mikään nimby, enemmänkin yimby. Ja itse asiassa olen nyt tilanteessa, jossa voin rehellisesti ilakoida, että jees in my frontyard, sillä suoraan tuohon etelänpuoleisen parvekkeemme eteen on nousemassa uusi kerrostalo, ja se on mielestäni hieno juttu.

2015-03-24 17.38.02Raksan päivittäistä etenemistä on hauska seurata, ja nyt ollaan toisen kerroksen tasolla. Kiirehdin ottamaan kuvan nyt, kun asuntojen pohjat vielä pystyy näkemään, sillä kerrosluvun kasvaessa en kohta enää näe seinien sisälle tältä korkeudelta. Katutasossa, tuolla pressujen takana piilossa, on kolme liikehuoneistoa. Vasemmanpuoleisessa pressujen välisessä aukossa on ovet liikehuoneistoihin, oikeanpuoleisessa välissä on talon rappukäytävä. Portaatkin on mahdollista erottaa, kun tarkkaan tihrustaa.

Valmiina talon olisi tarkoitus näyttää tältä. Erityisesti on syytä mainita, että taloon ei tule lainkaan omia autopaikkoja, vaan asukkaat voivat varata paikkoja viereisestä parkkitalosta. Tällaisen käytännön soisi yleistyvän kaupungissa enemmänkin. Niin ja huomatkaa myös, että tämä pohjoisen puoleinen seinä on varsin niukkaikkunainen. Asuntojen ikkunoita on vain vähän, ja nuo havainnekuvassa näkyvät pitkät lasinkappaleet lienevät jotain julkisivukoristeita. Enimmät ikkunat ja parvekkeet ovat lännen (kävelykadun) ja etelän (sisäpihan) suunnalla.

2015-03-24 17.38.02Mutta katsotaan tarkemmin vielä niitä asuntojen pohjia. Sutaisin vapaalla kädellä asuntojen rajat. Toiseen kerrokseen tulee ilmeisesti kuusi asuntoa, joista vain yksi on vähäsen isompi ja loput viisi sangen pieniä. Etenkin tuolla oikeassa laidassa olevat asunnot, jotka nyt on jo peitetty valumuotilla ja raudoituksilla, ovat mitoiltaan vähäisiä. (Toivottavasti muuten muistavat nostaa tuon yhdessä asunnossa näkyvän kontin pois ennen seuraavan välipohjan valamista.

Sitten tuossa on tuollainen mysteerikoppero, johon nuolikin osoittaa. Siinä on siis vain yksi kapoinen ikkuna. Veikkaanpa, että siihen tulee jotain yhteistiloja tai varastoa, sillä asunnoksi se on aivan liian pieni ja pimeä. Tai sitten siitä tulee rehdisti nörttikämppä.