Category Archives: Liikenne

Hämppi on nyt viihtyisämpi

Hämppi on nyt viihtyisämpi

2015-07-10 14.16.57Totisesti minä sanon teille: kääntäjän ei kannata heinäkuussa lomailla. Siksi moni kollega lienee tällä hetkellä lomalla, että käännöstoimistot kilvan tarjoavat toimeksiantojaan minulle. Että eipä tässä hirveästi ole ehtinyt hengähtää, saati blogia päivittää. Nytkin on vuorossa tällaista rästijuttua viime viikolta.

Hämeenkadun elävöittämiskokeilusta kohistiin kovasti keväällä. Jos joku ei vielä tiedä, mistä on kyse, niin siitä, että Hämpin itäpään autoliikenteeltä vapautuneet kaistat muutettiin oleskelualueiksi, pyöräkaistoiksi ym. kadun viihtyvyyttä ja käytettävyyttä parantaviksi alueiksi. Pienyrittäjiä keppihevosinaan käyttäneet taantumukselliset lobbarit tekivät kaikkensa vanhan ankeuden jatkamiseksi, mutta kaupunginhallituksessa onneksi järki voitti ja työt aloitettiin. Heinäkuun alussa uudet alueet olivat valmiit ja elämä pääsi valtaamaan kadut.

Itse joudin kunnolla katsomaan lopputulosta vasta viime perjantaina, ja kyllä, kokeilun päätavoite eli Hämpin viihtyvyyden parantaminen on jo saavutettu, vaikka uusille alueille ei vielä perjantaina ollutkaan tullut muita yrittäjiä kuin Minetti jäätelöratikoineen. Vanhan nelikaistaisen ja kivipinnaltaan epätasaisen ajoradan estevaikutus jalankululle oli melkoinen. Nyt uusien leveiden jalankulku-, oleskelu- ja pyöräilyalueiden välissä on vain kaksi bussikaistaa. Kynnys kadun spontaaniin ylittämiseen on matalampi, ja penkille pysähtyminen katumiljööstä nauttimista varten on nyt huomattavasti aiempaa miellyttäämpää (ennenhän ei edes ollut mitään penkkejä). Jo nyt voi nähdä, että kunhan ajoradalle vielä saadaan bussien tilalle ratikat ja koko kadun pinta uusitaan, saamme Tampereelle erittäin korkeatasoisen pääkadun, joka ei jää yhtään jälkeen eurooppalaisista tunnetuista ja rakastetuista kävelykaduista. Siispä jatkakaamme tällä tiellä.

2015-07-10 15.15.16Minetin jäätelökioskilla kannattaa muuten poiketa myös ihan jätskin takia, eikä vain siksi, että se on ratikka. Makuja on kuulemma parisataa, joskin kerralla esillä on vain kymmenkunta, joten vaihtelua kesän mittaan varmasti löytyy. Viime perjantaina kioskissa oli tarjolla mm. rahka-limettiä, joka on niin sanotusti meidän makumme. Valinta ei siis ollut vaikea. Jäätelönsyöntiä ja viihtyisämpään Hämppiin tutustumista varten olin pukenut ylleni Indiskan kukkamekon ja Fly Londonin sandaalit, joten asukokonaisuudessa sinällään ei ollut mitään tämänkään blogin puitteissa uutta.

2015-07-10 14.46.41Jäätelön jälkeen tuli vaihteeksi poikettua myös Akateemisessa, vaikka se typerästi ei olekaan enää katutasossa. Siellä oli paljon alehyllyjä, ja tuli sitten heräteostettua aika monta kirjaa, sellaisiakin, joista en oikeastaan mitään tiedä, voivat osoittautua hyviksi tai huonoiksi. Pikaselailulla ainakin retrolentoyhtiöitä ja merihirviöitä esittelevät tietokirjat ovat erittäin mainioita. Jätimme kaupan hyllyyn toki kirjoja vielä muillekin, esimerkiksi tämä jonkun tekemä asetelma jäi vielä meidän jäljiltämme muidenkin bongattavaksi. Käykää siis alessa, kai se siellä vieläkin jatkuu.

Vielä viime keskiviikon Jyväskylän-käyntiin palatakseni, tongin toki salakäytävien lisäksi paikallisia kenkäkauppojakin. Etenkin Forumin perukoilla sijaitseva Zatza ilahdutti valikoimallaan — siis yleisellä tasolla, sillä alehyllyssä ei tietenkään ollut enää kokoja. Etenkin nuo ylärivin oikeanpuoleisimmat Think!it hersyttivät, mutta oli vain 38 jäljellä. Siispä mitään en sieltä itselleni hankkinut, mutta kaupassa kannattanee poiketa vielä myöhemmin uudestaan.

2015-07-08 13.24.54Tampereen keskustan katujärjestelyistä keskusteltaessa muuten aina tämän tästä esiin nousee argumentti, että missä kaupungissa on muka katkaistu pääkatu autoliikenteeltä. Noh, esimerkkejähän maailmalla riittää, mutta nyt tässäkin mainittu Jyväskylä on näistä varmaan kaikkein läheisin. Jyväskylän keskusta sijaitsee kapealla kaistaleella järven ja harjun välissä, ja tälle kaistaleelle on keskustan lisäksi saatu ängettyä myös ratapiha ja moottoritie (tai no keskustan kohdalla se ei taida olla moottoritie, kun siinä on liikennevalojakin, mutta tie jatkuu kummastakin päästä moottoritienä). Rautatien ja harjun välissä varsinaisessa keskustassa on vain neljä pitkittäistä katua, joiden kapasiteetti on jotain kahden ja neljän kaistan välillä. Näistä neljästä kadusta yksi on kävelykatu ja toinen on bussikatu, joten varsinaisesti läpiajavan autoliikenteen käytössä on vain kaksi tavallista katua.

Jyväskylän Harjulla kasvava kuusi on nähnyt asioita. Paljon asioita.

Jyväskylän Harjulla kasvava kuusi on nähnyt asioita. Paljon asioita.

Vertailu Tampereeseen on täysin relevantti: Tampereella kosken ylittää neljä autotietä, joista yksi on moottoritietasoinen ohikulkutie, kaksi on nelikaistaisia katuja ja yksi on kaksikaistainen katu. Kun Hämppi muutetaan kokonaan kävely- ja joukkoliikennekaduksi, keskustan läpi kulkee edelleen enemmän autokaistoja kuin esimerkiksi Jyväskylässä. Ja muistutuksena vielä: Jyväskylässä tehtiin juuri niin, että suljettiin keskustan pääväylät autoliikenteeltä (katso esimerkiksi tämä Kauppakadun historiaa esittelevä kuvakollaasi). Lopputuloksena Jyväskylän keskusta ei ajautunut rappiolle, vaan kävelykeskusta-alueesta on tullut kaikkien rakastama ostos- ja oleskelualue, jossa on ruuhkaa ympäri vuoden — enkä nyt puhu autoruuhkasta.

Kaskisten kalarantapäivillä sinut parhaana palkitaan

Kaskisten kalarantapäivillä sinut parhaana palkitaan

2015-06-27 12.12.22Nyt tuli käytyä kyllä hyvin epätodennäköisessä kesätapahtumassa. Haapamäen museoveturiyhdistys ajoi Kaskisten matkailun tilaaman museojunavuoron Seinäjoelta Kaskisiin ja takaisin. Suupohjan radalla ei tämän useampia matkustajajunia kulje, joten pitihän tähän tilaisuuteen tarttua. Dr13:n vetämässä puukoristen matkustajavaunujen (ja kahden varhaisen sinisen vaunun) letkassa kolisteltiin huonokuntoista pätkäkiskorataa läpi lakeuden. Perillä odotti Kaskisten kalarantapäivät. Kyllä, Kaskisten kalarantapäivät.

Tai no, ihan ensimmäisenä perillä odotti tavanomainen suomalainen kesäsää sekä vanha kurainen asemanpiha, jossa ei ole enää edes laituria. Olin toki pukeutunut elämyksen edellyttämällä huolellisuudella, jollaista pienessä kalastajakaupungissa ei selvästikään ole totuttu kohtaamaan, siksi kehnossa kunnossa nämä kulkulaitosfasiliteetit olivat. Sain kuitenkin kierrettyä vesilammikot ja kuvautettua oheisen ensivilkaisun päivän asuuni. Kerron siitä tarkemmin jäljempänä. Tyylikkyyteni ei kuitenkaan jäänyt huomaamatta; esimerkiksi aseman ovesta sisään astuessamme eräs vanhempi rouva nykäisi hihastani ja lausui: ”Haluan antaa sinulle komplimangin hienosta asustasi.” Ah, kaikkea toivoa tämän pikkukaupungin suhteen ei siis vielä tarvinnut heittää!

2015-06-27 12.35.07Rautatieasemalta poimimme kaupungin kartan, jotta osaisimme suunnistaa paikallisiin palveluihin. Junamatka Tampereelta Seinäjoen kautta oli ollut pitkä, kutakuinkin neljä tuntia, joten virvoikkeita jo kaipasimme. Kartassa huomiomme kiinnitti merkintä Cafe Johannes Raatihuoneenkadulla. Päätimme suunnata sinne. Vesisateessa ja matkan rasituksista voipuneena tämä vain muutaman korttelin matkakin tuntui hyvin pitkältä, ja eräänlaisen lisäyllätyksen koimme nähdessämme mainoskyltistä, että kahvilan nimi olikin Cafe Johannes 3:16! Mutta niin vain kaipasimme keidasta erämaassa, että emme antaneet tämän häiritä. Ja katso: kahvilan valikoimiin kuului muun muassa neljää eri paikalla leivottua kakkua. Otimme yhden palan marenki-mansikkakakkua ja yhden palan suklaakakkua ja söimme ne puoliksi. Mums — vai sanoisinko: ylistetty olkoon Hänen nimensä!

2015-06-27 13.24.09Jälleensynnyttyämme suuntasimme kohti sitä paljon puhuttua Kalarantaa. Sade valitettavasti vei tapahtuman tunnelmasta parhaan terän, ja aika paljon sain keskittää huomiotani kuralätäköiden väistelyyn (niin, Kaskinen on vanha kaupunki, jossa on hieno ruutukaava ja päällystetyt kadut, mutta Kalarannan raitteja ei ollut päällystetty). Tarjolla olisi ollut muun muassa kirjanjulkistamistilaisuus, jonka vieraista toisen jopa tunnen, mutta en varsinaisesti edes harkinnut käveleväni ylös myllykalliolle, jossa tilaisuus olisi ollut. Kävimme kuitenkin tutustumassa kalastusmuseoon. Näytillä oli paljon verkkoja, verkonkäsittelyvälineitä, kalansäilytysastioita, jääkulkupelejä ja sen sellaista. Tässä kuvassa olen suorastaan haltioitunut takanani näkyvästä jättirysästä.

2015-06-27 15.06.50Kalastusmuseon nähtyämme totesimme kalarantapäivät nähdyiksi ja lähdimme kävelemään Raatihuoneenkatua takaisin keskustaan päin. Sateen lisäksi tekemisen puute uhkasi jo akuutisti latistaa matkatunnelman, mutta sitten iloksemme huomasimme loppis-kyltin kaupungintalon kupeessa. Sieltä löytyi joitakin mielenkiintoisia vanhoja tavaroita, joista itsellemme hankimme vanhan ruotsalaisen arkistokorttilaatikon sekä Aurora-merkkisen metallisen kahvipannun, jonka pohjassa oleva leima 1910 saattaa olla valmistusvuosi. Niin, ja löysin kirppikseltä myös hatun! Se on sellainen Kangolin lyhytkarvainen hattu, jonka tyylisiä minulla on jo kaksi, ja tämän hatun muotokieli on samankaltainen kuin paljon käyttämässäni ruskeassa sulkahatussa, mutta nyt löytämäni hattu on vihreä.

Kirppikseltä suuntasimme paikalliseen kebulaan, jossa söimme kalarantapäivien kunniaksi kalaruokaa eli frutti di maret. Pitsanähminnän jälkeen päätimme nähneemme kaupunkia tarpeeksi ja palasimme asemalle saadaksemme varmasti junasta hyvät paikat, sillä menomatkalla se oli aivan täynnä (kumma kyllä paluumatkalla vaunumme oli miltei tyhjä, mihin hävinnivät kaikki matkalaiset).

2015-06-27 15.14.20Ennen paluumatkaa oli kuitenkin aikaa ottaa jokunen hyväkin kuva päivän huolella valitusta asusta. Museojunamatka vanhaan satamakaupunkiin velvoittaa pukeutumaan tilanteen mukaan, tässä tapauksessa vintage-henkiseen Killercatin seilorimekkoon, siihen sopiviin Poetic Licencen kenkiin ja varsinaisesti juuri tätä asukokonaisuutta varten hankittuun violettiin seilorilakkiin, jonka olettekin jo nähneet loputtoman monta kertaa. Kenkien mallinimi on muuten Girl About Town eli suomeksi kaupunkivaeltelijattaret, ja mikäs sen sopivampaa minulle. Tosin nämä kengät eivät ole mitkään varsinaiset kaupunkivaelluskengät, sillä korkoa on paljon ja varpaat painuvat kärkeen sen verran lyttyyn, että hiertymiä syntyy helposti. Mutta kyllä näillä nyt yhden pikkukaupunkiretken suorittaa silloin, kun tyyli sitä vaatii.

2015-06-27 15.19.23Asussa on muuten mukana myös violetti Hell Bunnyn tyllialushame, ja tyylitietoiset epäilemättä huomaavat, että sehän on aivan liian lyhyt mekon helmaan nähden. Kyllähän tällainen tyylirikos näin koko maailmalle jaettuna on vähän nolo, mutta ei se tuolla pienessä maailmassa niin haitannut, siksi monta kehua asustani sain kuulla, että varmasti olin näinkin koko päivän tyylikkäimmin pukeutunut turisti Kaskisissa. (Tämä sama asu on eri palveluissa tällä hetkellä käyttämässäni profiilikuvassakin nähtävissä, ja siinä tuo alushamekin näkyy paremmin, kun olen sen varta vasten kuvauksellisesti asetellut. Se kuva on peräisin kahden vuoden takaiselta Finncon-matkalta.)

2015-06-27 17.57.23Kolmas päivämatka neljän päivän aikana on joltisenkin väsyttävä kokemus, ja paluumatkalla junan kolinassa paitsi unohduin katselemaan maisemia ja laskemaan pelloilla pyöriskeleviä fasaaneja (miten niitä voikin olla niin paljon?) myös luin tällaiseen vanhanaikaiseen matkustamiseen hyvin sopivaa kirjaa eli Sarah Watersin uusinta romaania The Paying Guests. Tarina lähti liikkeelle hitaasti kuin päivän museojuna, mutta nyt, kun tarinassa on päästy kultaisen leikkauksen kohdalle, se on vihdoin täydessä vauhdissa. Saas nähdä, mihin tämä safonilainen kertomus vielä kehittyy.

Latvasta laho

Latvasta laho

2015-06-22 14.17.16Hihihii, kauan odottamani ja jo kovasti hehkuttamani uniikki hattu päätyi lopultakin käsiini, kun posti juhannuskohmeisena vihdoin avautui. Kuva kertoo enemmän kuin sanat, mutta kerrotaan nyt jokunen sanakin. Kyseessä siis totisesti on laho kääpäinen kanto. Kesähatuksi ehkä aavistuksen lämmin, mutta syyskeleihin mitä mainioin. Tässä kuvassa olen juuri vetänyt hatun päähäni suoraan paketista, joten käävät ovat vielä hieman kuljetuksesta rullalla, mutta vaikutukset näkyvät heti: klementiini on yhtäkkiä hyvin jännä juttu, ja lentokonekin on tehnyt hätälaskun kannonnokkaan. (Kyseessä muuten on maailman hienoin retrosuihkari eli Lockheed L-1011-100 TriStar LTU:n väreissä).

Hattu on tilattu Strange Hours Atelierista, joskaan tätä mallia ei näytä olevan vakiovalikoimissa. Mutta kysymällä löytyy, ja Flickrissä on esillä paljon hienouksia. Ja minun raukan oli tyytyminen vain yhteen! KYYBEL!!!

Kotimatkalle kippurahäntäkengissä

Kotimatkalle kippurahäntäkengissä

2015-06-03 12.26.06Berliinin-loma päättyi onnellisesti kenkähankintaan. Mutta siitä lisää jäljempänä, aluksi kirjoittelen vähän havaintojani Berliinin joukkoliikenteestä. Ensivaikutelma kaupungin linjakarttoja katsellessa on, että järjestelmä on ennen kaikkea sekava. Enkä sano tätä mitenkään kevyin perustein, sillä pääsääntöisesti sujuva sukkulointi monimutkaisissa joukkoliikennejärjestelmissä on minulle ihan luontevaa. Noh, Berliinissähän joukkoliikennejärjestelmää riittää: On S-junaa ja U-junaa, on kaksia eritasoisia raitiovaunuja, on ainakin neljiä erilaisia bussilinjoja, on siihen päälle myös varsinaista lähijunaliikennettä ja ilmeisesti vesibussejakin. Pääsääntöisesti U-junat kulkevat maan alla ja S-junat maan päällä, paitsi silloin kun S-junat kulkevat maan alla ja U-junat maan päällä. Ratikat taas suhailevat pääasiassa entisessä Itä-Berliinissä ja U-junat Länsi-Berliinissä, paitsi silloin, kun ratikkalinja jatkuukin vähän länteen ja U-juna työntyy syvälle itään. Metroilla ei yleisesti ottaen tunnu pääsevän yhtään mitään yhtään minnekään, ja matkalle kertyy helposti monta vaihtoa erilaisten kulkuneuvojen välillä. Tiheästä ja monipuolisesta verkostosta huolimatta kävelymatkat pysäkeille ja pysäkeiltä venyvät pitkiksi, ja usein nämä kävelymatkat on taitettava silkalla joutomaalla, jota kaupungissa on käsittämättömän paljon.

Monenlaisten järjestelmien päällekkäisyyksien ja sekasotkujen taustalla on tietenkin ennen kaikkea kaupungin värikäs ja pilkottu menneisyys, ja samasta taakasta juontuu myös suuri osa joutomaasta. Tästä tyrmäävästä ensikokemuksesta ja historiallisesta sekavuudesta huolimatta kaupungissa liikkuminen sujuu, sillä palaset on onnistuttu yhdistämään erittäin hyvin palvelevalla tietojärjestelmällä. Tuo kuva tuossa yllä on otettu eräästä M-linjaksi brändätystä raitiovaunusta, ja pihvinä on ratikan katossa roikkuva infonäyttö. Suurella näytöllä luetellaan kolmesta viiteen seuraavaa pysäkkiä, ja kahden seuraavan pysäkin kohdalla mainitaan myös kaikki linjat, joihin kyseiseltä pysäkiltä voi vaihtaa. Reittioppaasta voi etukäteen hahmottaa tärkeimmät vaihtopysäkit, minkä jälkeen kulkuneuvon infonäyttöä seuraamalla eksymisen mahdollisuus on hyvin pieni. Vastaavia suuria bussinäyttöjä on jopa osassa busseista. Kun kaikkien tärkeimpien linjojen vuoroväli on 5–10 minuuttia ja yölläkin 20–30 minuuttia, ovat vaihdot eri kulkuneuvojen välillä hyvin sujuvia.

Että joo, Tampereen ratikkaankin sitten tällaiset isot infonäytöt, kiitos! Ja vähitellen myös uusiin busseihin. Tuosta pysäkkikohtaisten vaihtoyhteyksien näytöstä voisi panna vielä sen verran paremmaksi, että näytettäisiin reaaliaikaisesti vaihtolinjojen arvioitu seuraava lähtöaika seuraavalta pysäkiltä. Kyllä Lissun tiedot tähän taipuvat.

2015-06-02 14.42.31Mutta emme me tosiaan koko lomaa suhanneet ympäriinsä joukkoliikennevälineisiin tutustumassa. Söimme myös jäätelöä, koska Berliinissä kuulemma on eksoottisia jäätelömakuja tarjolla. Ensimmäisellä kerralla mauiksi valikoituivat vähän perinteisemmän kuuloiset sahrami sekä kookospähkinä, jotka tuli ostettua Cuore di Vetrosta Max-Beer-Straßella. Nämä kumpikin olivat oikein pehmeän makuisia ja herkullisia. Itse toki keskityin enemmän omassa kädessäni olleeseen sahramiin, kookos oli enemmänkin kotilibristini valinta. Toisella kerralla söimme jäätelöä Potsdamer Platz Arkadenin kahvilassa, ja täällä valikoimissa oli jo astetta erikoisempia makuja. Maistoin sitruuna–basilikaa, kotilibristini taasen omena–bergamottia. Näitä kumpaakin voisi luonnehtia ennen kaikkea kirpeiksi. Saas nähdä, pystyykö Tampereen kesän jäätelötarjonta vastaamaan näihin haasteisiin.

2015-06-03 14.45.24Jäätelönsyönnin lisäksi kiersimme toki kaikki kenkä- ja kirjakaupat, emmekä suinkaan kaukaa vaan hyvin, hyvin läheltä. Suuren kaupungin lukuisten ostoskatujen ja -keskusten kiertelyssä on kuitenkin se huono puoli, että vaikka aluksi tarjonta näyttääkin erittäin runsaalta ja monipuoliselta, alkaa se pian toistaa itseään, kun joka kulmassa on aina vain niiden samojen ketjujen kauppoja, joissa on aina vain ne samat kenkämerkit ja niiltä samat muutamat mallit. Ja kun valikoima muutamaa ilahduttavaa poikkeusta lukuun ottamatta kuitenkin on enimmäkseen sellainen hyvin saksalainen (tiedättehän, inasen liian pornahtavan ja halvan näköistä), niin alkoi jo uhkaavasti näyttää siltä, että joudun lähtemään kotiin paljain jaloin. Mutta sitten valtavan Mall of Berlin -kauppakeskuksen valtavien kenkäkauppojen joukosta löytyi sentään yksi kauppa, Salamander, jossa pääsi kokemaan ooh!-elämyksen, kun esittelypöydällä oli Giorgio Venutin lystikkäitä kippuralärpäkekenkiä. 2015-06-04 13.19.40Yön yli hauduttelin ostopäätöstä, ja matkalla lentokentälle sitten poikkesimme vielä kaupassa uudelleen. Punaiset houkuttivat eniten, mutta niitä ei valitettavasti ollut koossa 41. Sinisiä sen sijaan löytyi, ja nyt minulla sitten on ensimmäiset siniset kengät, ja niissä on tosi söpöt kippurahännät! (Tässä kuvassa muuten näkyy paremmin tuo uusi Indiskan hamekin, jonka jo viime kirjoituksessa mainitsin.)

2015-06-02 22.13.55Ai joo, matkan ajankohta ja kohdehan valikoituivat varsinaisesti sen perusteella, että lempiartistini Princess Chelsea esiintyi Berliinissä 2. kesäkuuta. Keikalla tuli käytyä, ja toki kuvasin prinsessan kengätkin. Tosin klubivalaistuksessa niistä ei kovin hyvää kuvaa saanut. Tuommoiset mustat paksupohjaiset ja -korkoiset solkikengät, joissa on jotain ilmeisesti kukkakoristeita. En ole vielä tunnistanut merkkiä!

Hiertävät kengät ja valju kahvilaskene

Hiertävät kengät ja valju kahvilaskene

2015-05-04 18.24.24Eilen poistuin mukavuusalueeltani ja kävin Joensuussa, tuossa Suomen piirakkapääkaupungissa. Piirakkaa en tällä kertaa syönyt, vaan kävin tutustumassa entisen asemaravintolan tiloihin vastikään avattuun kulttuurikahvila Laituriin. Kahvilalle kerättiin keväämmällä joukkorahoitusta, ja osallistuin keräykseen itsekin pienellä summalla, sillä Joensuun asema totisesti ansaitsee kahvilan. Aiemmin Laiturin tiloissa toimi teatteri Satama, jolla oli myös kahvilatoimintaa, mutta Satama ilmeisesti rahanpuutteen vuoksi joutui lopettamaan toimintansa. Vapaaehtoisvoimin toimineessa Satamassa ei ollut kaikkein trendikkäintä tarjontaa, mutta kyllä sekin vähä pesi esimerkiksi viereisen linja-autoaseman kahvilan (joka on myös erittäin huonosti auki) ankeat särpimet ja tarjosi kelvollisen vaihtoehdon noin kymmenen minuutin kävelymatkan päässä sijaitseville keskustan kahviloille. Semminkin, kun eivät ne keskustan kahvilatkaan mitään maailmanluokan mestoja ole. Eräänkin kerran istuin tiettävästi kaupungin parhaassa kahvilassa juomassa lattea ja funtsin, että onpas aika latteaa lattea, löytyisiköhän jostain parempaa. Guuglasin, missä on Joensuun paras latte, ja kaikki kertoivat sen löytyvän juuri siitä kyseisestä kahvilasta.

2015-05-04 17.09.01Lähtötaso ei siis ole kova ja kärkeen on lyhyt matka. Miten Laituri sitten pärjää tässä kisassa? Kahvila on sisustettu rennosti, suorastaan kotikutoisesti ja mielikuvituksellisesti. Väljästi asetellut pöydät ja tuolit ovat kaikki eri sarjaa, ja ainakin minun takapuoleni (ja säärteni, ks. kuva) alle valikoitui vanhoja koulutuoleja. Lattialla on räsymattoja, yhdessä nurkassa on elämää nähnyt sohvaryhmä ja toisessa pieni esiintymislava. Kahvilan tiski on vaatimaton, eikä valikoimakaan ole järin iso: kahta suolaista ja kahta makeaa, juomana kahvia termarista ja saattoi siellä pussiteetäkin olla. En tiedä tarkemmin, mutta veikkaan, että tämäkin kahvila pyörii talkoovoimin. Sataman aikaisesta tarjonnasta on menty alaspäin, ja nyt esimerkiksi minun näkökulmastani paikan ainoa varsinainen valtti on sen sijainti aivan rautatieaseman vieressä. Eikä sekään kovin iso valtti ole, kun keskustaan on kuitenkin vain kilometrin matka eikä Joensuussa koskaan voi olla niin kiire, etteikö sinne asti ehtisi kävellä. Vähän harmillistahan tämä. Ei sillä, etteikö tällaisenkin kahvilan pyörittämisessä sen tueksi perustetulla osuuskunnalla riittäisi tekemistä, ja on ikävää olla näin nuiva. Mutta Joensuu on Joensuu, ei kai siellä mikään kunnon kahvila voisikaan menestyä. Onneksi sieltä vielä pääsee junalla pois.

2015-05-04 18.28.34Kotimatkalla heitin vielä hetkeksi kintut junan ikkunalle, niin sain kolmannenkin kuvan päivän kengistä. Tässä valaistusolosuhteet olivat haastavat, sillä ulkona oli kirkasta ja vaunussa hämärää, mutta tsekkaa kenkien detaljit ylemmistä kuvista, tämä kolmas kuva on tässä tunnelman takia. Nämä neljättä kesää käytössä olevat El Naturalistan vihreänruskeat korkkarit pääsivät eilen kauden ensimmäiselle matkalleen. Yleensähän El Naturalistat hellivät sekä silmää että jalkaa, mutta tässä kenkämallissa on jotain pielessä (jalkani ovat toki täydelliset), sillä vuosien käytönkään jälkeen nämä eivät ole mukautuneet sopiviksi, vaan aina ne hiertävät rakkuloita isovarpaiden päälle ja sivulle. Nyt tosin osasin varautua asiaan jo etukäteen ja hankasin jalkoihini Compeedin rakonestopuikkoa, minkä lisäksi tiesin, ettei kävelyä tulisi ylettömän paljon. Niinpä varsinaiset rakkulat jäivät tällä kertaa syntymättä, vaikka hiertymänalkuja jo pääsikin tulemaan. Ehkä vähitellen olisi syytä uskoa, että nämä nyt eivät vaan ole minun kenkäni. Harmi, ovat niin kauniit. Mitä päivän muuhun asuun tulee, niin tuo kiekurakuvioinen vakosamettihame on tietenkin Per Unan.

2015-05-04 22.21.14Kun sitten Pieksämäellä vaihdoin junaa, huomasin päässeeni Pendolinossa paikalle, josta käytävän toisella puolella matkustivat varsin kirjavat, joskin kuluneet ja hieman likaisetkin kengät. Mietiskelin siinä, että voisivatkohan nuo olla… Ja kun lopulta pääsin näkemään kenkien pohjakuvion, arveluni paljastui oikeaksi: Lola Ramonathan ne.

Kengät — Hämpin tärkein kulkuväline

Kengät — Hämpin tärkein kulkuväline

2015-04-24 17.33.57Tänään uhrauduin hyvän asian puolesta ja menin alkuillasta tasapainottamaan Aamulehden Hämeenkadun elävöittämistä käsitelleen paneelikeskustelun yleisöä. Ja näköjään oli ihan tarpeen mennäkin, koska paikalle oli mobilisoitunut myös runsaasti yksityisautoilun perään ruikuttavia yrittäjiä. Totisesti, tässä kohdin on tärkeää painottaa, että eivät kaikki yrittäjät onneksi ole niin säälittäviä tapauksia. Olenhan itsekin keskustassa asuva ja toimiva yrittäjä ja suunnittelen vakavissani kivijalkakaupan perustamista, ja suunnittelen sitä nimenomaan Kyttälään, koska se jos mikä on viime aikoina kehittynyt (ja on edelleen kehittymässä) juuri sellaiseksi kävely- ja joukkoliikennepainotteiseksi keskusta-alueeksi, jossa pienen erikoisliikkeen on hyvä elää.

Keskustelussa käytin edistysmielisen puheenvuoron, jossa korostin sitä, että Hämeenkadun ehdottomasti tärkein kulkuväline on kengät. Nykyisin Hämeenkadun ajoradalla on huomattava estevaikutus, sillä se vaikeuttaa spontaania kadunylitystä ja näin hankaloittaa jalan asioimista. Itäpäässä käynnissä oleva joukkoliikennekokeilu on parantanut tilannetta, ja nykyään siellä on helpompi ylittää katu muualtakin kuin suojateiden kohdalta. Länsipäässä tilanne on vielä tällä hetkellä hankalampi, ja olisi suotavaa, että henkilöautoliikennettä sielläkin rajoitettaisiin kävelyn edistämisen nimissä. Kunhan raitiotie viimein saadaan rakennettua, tämä ajoradan estevaikutus poistuu ja käveltävyys paranee oleellisesti. Samalla kadun uudelleenrakentamisen yhteydessä poistuu myös ajoradan toinen estevaikutusta lisäävä tekijä eli nykyinen jalankulkijankin kannalta ikävä nupukiveus. Uusi tasainen kivipinta tekee kadusta paljon helpomman ja mukavamman käveltävän myös sirommilla kengillä.

Mitä itse elävöittämissuunnitelmiin tulee, niin ilman muuta kannatan niitä. Kaupungin suunnitelmissa on siis nyt kaventaa ajorataa Hämeenkadun itäpäässä rakentamalla ulommille ajokaistoille erilaisia puistokkeita ja terasseja. Kun ajorata näin kapenee noin puoleen, sen estevaikutus pienenee, ja muutenkin kadusta tulee elävämpi ja viihtyisämpi.

Enkä minä tietenkään kenkiä mennyt mainitsemaan ihan missä tahansa rytkyissä. Näiden nopeasti suosikkikengiksi nousseiden Chie Miharan korkkareiden kumppanina olivat tänään ohuet violettiin kallistuvat viininpunaiset ja hieman kiiltelevät sukkahousut, jo tiistaina esittelemäni Bodenin vakosamettihame sekä maaliskuussa Tarina-kirppikseltä ostamani, hameen pilkkuihin hyvin sopiva Lindexin jakku. Sekä toki violetti seilorilakki, yksi lempihatuistani. Kuvassa näkyvää rikkalapiota en kuitenkaan ottanut mukaan keskusteluun.

Huomenna ohjelmassa onkin sitten taas päivämatka Helsinkiin, ja pääkohteena on Teatterimuseon kengänkierrätyspäivät. Ties vaikka maailman fantsuimmalta kenkäkirppikseltä tarttuisi mukaan jotain totisesti fantsua!

Uusvanhaa ja oikeasti vanhaa

Uusvanhaa ja oikeasti vanhaa

2015-04-06 16.11.41Pääsiäinen alkoi junailemalla, ja junailemalla se myös loppuu. Tänään jalassa ovat elokuussa 2012 ostamani Tamarikset, jotka — kuten huomaatte — ovat tässä vaiheessa talvea jo sangen pölyisessä kunnossa. Näitäkään kenkiä en alun perin ollut aikeissa ostaa, ja Tamaris noin muutenkin on kenkämerkkinä sen verran perustyyliä, että vaadittiin nimenomaan sattumaa, jotta nämä minulle päätyivät. Ja se sattuma oli kävely Anttilan kenkäosaston läpi juuri silloin, kun päässä pyörivät steampunkinkaltaiset ajatukset. Siinä ne sitten olivat edessäni, vanhennetun ruskeat, nyöreillä ja soljilla koristellut saappaat, kuin luotu steampunkkaria varten. Saatoinkohan jahkailla kokonaista yhden päivän ajan, ennen kuin oli pakko sortua ja palata hakemaan nämä mahtavuudet. Muista kengistäni poiketen nämä ovat kokoa 42, siis hieman niukempaa mitoitusta. Niin ikään varret ovat kapeahkot: siinä missä muut saappaat hölskyvät löysänä laihan pohkeeni ympärillä, nämä istuvat kuin hansikkaat.

Aivan yhtä steampunkkia ei vielä ole tuo sinisen vaunun penkki, mutta dieselpunkin puolelle sen jo varmaan voi laskea. Enimmäkseen vanhat matkustajavaunut on jo poistettu säännöllisestä liikenteestä, mutta Joensuun ja Pieksämäen välillä näitä vielä kulkee, ainakin niin kauan kuin pysyvät kutakuinkin liikennekunnossa.

2015-04-06 17.19.33Joensuun kaltaisessa syrjäisessä pikkukaupungissa ei ole maailman laajinta kahvilavalikoimaa, ja pyhäpäivänä se on vielä inasen suppeampi. Siispä päädyin jälleen kerran nauttimaan matkaevästä Coffee Houseen. Tarjottimelle livahti saaristolaisleipänä myyty katkarapu-majoneesitäytteinen ruisleipä ja cappuccino. Taustamusiikkina Coffee Housen ilmeisen suppea soittolista, nimittäin jälleen kerran tässä samaisessa kahvilassa sain kuulla jonkin hyvin lussun loungeversion Je t’aime — moi non plus’sta. Edellinen kerta oli joskus aiemmin tänä talvena, ja jo silloin ihmettelin tätä biisivalintaa. Saa nähdä, ehdinkö kuulla sen tuolla vielä kolmannenkin kerran, ennen kuin soittolista uusitaan.

Sinappisaappaita ja samettikenkiä

Sinappisaappaita ja samettikenkiä

Säätila teki sitten tänään tepposen. Olin nimittäin pari päivää aiemmin sopinut käyväni tänään ystävän luona Hallilassa, ja ajattelin ajella sinne polkupyörällä. Pyöräily on jäänyt viime aikoina turhan vähälle, niin olisi passannut hyvin. Mutta eihän siitä nyt sitten mitään tullut, kun tänään — toisin kuin useimpina aiempina päivinä — satoi jotain veden ja lumen välimuotoa. Siispä pyöräilyn sijaan meninkin bussilla.

(Välihuomautuksena tähän, että kun minä sanon tänään, niin se tarkoittaa maanantaita, sillä minun vuorokauteni vaihtuu yöunten aikana, ei kellonajan mukaan. Ja näin se on oleva jatkossakin minun kirjoituksissani.)

2015-03-23 15.57.19Koska keli oli mallia kura, niin vetäisin jalkaani sinapinkeltaiset saappaat, jotka ovat viime aikoina jääneet vähälle käytölle. Nämä aivan uskomattoman väriset nahkasaappaat löytyivät nelisen vuotta sitten Joensuun Kontista, eikä niitä tietenkään voinut sinne jättää. Noh, pian hankinnan jälkeen oivalsin, miksi kukaan oli näistä raaskinut luopua. Ovat nimittäin merkittömät, mallia halpis, ja kaikenlaista pikkuärsytystä näissä on. Näiden vetoketju muun muassa raapii sukkahousuja, mikä on minulle aika no-no, koska jatkuvastihan minulla on sukkahousut — siis silloin kun en ole ilman sukkia (ja kotona useimmiten olen ilman sukkia, paitsi jos olen sellaiset jo ehtinyt pukea, mutta saappaissahan nyt on aina sukat tai sukkahousut alla). Siksi tänään vedinkin jalkaan sukkahousujen sijaan mustavihreät vinoruudulliset puuvillaiset ylipolvensukat. Ehkä joskus otan kuvan niistäkin, ovat meinaan aika ihanan väriset.

Muutakin kremppaa näissä on. Pohja on kova ja sileä, eli liukkaalla näitä ei voi käyttää lainkaan. Koristehihnat (eivät näy kuvassa) vähäsen rempsottavat, mutta eivät liian pahasti. Niitäkin tosin olen tuunannut lisäämällä hihnaan reikiä, koska originaalirei’illä varustetut hihnat eivät kuroneet vartta tarpeeksi kapeaksi ja saappaat hölskyivät kapeiden pohkeideni ympärillä. Lyhyesti sanottuna: jos näissä saappaissa ei olisi aivan mahtavaa väriä, en näitä jaksaisi säilyttää.

No, siinä bussissa istuessa kävi sitten sillä tavalla tyypillisesti, että viereeni tuli joku istumaan. Tavan mukaan en irrottanut katsettani puhelimestani lainkaan, joten en tästä kanssamatkustajasta pannut merkille oikeastaan muuta kuin jalat. Ja totisesti, mitäs sitä muuta tarvitsisikaan panna merkille, jos niissä jaloissa on viininpunaiset samettinilkkurit. Kyllä, luitte aivan oikein. Ehdottomasti erittäin piristävä havainto. Jopa siinä määrin, että sorruin ottamaan salakuvankin näistä kengistä.

2015-03-23 16.05.02Ja siinä se salakuva nyt on. Rajaus päin brinkkalaa ja tarkennuskin vähän miten sattuu, mutta en kehdannut ruveta siinä hirveän tarkasti zoomailemaan. Olisin toki voinut kysyä kenkien haltijalta, minkä merkkiset kengät on kyseessä, mutta tänään minulla oli vähän sellainen bad facial hair day, joten mielelläni pidinkin katseeni hyvin tiukasti alas suunnattuna. Ehkä tuollaisia vielä jossain tulee vastaan, pitää sitten tutkailla tarkemmin. Tai jos sinulla sattuu olemaan havaintoja tuollaisia samettinilkkureita myyvistä kauppaliikkeistä, niin ilmianna nämä liikkeet minulle.

Vielä tuosta omasta asustani. Edellisessä postauksessa jo mainitsin, että Per Unan vakosamettihameet muodostavat garderobini selkärangan. Tämän päivän asu vain korostaa tätä toteamusta, sillä tuo petrolinsininen nilkkapituinen hame on tosiaan Per Unaa sekin. Vakosamettikaistaleiden välissä on alaspäin leveneviä kaistaleita jonkinlaista keinokuitusäämiskää. Aika monta ihastelevaa kommenttia on tämäkin eBay-hankinta saanut osakseen.

Pyöräilykenkien ja -asun esittely jäi nyt sitten johonkin toiseen kertaan. Nyt taidan suunnata nukkumaan, huomenna on taas jaksettava suomentaa jotain ns. mielenkiintoista asiatekstiä.

Ilahduttavia joukkoliikenneasioita

Ilahduttavia joukkoliikenneasioita
Sarvijaakonkadun uudet päreet ja uusi OnniBus-päätepysäkki.

Sarvijaakonkadun uudet päreet ja uusi OnniBus-päätepysäkki.

Tämä kesä on ollut joukkoliikenteen kehittymisen kannalta varsin merkittävä sekä paikallisesti Tampereella että yleisemmin Suomessa. Kesä-heinäkuun vaihteessa paikallisliikenteessä tapahtui muutoksia monella paikkakunnalla. Tampereella siirryttiin 30.6. suurelta osin uusittuun linjastoon ja uusiin maksuvyöhykkeisiin.

Minä kuulun siihen laajaan onnekkaiden joukkoon, joiden kotinurkilla joukkoliikenteen palvelutaso parani uudistuksen myötä. Uusi runkolinja Hervannasta Lentävänniemelle, numero 3, kulkee tästä eteenpäin Sammonkatua. Minulle Sammonkadun varrella asuvana tämä tarkoittaa paitsi sitä, että vihdoinkin minun on helppo päästä myös Hervantaan, myös sitä, että bussivuorojen määrä keskustan suuntaan lisääntyi neljällä vuorolla tunnissa; aiemmin talvikaudella vuoroja kulki 6–10 kappaletta tunnissa, jatkossa 10–14 kappaletta.

Toinen ilahduttava seikka on se, että Pirkkala kuuluu nyt samaan maksuvyöhykkeeseen Tampereen kanssa. Niinpä muun muassa Pirkkalan lentoasemalle pääsee ihan vain kausilippua näyttämällä. Eihän niitä lentomatkoja kovin usein tule tehtyä, mutta tarvittaessa lentokentälle on jatkossa entistä helpompi päästä.

Erityisen iloinen olen OnniBusin uudesta linjastosta. 1.7. alkaen OnniBusin päätepysäkki Tampereella on Kalevassa Sarvijaakonkadulla, siis vain 600 metrin päässä kotoani. Jatkossa Helsingissä käyminen onkin todella vaivatonta, kun ei tarvitse erikseen mennä keskustaan ja vaihtaa siellä junaan. Ja todennäköisesti useimmiten myös edullisempaakin.

Kaikkein suurin riemunaihe oli kuitenkin kaupunginvaltuuston 16.6. tekemä päätös siitä, että Tampereelle tulee raitiotie, semminkin kun Stubbin minihallitusneuvotteluissa pari päivää myöhemmin luvattiin, että valtio myös tukee hanketta. Pitkän vetkuttelun jälkeen aletaan olla tilanteessa, jossa raitiotien toteuttamista ei voi enää realistisesti perua. Ja vähän niin kuin symbolisesti kesäkuun lopussa, uuden bussilinjaston myötä, Hämeenkadun itäpääkin muutettiin joukkoliikennekaduksi. Edistys edistyy!