Category Archives: Liikenne

Hollanti, tuo mainio maa

Hollanti, tuo mainio maa

Toukokuun loppuamme sulostutti viiden päivän matka Hollantiin. Amsterdamissa kävimme, totta kai, mutta yhden lomapäivistä vietimme Nijmegenissä ja kolme Utrechtissa, jonka ehkä näin voisi sanoa olleen pääkohteemme. Päivät kuluivat siis kävelemällä ympäriinsä, junailemalla maan halki ja pistäytymällä mielenkiintoisissa kohteissa. Kerron näistä mielenkiintoisuuksista jäljempänä.

Matkan ajankohta kuitenkin täsmäytyi Aldous Hardingin keikan mukaan. Tätä uusiseelantilaista goottifolkmuusikkoa olen jo jonkin aikaa halunnut käydä kuuntelemassa livenä. Viime vuonna olin näin lähellä onnistua, kun hän oli tulossa Turkuun joillekin festareille, mutta koska festareilla ei ollut yhtään muuta kiinnostavaa artistia eikä kukaan halunnut lähteä mukaan, niin jätin sen silloin väliin. Nyt helpommaksi osoittautuikin lentää keikalle Amsterdamiin asti.

Aldous Harding Schellingwoudekerkissä.

Keikka pidettiin Amsterdamin koilliskulmassa aivan kaupungin laidalla omakotitalojen ja laidunten keskellä nököttävässä pienessä Schellingwoudekerk-kirkossa. Kirkkoakustiikka sopii hyvin Aldous Hardingin kaltaiselle pääosin akustisella kitaralla ja pianolla säestävälle artistille, jonka esiintymisessä monipuolinen äänenkäyttö on keskeistä. Omintakeiseen tyyliinsä esiintyvä Aldous Harding esitti tällä kertaa yksinomaan uuden levynsä kappaleita eikä yhtään aiempaa tuotantoa. Tämä on tietenkin aina vähän harmillista, kun minulle kuuntelijana on siinä vaiheessa, kun viimein keikalle pääsen, usein syntynyt voimakkain tunneside nimenomaan jonkun artistin aiempaan tuotantoon. Mutta uudetkin kappaleet ovat upeaa kuunneltavaa.

Muutakin kuin kanavia ja tasamaata

Haikaranpesä savupiipun päällä jossain päin Amsterdamia.

Mutta niin tosiaan, emme olleet koko lomaa Amsterdamissa. Siellähän suurin osa Hollantiin suuntaavista turisteista aikansa viettää, ja etenkin näin kesän kynnyksellä meno Amsterdamin keskustassa on villiä melkein mihin aikaan vain. Se on tietenkin omalla tavallaan harmi, koska meidän kaltaisiamme matkailijoita örvellys ei kiehdo pätkääkään, ja osa ympäristön kauneudesta ja viehättävyydestä hukkuu siihen, kun väistelee joka suuntaan törmäileviä pilvipäitä. Siispä tällä kertaa vietimme suurimman osan ajasta jossain muualla.

Ihan perus Nijmegen.

Nijmegen saattaa kuulostaa melko satunnaiselta käyntikohteelta, mutta sinne meitä vetivät Museumwinkel ja Velorama (näistä lisää jäljempänä). Kaupungissa on noin 170 000 asukasta ja kaupunkiseudulla noin satatuhatta lisää, eli Turun kokoisesta paikasta on kyse. Saksan rajan kupeessa sijaitseva Nijmegen on Alankomaiden vanhin kaupunki. Rannikkoseudusta poiketen Nijmegenin ympäristöstä löytyy yllättävän paljon korkeuseroja, ja junamatkastakin suuri osa kului metsän keskellä. Äkkiseltään hyvin epäalankomaista, mutta itse kaupunki kapeine kujineen ja ihanine piparkakkutaloineen on kuitenkin juuri niin ihastuttava kuin Hollannin kohdalla sopii odottaakin. Ja Amsterdamin jälkeen Nijmegenin uneliaan hidas maakuntatunnelma ja ystävällinen palvelukulttuuri oli suorastaan virkistävää.

Utrechtin jättiläismäinen rautatieasema.

Nijmegenin helteestä jatkoimme Utrechtiin, Hollannin neljänneksi suurimpaan kaupunkiin, jossa on selvästi enemmän Amsterdamista tuttua vilskettä kuin Nijmegenissä mutta huomattavasti vähemmän reppureissaajia. Väenpaljoudesta huolimatta Utrechtin keskustassa on kylämäistä tunnelmaa, ja kauniita piparkakkutalojen reunustamia katuja ja kanavia riittää kilometrikaupalla. Utrecht on Hollannin rautatieliikenteen keskus, josta pääsee ihan kaikkialle ja vielä hämmentävän usein. Uusi rautatieasema valmistui viime vuonna, ja asema on lyhyesti sanottuna valtava. Kokonsa puolesta sitä voisi verrata Helsinki-Vantaan lentoasemaan, ja avaran asemahallin tunnelmassakin on jotain hyvin lentoasemamaista. Vilkkaan junaliikenteen lisäksi Utrechtissa pyöräillään suunnilleen eniten Hollannissa, joten liikenteellisesti kaupunki on lähempänä ihanteellista kuin yksikään muu tuntemani paikka.

Huojuvia taloja ja valokuiluja

Huojuva hotellihuone ullakkokerroksessa.

Kolme kaupunkia tarkoittaa, että yövyimme kolmessa eri hotellissa. Amsterdamista olimme varanneet huoneen eläintarhan lähellä sijaitsevasta hotelli Park Plantagesta. Siitä oli helppo kulkea Aldous Hardingin keikkapaikalle, joten se ajoi asiansa ihan riittävän hyvin. Ensikokemus hotellissa oli hämmentävä. Huoneemme oli ullakkokerroksessa, ja siellä ylhäällä tunsi aivan selvästi, kuinka talo huojui. En tiedä, mikä huojunnan aiheutti — raitiovaunut, puulattioita notkuttava kävely vai tuuli — mutta hiukan levottomaksi se olon teki. No, talo ei kuitenkaan sortunut sinä aikana kun me siellä olimme, ja ensi kerralla varannemme eri hotellin. Yhtä kaikki päädyin hollanninopiskelijoiden discordissa väittelyyn siitä, voiko verbiä zwaaien ’huojua’ käyttää kuvaamaan talon huojumista. Hollantilaiset besserwisserit väittivät kivenkovaan, että ei voi, vaan pitää käyttää verbiä trillen ’täristä’. Ehkä sitten niin, mutta tärinästä ei totisesti ollut kyse.

Rauhallinen kattoterassi, mikä mainio paikka hellepäivän iltana.

Nijmegenissä yövyimme persoonallisessa hotelli Prikkelsissä. Paikka oli erittäin iloinen yllätys. Hotellissa on vain viisi huonetta, jotka on kuulemma kaikki sisustettu eri tyylillä (minä en tietenkään nähnyt kuin oman huoneemme). Meille oli annettu tilava farkkuteemainen huone, jossa oli erikseen makuuhuone ja olohuone ja lisäksi vielä suuri kattoterassi. Koska satuimme Nijmegeniin hellepäivänä, kattoterassi oli oikein mukava paikka istua illan vähitellen viiletessä. Hotellin alakerrassa on ravintola, josta saa pientä syötävää, jäätelöä, kahvia ja sen sellaista. Aamupalan sai tilata erikseen, ja koska hotelli on pieni, aamiaiset räätälöitiin toiveidemme mukaan. Henkilökunta oli todella ystävällistä, ja jos vain ikinä päädymme uudelleen Nijmegeniin, valitsemme tämän hotellin toisenkin kerran.

Utrechtissa hotellimme Sleep Well sijaitsi Wittevrouwenissa aivan keskikaupungin itäpuolella. Huone oli sangen tavanomainen keskihintainen ja keskitasoinen hotellihuone — niin tavanomainen, etten tullut siellä ottaneeksi edes yhtään kuvaa — mutta sen erikoisimpana piirteenä oli se, että ikkunaa ei ollut lainkaan. Sen sijaan huoneeseen tuli luonnonvaloa katossa olevasta valokuilusta, joka ei kuitenkaan ollut kattoikkuna. Ikkunan puute ei kuitenkaan suuremmin haitannut, sillä nukkumista vartenhan huone pääsääntöisesti oli. Utrechtin kokoisessa kaupungissa on lyhyt matka kävellä kaikkiin turistille oleellisiin paikkoihin, ja siihen tarkoitukseen tämä hotelli passaa ihan hyvin.

Mielenkiintoisen mekaniikan museoita

Museokäynnit kuuluvat ehdottomasti kaupunkilomailuun, ja Hollannissa mielenkiintoisia museoita riittää. Nijmegenissä vierailimme polkupyörämuseo Veloramassa ja Utrechtissa kellopelimuseo Speelklkokissa ja Hollannin rautatiemuseossa.

Polkupyörämuseo Velorama

Käsipumppu ja polkimet saman menopelin käyttövoimana.

Nijmegenissa sijaitseva Hollannin polkupyörämuseo Velorama on mitä mainioin käyntikohde polkupyöräintoilijalle ja velopunk-kirjailijalle. Museon kokoelmat painottuvat polkupyöräilyn alkuaikoihin eli ennen kaikkea 1800-luvulle, ja nykyaikaisia polkupyöriä on nähtävillä vain jokunen.

Keskellä jääpyörä — huomaa piikkirengas ja takajalakset — ja seinällä satulaton yksipyöräinen.

Mutta niitä vanhempia vemputtimia on ties miten monta, ehkä toistasataa, ja ties minkä näköisiä ja kokoisia. En ollut osannut edes ajatella, mitä kaikkia lihasvoimalla kulkevia ajoneuvoja maailmassa on rakenneltu, ennen kuin on päädytty nykyisin yleisimpään polkupyörän perusmuotoon. Ensimmäiset mallit ovat toimineet lähinnä niin, että on juostu kaksipyöräinen ja polkimeton runko takapuolen alla. Sitten on keksitty, että pyörän akselia voisi pyörittää jollain tavalla.

Kaksipyöräinen, jonka pyörät ovat sivuilla ja jota ohjataan jarruttamalla kääntösuunnan puoleista pyörää käsikahvasta. Edessä naisten malli, jonka ketjusuojat estävät hametta sotkeutumasta ketjuihin, ja takana miesten malli.

Eikä vain polkemalla jaloilla. On rakennettu kaikenlaisia käsillä ja jaloilla pumpattavia vempeleitä, yhden, kahden tai kolmen polkijan vempeleitä, kaksi-, kolmi- ja nelipyöräisiä vempeleitä, iso- ja pienipyöräisiä vempeleitä, jousitettuja ja jousittamattomia vempeleitä, ohjaustangosta, kahvoista tai ratista ohjattavia vempeleitä ja ties mitä kaikkea muuta.

Kolmen hengen nelipyörä. Kaikki polkevat, mutta vain keskimmäinen ajaja voi ohjata.

Pieni kuvakollaasini ei tee minkäänlaista oikeutta kokoelman laajuudelle ja monipuolisuudelle, joten jos vain suinkin liikut Nijmegenin suunnalla, poikkea museoon katsomaan, mitä kaikkea hullut keksijät ovat pajoissaan saaneet päähänsä väkertää.

Rinnakkaistandem.

Kellopelimuseo Speelklok

Reikäkortilla toimiva piano- ja viulukone.

Utrechtissa sijaitsevan Speelklokin kutsuminen kellopelimuseoksi on ehkä vähän suppea määritelmä, sillä museossa esitellään kaikenlaisia mekaanisia musiikkilaitteita. Yhteistä museon laitteille on se, että niissä on mekaaninen rataskoneisto, mutta laitteiden käyttötarkoitukset ja ääntä tuottavat koneistot ovat hyvin monenlaisia. Suurimmat koneistot soittavat kellotorneissa erilaisia kellosävelmiä, pienimmät ovat taskussa kuljetettavia soittorasioita, ja välissä on eri kokoisia laitteita kaappikelloista (jotka kertovat mm. vuodenkierrosta, planeettojen asennoista ja muusta sellaisesta) markkinaurkuihin (jotka soittavat reikäkorteille painettuja kappaleita). Kellojen ja urkupillien lisäksi koneet soittavat pianoja, viuluja, rumpuja, torvia ja kaikkia muita kuviteltavissa olevia soittimia. Vanhaan kirkkoon rakennetun näyttelyn ihmeellisyyksiä katsellessa vierähtää helposti tunti jos toinenkin.

Erilaisia kellopelejä.

Hmmm…

Valtavia tanssisaliurkuja, kappale valitaan reikäkortilta. Ihmiset kuvan vasemmassa laidassa antavat mittakaavaa.

Hollannin rautatiemuseo

Tässä kakkosluokan vaunussa on tyyliä.

Niin ikään Utrechtissa toimivassa Hollannin rautatiemuseossa pääsee tutustumaan maan rautatiehistoriaan. Esillä on sekä vanhaa kalustoa että erilaisia teemanäyttelyjä, esityksiä ja kiertoajeluja. Kokoelman painopiste on matkustajaliikenteessä, ja vanhaa veturikalustoa on yllättävänkin vähän nähtävillä (Hyvinkäällä toimivassa Suomen rautatiemuseossa on esimerkiksi paljon enemmän höyryvetureita näytillä). Sen sijaan vanhoja matkustajavaunuja on runsaasti esillä. Museon teemakohteet ovat enemmän lapsille kuin junaharrastajille suunnattuja, mutta siitä huolimatta museossa saa vaivatta kulumaan jokusen tunnin. Myös vanha kaunis asemarakennus, jonka yhteyteen museo on rakennettu, on itsessään näkemisen arvoinen.

Joka asemalla pitää tietenkin olla erillinen kuninkaallinen odotussali.

Kummajaisia kaupan

Sarvijänis eli jackalope.

Niin, olin matkalla siis Elmiksen kanssa, ja hänhän tunnetusti himoitsee kaikkea kummallista kokoelmiinsa. Siispä matkakohteissa kurkistamme aina mahdollisuuksien mukaan kummallisuuksia myyviin kauppoihin. Etukäteen suurimmat odotukset kohdistuivat Nijmegenissä toimivaan Museumwinkeliin, ja kyseinen kauppa totta vie lunasti odotukset. Jos tykkää luurangoista, täytetyistä eläimistä ja kaikesta siirtomaahenkisestä kuriositeetista, kannattaa vierailla Museumwinkelissä. Minähän olin mukana lähinnä katsomassa, kuinka Elmis tyhjensi lompakkonsa, ja otin siinä odotellessa jokusen valokuvan.

Räpylijalka on tyrmistynyt.

Kissa ja rotta vanhoilla päivillään.

Minä siellä antiikkikaupan peilissä.

Utrechtista olimme etukäteen kuulleet vihjeitä siitä, että kummajaiskauppoja saattaa olla, mutta kauppojen nimet ja osoitteet olivat meille arvoitus. Niinpä tehtävänämme oli aluksi löytää niitä. Oudegrachtin varrella toimii jokunenkin antiikkikauppa, joiden valikoimista löytyy kaikkea kummallista. Museumwinkelin kaltaista eläimiin ja luurankoihin erikoistunutta kauppaa emme löytäneet, mutta Elmis onnistui näistä antiikkikaupoista keräämään itselleen melkoisen läjän vanhoja valokuvia. Mainittakoon muuten, että kuvassakin esiintyvässä kanavanvarren kellariholvissa, antiikkikaupan kellarissa siis, on aika sankka ilma. Jos home aiheuttaa pahoja hengitysoireita, ei ehkä kannata pistäytyä, ja tavaroiden ostamistakin kannattaa harkita tältä kannalta.

Eräs homeinen antiikkikaupan kellari Utrechtin Oudegrachtilla.

Kirjoja, kirjoja, kirjoja!

Luettavaa taas toviksi. Suklaat on hankittu Lindtin myymälästä Utrechtista.

Eikä hyvä lomamatka tietenkään ole mitään, ellei paluukyydissä matkatavaroiden painorajoitus ylity kirjojen takia. Kun käy kolmessa kaupungissa, pääsee tietenkin raidaamaan kolmen kaupungin kirjakaupat. Tällä kertaa Amsterdamin englanninkieliset kirjakaupat jättivät vähän tyhjän olon, ennen kaikkea siksi, että niin suuri osa kauppojen hyllyissä olevista kirjoista on pehmeäkantisia, mutta me olemme enemmän kovakantisten kirjojen ostajia. Kumma kyllä kovakantisia kappaleita melkein mistä tahansa kirjasta löytyy, jos tilaa netistä, mutta kaupassa sellaisia ei pääse hipelöimään.

Mutta Hollannista kannattaa tietenkin ensisijaisesti ostaa hollantilaisia kirjoja. Tällä kertaa suurimman satsin ostin Amsterdamin Scheltemasta. Myös Athenaeumista ja Utrechtin Broesesta löysin luettavaa. Jos pitää pienistä kirjakaupoista ja on kiinnostunut niin sanotusta sateenkaarikirjallisuudesta, kannattaa vierailla esimerkiksi Utrechtin Savannah Bayssa tai Nijmegenin De Feeksissä.

Ehkä näillä luettavilla pärjään taas jonkun aikaa. Ja sitten kun kirjat loppuvat, onkin taas hyvä syy käydä uudestaan Hollannissa. Ilokseenhan siellä käy, tuossa mainiossa maassa.

PS. Kaikissa kuvissa näkyvät mekkoni ovat Indiskasta. Sandaalit ovat El Naturalistat, hattu Hämeenlinnan Green Whalesta ja käsilaukku on Irregular Choicen.

Satkulle pyöräkaistat ja pyöräsilta, kiitos!

Satkulle pyöräkaistat ja pyöräsilta, kiitos!

Tampereen pyöräilyoloissa riittäisi kehitettävää. Keskustassa pyöräily on nykytilanteessa niin epämiellyttävää, että alle kahden kilometrin matkat on helpointa vain kävellä. Pyöräteitä on vähän, ne ovat väärissä paikoissa ja etenkin risteysalueet on suunniteltu pyöräilijän kannalta onnettoman huonosti.

Satakunnankadun nykytilanne

Erityisen häiritsevä puute Tampereen keskustan pyörätieverkostossa on Satakunnankadulla. Yläoikealla olevaan karttaan (lähde: Tampereen karttapalvelu) on merkitty erivärisin viivoin (punainen, sininen, vihreä, keltainen) kaikki eri tasoiset pyörätiet (klikkaa kartta suuremmaksi). Satakunnankadulla pyörätietä on vain runsaan sadan metrin matkalla aivan kadun länsipäässä, Pirkankadun ja Sepänkadun välillä. Koko muu katu Sepänkadulta aina Rautatienkadulle saakka on ilman pyörätietä. Toki ajoradalla saa pyöräillä, mutta etenkin Hämeenpuistosta itään Satkun liikennemäärät ovat sitä luokkaa, että ajoradalla pyöräily on itsemurhaa. Niinpä suurin osa Satkulla pyöräilevistä syyllistyykin jalkakäytäväpyöräilyyn. Ja se taas on täysin kestämätöntä toimintaa, sillä Satkun jalkakäytävät ovat monin paikoin liian kapeat jo pelkälle jalankulkijoiden määrälle.

Satkun pyörätien puute vaikuttaa sekä läpiajopyöräilyyn että paikallisiin kohteisiin pääsemiseen. Hämeenpuiston ja Finlaysonin (Palatsinraitin) välillä pyöräily idästä länteen sujuu suhteellisen mainiosti Puuvillatehtaankadulla (joskin ylimääräinen korttelin kierto on aina ärsyttävää, ja senkin sijaan moni turvautuu jalkakäytäväpyöräilyyn), mutta lännestä itään ei saa ajaa, sillä Puuvillatehtaankatu on yksisuuntainen. Lähimmät kiertoreitit ovat Puutarhakadulla (noin 300 metriä etelämpänä) ja Näsijärvenkadulla (noin 100 metriä pohjoisempana). Kiertämisen sijaan moni turvautuu ajamaan jalkakäytävällä tai kiellettyyn ajosuuntaan. Niin ikään Finlaysonilta itään, kosken yli, pyörällä ajo on monimutkaista. Voi kiertää Palatsinraitinsiltaa pohjoisesta, mikä yleensä lisää matkaan tarpeettoman lenkin. Tai voi kiertää Patosiltaa, mikä niin ikään aiheuttaa ylimääräistä mutkittelua. Sitä paitsi Patosillankin kapasiteetti alkaa olla täynnä.

Kaikkein yksinkertaisinta olisi, jos pääväylällä eli Satakunnankadulla olisi erilliset suojatut pyöräkaistat. Vähintään nämä kaistat pitäisi olla Rongankadun ja Sepänkadun välillä, sillä Rongankadun risteyksessä haarautuvat pääreitit itään ja Lapintielle koilliseen. Mutta jos nyt ollaan realisteja, niin onhan Satakunnankatu aivan tolkuttoman ahdas Rongankadun ja Aleksis Kiven kadun välisellä pätkällä. Finlaysonin ja Frenckellin tiilitalot ovat aivan kiinni kadussa, eikä katutilaa voi leventää. Sitä paitsi Satakunnankadulle on joka tapauksessa jätettävä kohtuullisen hyvä tila autoliikenteelle: 1) katu on pelastuslaitoksen pääväylä länteen, joten siitä pitää päästä ajamaan paloautoilla suuremmitta esteittä, 2) kadulla kulkee tällä hetkellä kaksi bussireittiä ja ratikan valmistuttua todennäköisesti vielä enemmän, eikä bussien kulkua ole syytä vaikeuttaa liikaa, 3) katu on, ikävä kyllä, Tampereen liikennestrategiassa valittu keskustan kehäkaduksi, ja ellei korvaavaa keskustakehää järjestetä (käytännössä tarkoittaisi rantatunnelin kytkemistä tiiviimmin osaksi katuverkkoa tai vasta suljetun Paasikivenkadun palauttamista pääväyläksi), tästä strategisesta valinnasta tuskin pääsee kovin helposti eroon.

Pullonkaulan eli kosken ylittäminen

Tämän ahtaimman pullonkaulan väljentämiseksi ehdotan seuraavaa ajatusta, jota en ole tähän mennessä nähnyt tai kuullut mistään muualta: rakennetaan Satakunnansillan viereen sen eteläpuolelle uusi silta pyöräilijöille ja jalankulkijoille. Olen viereiseen kuvaan hahmotellut sillan paikkaa. Idässä silta alkaisi kosken rannassa katutason alapuolella kulkevasta pyörätiestä. Tähän muodostuisi risteys, josta pyöräilijät voisivat kääntyä pohjoiseen, alittaa Satakunnankadun ja jatkaa Lapintielle, tai kääntyä etelään ja jatkaa Rongankadulle. Näin Satkua pyöräileville syntyisi luonteva ja houkutteleva reitti kiertää Rongankadun, Lapintien ja Satkun risteys, jossa nykyisellään tapahtuu paljon konflikteja pyöräilijöiden sekä jalankulkijoiden ja autoilijoiden välillä. Myöskään pyöräilijöiden ei tarvitsisi ajaa vanhan sillan jalkakäytävillä. Kosken yllä silta nousisi loivasti niin, että länsipäässä se olisi samassa tasossa nykyisen kadun ja jalkakäytävän kanssa. Frenckellin seinään puhkaistaisiin aukko, josta uusi silta yhtyisi Frenckellin sisällä kulkevaan jalkakäytävään. Jalkakäytävä muutettaisiin yhdistetyksi jalkakäytäväksi ja pyörätieksi. Yhdistetty jalkakäytävä ja pyörätie ei ole optimaalinen ratkaisu, mutta tunneli on kuitenkin suhteellisen leveä, joten nykytilanteeseen verrattuna parannus olisi joka tapauksessa huima. (Nyt Frenckellin käytävään nousevat portaat voisi siirtää rakennuksen ulkopuolelle niin, että ne nousisivat uudelle sillalle.)

Uuden sillan haittapuolena olisi se, että se peittäisi Satakunnansillan kaaret näkyvistä. Toisin sanoen kansallismaisemaan syntyisi esteettistä haittaa. Mutta sillan voi suunnitella tyylikkääksi ja kevytrakenteiseksi niin, että haitta jää pieneksi. Satkun suuntainen silta myös poistaisi tarpeen leventää Patosiltaa, mikä joka tapauksessa edellyttäisi Frenckellin talon läpi Patosillalle kulkevan tunnelin leventämistä eli Frenckellin seinän uutta puhkaisemista.

Finlaysonin risteys

Pullonkaulan toinen puoli on Satkun ja Aleksis Kiven kadun risteys eli Finlaysonin portin edusta. Tässä tilaongelmat ovat jo vähäisempiä, mutta yhteensovitettavia elementtejä on joka tapauksessa paljon. En nyt tässä yritä esittää siihen sujuvaa kokonaisratkaisua, mutta totean vain, että Aleksis Kiven kadulta länteen Satakunnankadulla on kaistakapasiteettia, joka nykyisellään on vajaakäytöllä ja voitaisiin autoliikenteen suuremmin häiriintymättä ottaa pyöräliikenteen käyttöön. Kuten kuvasta näkyy, suoraan kulkevat kaistat niin itään kuin länteenkin ovat hyvällä käytöllä eli vilkkaimpina aikoina ruuhkaisia. Sen sijaan lännestä Aleksis Kiven kadulle kääntyvien kaista on lähes aina tyhjä. Tämä kääntyvien kaista antaisi hyvin mahdollisuuksia rakentaa pyörätiet Satakunnankadun varteen. Tilaa olisi tehdä joko yksisuuntainen pyöräkaista kadun kumpaankin reunaan tai kaksisuuntainen pyörätie kadun toiseen reunaan (tähän valintaan vaikuttaisivat muut tekijät, joihin en ota tässä kantaa — tilaa riittäisi joka tapauksessa kumpaan vain). Finlaysonin bussipysäkin kohdalla pyörätien tulisi kiertää sen takaa. Tilaahan siinä on, eli edes Satakunnankadulta idästä Aleksis Kiven kadulle kääntyvien autojen kaistaa ei tarvitsisi uhrata.

Finlaysonin portilta länteen

Aleksis Kiven kadulta länteen pyöräkaistojen sovittaminen Satkulle ei olisikaan sitten enää mikään ongelma, vaan ainoastaan poliittinen tahtokysymys. Näsinkulman parkkitalon (ent. P-Anttila) kohdalla katu on tällä hetkellä peräti viisikaistainen, ja tilaa on vielä kadunvarsipysäköinnillekin. Kaistoja voisi huoletta poistaa yhden tai kaksi. Hämeenpuiston risteyksessä autokaistoja on nyt neljä, vaikka siihen riittäisi kolme: yksi lännestä itään ja kaksi idästä länteen.

Hämeenpuistosta länteen Satkun luonne muuttuu taas toisenlaiseksi. Se ei ole enää keskustan kehäkatu, vaan Amurin paikallinen pääkatu, jolla on jonkin verran läpikulkuliikennettä (myös yksi bussireitti) Pispalan suuntaan. Autokaistoja on yksi suuntaansa, sen lisäksi löytyy kummallakin puolella katua kadunvarsipysäköinti, puurivit, jalkakäytävät ja vielä nurmikaistale jalkakäytävän ja talojen välissä. Ajokaistat ovat niin leveät, että mitään toimintoja ei tarvitsisi kadulta edes poistaa, vaan riittäisi kaventaa kaistoja sen verran, että pysäköintipaikkojen ja puurivin väliin rakennettaisiin suojatut yksisuuntaiset pyörätiet kummallekin puolelle.

Kävin Fiskarsin antiikkipäivillä ja kuvasin vain itseäni

Kävin Fiskarsin antiikkipäivillä ja kuvasin vain itseäni

2016-07-09 13.31.32Kesän hassujen kotimaanmatkojen sarja jatkuu. Tällä kertaa kohteena oli — kotiamanuenssin ehdotuksesta —Fiskarin ruukkialue ja siellä järjestettävät Fiskarsin antiikkipäivät. Kotiamanuenssini keskittyi hoitamaan antiikkihankinnat, ja minun tehtävänäni oli lähinnä näyttää kauniilta. Luonteva työnjako meille siis!

Fiskarin ruukkialue on erittäin kaunis ja mielenkiintoinen kohde, mutta täytyypä sanoa, että tällaisena päivänä se on kaikkea muuta kuin edukseen. Joka paikassa tungeksii kiireettömästi eteneviä (tai etenemättömiä) ihmisiä, ja kaikkialla pörrää epätoivoisesti pysäköintipaikkaa etsiviä autoja. Aitouden etsimisen nimissä harjoitetun turismin mielettömyys ja kykenemättömyys milloinkaan saavuttaa aitoutta iskee kasvoille aivan erityisesti silloin, kun historiallisessa paikassa ei käy yksin, vaan yhtenä sadoista tai tuhansista. Kovin helposti alkaa matkailija kyynistyä tiedostaessaan, kuinka matkailuelinkeino tällaisessa paikassa riippuu juuri niistä ihmislaumoista, jotka läsnäolollaan karkottavat sen hengen, jota he nimenomaan ovat tulleet aistimaan, ja matkailija itse on yksi osa tätä elinkeinon ja ongelman dualistista ilmentymää.

2016-07-09 15.15.13No, hankin synninpäästön jättämällä rahaa paikallistalouteen. Toisin sanoen ostin ihanan riipuksen, jonka puin heti autoon päästyäni kaulaan. Riipuksen on valmistanut Helmipuoti Helmiäinen — ei Fiskarista, vaan muutaman kymmenen kilometrin päässä sijaitsevasta Teijosta. Tämä metallisia perhosia, oksia ja kukkia lasihelmiin yhdistävä koru on hieno sekoitus steampunkin metallista terävyyttä ja luontoaiheiden keijumaista viehkeyttä. Juuri minunlaiseni kokonaisuus.

Kotimatkalla Tikkurilan asemalla otetussa kuvassa näkyykin paremmin päivän muu asukokonaisuus. Bed of Rosesin kengät ja kirppikseltä löytynyt jonkun itse tekemä hame on jo esitelty aiemmin, mutta H&M:n kirppispaita on uusi tuttavuus. Ennen matkalle lähtöä huokailinkin sitä, kuinka koruvalikoimassani ei ollut mitään tällaiseen kaula-aukkoon sopivaa riipusta. Nyt on!

Jännä juttu muuten sekin, että nykyään junamatkoilla tulee melkeinpä useimmiten käytyä juuri Tikkurilan asemalla. Asema itsessään on kohentunut huomattavasti, minkä lisäksi VR:n aikataulu- ja reittirakenne on muuttunut sellaiseksi, että lähes kaikki tiet vievät Tikkurilaan. Jännä sikäli, että Tikkurilassa itsessään ei tule käytyä, vaan asema on tärkeä nimenomaan junien ja muiden kulkuvälineiden vaihtopaikkana.

Aikainen syksy saapui

Aikainen syksy saapui

2016-06-10 16.22.15-1Edellisvuosista tuttuun tapaan kävi taas näin: toukokuussa oli helteinen kesä, mutta kesäkuussa perin kylmää. Eilen oli suorastaan niin viileää ja tuulista, että kun läksin kaupungille, niin spontaanisti iski syysmelankolia. Sehän ei tietenkään ole huono juttu, koska syksy paras, mutta on toisaalta melko erikoista, että syksyn tunne tulee jo ennen juhannusta.

Syystunnelmissa lähdimme siis käymään ystävän syntymäpäivillä. Jalkaan päätyivät uudehkot ja jo kerran mainitut Irregular Choicen matalakorkoiset Bed of Roses -umpikengät. Viininpunaisiin kenkiin yhdistin ehdottoman tyylitajuisesti Hobbsin sinivalkoisen pellavahameen ja tuon valkoisen röyhelöpaidan, jonka olen kyllä joskus aiemminkin jo maininnut, mutta enpä nyt muista merkkiä (enkä pääse tarkistamaankaan, koska paita on nyt pesukoneessa).

Koska matka suuntautui melko kauas keskustasta, kulkuvälineenä oli tietenkin bussi. Siitä tulikin mieleen, että Irregular Choicella ja Brighton & Hove -bussiyhtiöllä on parhaillaan käynnissä hieno mainoskampanja, jonka sanoma on, että autossa kukaan ei näe kenkiäsi. Kampanjassa on mätsätty IC:n kenkiä bussien väritykseen ja sisustukseen. Totisesti, jos kerran on hienot kengät, niin tottahan niitä näytetään kulkemalla sellaisilla peleillä, jossa muutkin pääsevät kengät näkemään!

Viime blogauksessa Liebster-kysymyksiin haastamistani blogeista ovat muuten ehtineet vastata jo Asemasta ja Taiteilija Viljanen. Kummallakin erinomaisia ja vastauksia ja vielä erinomaisia kysymyksiä uusille haastettaville. Niihin olisi ilo vastata itsekin, mutta säännöt on sääntöjä enkä vastaa.

Onko keskustan asukaspysäköinnistä ylitarjontaa?

Onko keskustan asukaspysäköinnistä ylitarjontaa?
Uusi autoton asuintalo naapurissamme Satakunnankatu 21:ssä. Ja kattoa ollaan heti korjaamassa.

Uusi autoton asuintalo naapurissamme Satakunnankatu 21:ssä. Ja kattoa ollaan heti korjaamassa.

Satakunnankatu 21:een valmistui vastikään autopaikaton asuintalo, jossa on 37 asuntoa ja kolme liikehuoneistoa. Uutta ja radikaalia ajatusta kauhisteltiin ja vähäteltiin vähän siihen malliin, että ei kai kukaan nyt voi asua talossa, jos ei saa pysäköidä omaa autoaan oman kiinteistön halliin. Breaking news: 1) Monilla ei ole omaa autoa. Erityisen paljon heitä asuu keskustassa. 2) Naapurikiinteistöissä on pysäköintipaikkoja, ehkä oman auton voi tarvittaessa pysäköidä naapurista vuokrattuun ruutuun. 3) Uudessa talossa ei ole tällä hetkellä yhtään asuntoa vapaana. Näkyvät ne autopaikattomat asunnot hyvin kelpaavan, vaikka ovatkin selvästi keskustan vuokra-asuntojen kalleimmassa ryhmässä.

Mietitään tarkemmin tuota kakkoskohtaa. Siinä on oikeastaan jo alkiotasolla ajatus siitä, että asuinalueiden pysäköinti järjestettäisiin kiinteistökohtaisen pysäköinnin sijaan keskitetysti joko erillisissä pysäköintilaitoksissa tai joidenkin tiettyjen asuin- tai liikekiinteistöjen yhteydessä ja pysäköinti hinnoiteltaisiin markkinoilla. Keskusta-alueet olisivat erinomainen paikka aloittaa tällaisen järjestelmän käyttöönotto: Niissä maa on kallista, ja sen myötä myös asunnot ovat kalliita. Tilaa on vähän, ja se olisi syytä käyttää mahdollisimman tehokkaasti. Autottomien kotitalouksien osuus on suuri. Kotitaloudet tarvitsevat pysäköintipaikkaa iltaisin ja öisin ollessaan kotona, yritykset tarvitsevat samoja pysäköintipaikkoja päivisin, kun niiden työntekijät ovat tulleet keskustaan töihin, joten samoja pysäköintipaikkoja voisi ehkä käyttää useaan eri tarpeeseen.

Ja väitän, että jos kaikki pysäköinti (niin pitkäaikainen asukaspysäköinti kuin lyhytaikainen asiointipysäköinti) hinnoiteltaisiin markkinoilla, keskustassa olisi jo tällä hetkellä niin mittavasti ylitarjontaa pysäköinnistä, että juuri mihinkään korttelirakennetta täydentävään uuteen asuintaloon ei tarvitsisi omia pysäköintipaikkoja rakentaa. Esitän väitteeni perusteluksi yhden yksittäistapauksen, mikä ei tietenkään yleisellä tasolla riitä, mutta tämän yksittäistapauksen sijainti ja koko ovat jo itsessään melko edustavia. Yksittäistapaus on valikoitunut sillä perusteella, että satun itse asumaan tässä, joten nämä tiedot ovat helposti käytettävissäni. Kannustan kaikkia muita tekemään vastaavat laskelmat omasta asuinkiinteistöstään, ja näin tapaus kerrallaan saadaan muodostettua jonkinlainen kuva siitä, millainen asukaspysäköinnin tarjonta ja kysyntä Tampereella vallitsee.

Satakunnankatu 22 (eli Kuninkaankatu 5) sijaitsee tuon mainitun uuden autottoman vuokratalon naapurissa. Tämä olisi yksi mahdollinen kiinteistö, josta autottoman talon asukkaat voisivat autopaikan vuokrata. Aivan suoraan tämän kiinteistön naapureina sijaitsee kaksi Finnparkin pysäköintilaitosta, P-Anttila ja Plevna. Lyhytaikaista pysäköintitilaakin siis löytyy läheltä ihan riittämiin. Tässä kiinteistössä on 212 asuntoa, kymmenkunta liikehuoneistoa (kauppoja, ravintoloita, muita palveluyrityksiä) ja ihan mainittavasti myös toimistoja. Pysäköintihallissa on 192 autopaikkaa, maan päällä on vielä 10 paikkaa lisää. Kiinteistö on suuri sekä asukas- että kivijalkaliikekiinteistöksi, ja pysäköintihallikin on huomattavan suuri.

Kävin laskemassa pysäköintihallissa olevien autojen määrän kahtena eri ajankohtana: viime yönä puolenyön aikaan ja tänään kello 13. Yöllä hallissa oli 102 autoa. Tämän verran hallissa on autoja, kun kaikki muut kuin yövuorolaiset ja autolla lomalle lähteneet ovat kotona (huomattakoon, että nyt ei edes ole lomakausi, joten lomailijoiden määrä ei liene kovin suuri). Päivällä hallissa oli 80 autoa. Tässä on varmasti mukana keskustaan (joko tähän kiinteistöön tai naapurikiinteistöihin) töihin tulleiden, muualla asuvien autoja.

Yöllä pysäköintihallin käyttöaste oli 53 % ja päivällä 42 %. Kumpikaan lukema ei ole erityisen korkea, mutta ei myöskään erityisen matala. En tiedä, kuinka suuri osa hallin paikoista on vuokrattu ja kuinka suuri osa vapaana, mutta en usko, että käyttöaste tuosta 53 prosentista kovin paljoa yleensä nousee — sehän on laskettu silloin, kun suurin osa talon asukkaista on kotona. Autottomien kotitalouksien osuus näyttää siis olevan sangen korkea muissakin kuin autopaikattomissa keskustakiinteistöissä. Jos oletetaan, että paikoista noin 60 % on asukkaiden käytössä, naapuritonteille voitaisiin rakentaa 143 autopaikatonta asuntoa lisää ja vuokrata paikat niiden asukkaille, ja vasta tällöin hallin käyttöaste olisi lähellä sataa prosenttia.

Mielenkiintoista olisi myös tietää, mikä vaikutus pysäköintihallipaikan hinnalla on kysyntään. Tässä talossa hallipaikan vuokra on 100 euroa kuukaudessa (tai oli kaksi vuotta sitten, kun tähän muutimme ja asiasta kerrottiin, se on voinut muuttua sen jälkeen). Laitakaupungin lähiöiden autopaikkavuokriin verrattuna hinta kuulostaa korkealta, mutta onko se lähelläkään markkinahintaa? Jos hallin käyttöaste on näin matala kuin on, saattaa olla, että asukaspysäköinnin kysyntä on jopa niin heikkoa, että hintaa pidetään liian korkeana. Onko hinta oikeudenmukainen? Jos lasketaan autopaikan neliövuokra ja verrataan sitä saman kiinteistön vuokra-asuntojen neliövuokraan, niin autopaikan vuokra on suunnilleen kolme neljäsosaa asunnon vuokrasta. Asunnossa voi toki asua ja pysäköintihallissa ei, joten ehkä hintaero on siihen nähden oikeudenmukainen. Joka tapauksessa näyttää siltä, että hinnoittelemalla pysäköintipaikat oikein voitaisiin välttää tarpeettoman pysäköintikapasiteetin rakentamista asuinkiinteistöihin. Ainakaan uutta asukaspysäköintikapasiteettia ei näille kulmille todellakaan tarvita.

Tampere fiets chic

Tampere fiets chic
Maar deze tekst is in Fins?! Ja klopt, we fietsen ook in Finland. Groetjes naar Haagse fiets chic!

Eilisestä kesäilystä rohkaistuneena iskin tänään vähän isompaa vaihdetta silmään ja pukeuduin hyvin keveään ja kesäiseen Indiskan kukkamekkoon. Jalkaan riittivät aivan mainiosti vanhat tutut Fly Londonin sandaalit. Ja mitä näin kauniina alkukesän päivänä sitten tekisi? No, esimerkiksi pyöräilisi.

2016-05-05 13.41.35Kirjoituksen otsikko on saanut inspiraationsa Haagse fiets chic -kuvablogista, jossa valokuvaaja Kevin McPeake julkaisee Haagin kaduilla kuvattuja arkisia polkupyöräilijöitä. Hollantilaiseen tapaan arkipyöräilijät eivät ole mitään trikoosalamia, vaan pyörien päällä näkee kaikenlaista pukeutumistyyliä — ja kaikenlaista oheistoimintaa. Tällainen hollantilainen suhtautuminen pyöräilyyn vastaa hyvin sitä, miten minäkin pyöräilyn miellän: olennainen osa arkista paikasta toiseen kulkemista kaupungissa, ei mitään varsinaista urheilua tai liikuntaa.

Mutta kun minulla nyt ei ole työmatkoja enkä muutenkaan säännöllisesti käy missään kävelymatkaa kauempana, niin omalla kohdalla nämä pyöräilyä vaativat kulkemiset on useimmiten keksittävä ihan omasta takaa. Tänään päätin polkaista katsomaan, miltä näyttää Hatanpään valtatien uusi pyörätie ja miten Härmälän rakennustyöt etenevät.

Finlaysonin suunnalta keskustorin ja Hämeensillan yli pyöräileminen ei ole mitenkään nopeaa tai miellyttävää, kun pyöräilijöiden on kuljettava jalankulkijoiden seassa ja väylät ovat kapeita. Onneksi asiaan tulee lähivuosina muutoksia, mutta vielä toistaiseksi tämä on aika lailla välttämisen väärti paikka. Sekasorto jatkuu vielä Koskipuiston pysäkkien takana, mutta Verkatehtaankadun risteyksestä alkaa uusi pyörätie, ja järjestelyt ovat heti paljon miellyttävämmät. Mutta vielä on jalankulkijoilla opettelemista, sillä pyöräväylällä tuntuu liikkuvan tällä hetkellä enemmän kävelijöitä kuin pyöräilijöitä.

Hatanpään pyöräväylän keskeneräisyys on myös hyvin konkreettista, kun jo Koskikeskuksen eteläpään kohdalla kävelytie on työmaa-alueena ja pyörätiestä puuttuu vielä asfaltti. Funkis-Ratinan kohdalta puuttuu erillinen pyörätie kokonaan, ja Tampereen valtatien risteyksen paikkeilla on taas työmaajärjestelyjä. Siitä etelään onkin hyvän matkaa melko valmista ja Jokikadun jälkeen jopa sangen laadukkaan oloista väylää, mutta pyöräilyn riemu loppuukin heti Hatanpäänkatuun. Siitä eteenpäin on vanhanmallista sekakelviä. Jos siis tyylin voikin jo kopioida Hollannista, niin pyöräilyn rentoudesta ei vielä samaan tapaan voi Tampereella nauttia.

Niin sanoinko jo, että on kesäistä? Härmälässä oli jo uimareita Pyhäjärvessä. Kiljunnasta päätellen oli viileähköä vettä. Minä en sentään vielä mennyt uutta uimapukuani kokeilemaan, vaikka kyllähän tuossa säässä jo hiki tulee. Eipä muuten tarvitsisi enää lämpötilan pahemmin nousta, muuten menee tukalan puolelle.

Ratikka tulee — vähenisivätkö autotkin?

Ratikka tulee — vähenisivätkö autotkin?

Valtio on vastikään myöntänyt Tampereen raitiotielle 30 %:n rahoitusosuuden. Näin ollen kaupunginvaltuuston päätöksestä lokakuussa aloittaa ratikan rakentaminen tullee läpihuutojuttu. Hienoa!

Nyt voidaankin suunnata katseita ja voimavaroja siihen, miten Tampereen liikennettä muiltakin osin kehitettäisiin järkevään suuntaan. Kattava ja laadukas pyörätieverkosto (vaikkapa sellainen perushollantilainen) on tietenkin aivan ehdoton tavoite. Toimiva joukkoliikenne ja toimiva pyöräliikenne auttavat jo varsin hyvin elämään kaupungissa ilman autoa, mutta joissain tilanteissa henkilöauton käytöllekin on paikkansa. Vaan jos autoa tarvitsee vain satunnaisesti, ei sen omistaminen tunnu järkevältä. Mikä avuksi?

Liikkuminen palveluna (MaaS) ja yhteiskäyttöautot ovat olleet kuuma aihe jo pitkään, mutta nyt alkaa näyttää siltä, että niistä voi vihdoin tulla ihan toimivaa käytäntöäkin Suomessa. Tällä hetkellä kehitystä vievät eteenpäin nimenomaan pienet suomalaiset yritykset.

Sähköautoja tuntihinnalla vuokraava ja tällä hetkellä Helsingissä ja Espoossa toimiva EkoRent järjesti vastikään joukkorahoituskierroksen, jossa 170 uutta piensijoittajaa osallistui yhtiön toiminnan laajentumisen rahoitukseen (minullakin on tässä nyt vähän omaa rahaa ojassa). Yhtiö on maininnut muun muassa selvittävänsä mahdollisuuksia laajentaa toimintaa muihinkin Suomen kaupunkeihin.

Autonvuokrausta netin välityksellä tarjoava 24rent tiedotti tänään aloittavansa go now! -palvelun yhteiskäyttöautojen tarjoamiseksi minuuttihinnalla myös metropolien ulkopuolella. Go now! pilotoi palveluaan huhtikuussa Helsingissä ja kertoo laajentavansa palvelua nopeasti. 24rentin valikoimissa on niin polttomoottori- kuin sähköautoja, mutta Tampereella yhtiö vuokraa tällä hetkellä vain polttomoottoriautoja.

Yksityiset palveluntarjoajat ovat siis valmiina, mutta onko Tampereella toimivat puitteet? Tähän asti sähköautoinfra eli käytännössä latausasemaverkosto on Tampereella ollut merkittävästi pääkaupunkiseutua kehittymättömämpää. Estääkö infran heikkous yhteiskäyttösähköautojen saapumisen Tampereelle, vai onnistuisivatko palveluntarjoajat houkuttelemaan myös infrainvestointeja, jos vain kysyntä luotaisiin ensin?

Ja kuka panostaisi sähköautojen latausasemiin nykyistä enemmän? Riittääkö, että tässä luotetaan yksityisiin toimijoihin, kuten vaikkapa suuriin kauppoihin ja huoltoasemiin, joilla latausasemia on jo jonkin verran? Vai pitäisikö myös kaupungin, käytännössä esimerkiksi Finnparkin, investoida latausinfraan siellä, missä pysäköintipaikkojakin on? Voisiko kaupunki edistää yhteiskäyttöautoja varaamalla osan pysäköintipaikoista nimenomaan yhteiskäyttöautoille?

Ainakin kaupungilla luulisi olevan kannustimia edistää yhteiskäyttöautojen lisääntymistä ja moottoriliikenteen sähköistymistä. Mitä enemmän kaupunkilaiset käyttävät yhteisiä autoja, sitä enemmän kaupungissa vapautuu tilaa: kaduille mahtuu enemmän polkupyöräilijöitä, kävelijöitä ja muuta toimintaa, pysäköintialueita voidaan muuttaa rakennusmaaksi. Sähköistyminen taas vähentää paikallisesti ilmansaasteita ja melusaastetta, mikä edistää kaupunkilaisten terveyttä ja vähentää kaupungin sosiaali- ja terveysmenoja.

Robottiautoistakin on kovasti puhuttu viime vuosina. Niihin liittyen ainakin yksi asia on selvä: autojen automatisoituminen ei vähennä autojen määrää, ellei samalla autojen yhteiskäyttö lisäänny. Jos autojen määrä ei vähene, ei vähene myöskään pysäköintitilojen tarve tai ruuhkien määrä. Ja autojen yhteiskäyttö ei lisäänny, ellei yhteiskäyttöä varten ole olemassa joko yksityisiä yrityksiä tai julkisia toimijoita, jotka omistavat autot ja ylläpitävät yhteiskäyttöinfraa. Tampereen kaupunki voisikin ottaa tässä nyt kunnon etunojan ja lähteä kehittämään liikenneinfraa sellaiseksi, että nämä tulevaisuuden palvelut saadaan palvelemaan kokonaisuutta.

Totisesti, kaupunkiliikenteen kehitys Tampereella ei pääty siihen, että tänne saadaan ratikka. Sillä tästä se vasta alkaa.

Retro Airlines

Retro Airlines

2016-03-31 14.50.59Joukkoliikenne on kiehtonut minua lapsesta saakka. Nykyään täpinöin ennen kaikkea junista ja muusta raideliikenteestä, mutta 1990-luvun alussa lentokoneet olivat ykkösiä. Tuolloin asuimme lentoreitin alapuolella, ja sangen usein tähyilin taivaalle, yritin tunnistaa yli lentäviä konetyyppejä ja lentoyhtiöitä (silloin vielä paljain silmin) ja huokailin miettiessäni, mihin kaikkiin hienoihin paikkoihin koneet saattoivat olla matkalla.

Lentokoneinnostukseni ilmeni myös pienoismallien rakenteluna. En ole koskaan ollut kärsivällinen saati kätevä käsistäni, mutta ei se ole estänyt askartelemasta. Lopputulos onkin usein kauniisti sanottuna hellyttävää. Nämä vuosina 1990–92 rakentamani liikelentokoneiden pienoismallit ovat kulkeneet pahvilaatikkoon pakattuna jo monessa muutossa. (Nimenomaan liikelentokoneiden. En ole koskaan ollut kiinnostunut sotakoneista — eihän niillä voi edes tehdä mitään järkevää, kuten esimerkiksi kuljettaa matkustajia!) Ahkera muuttaminen näkyy: suurin osa koneista on vaurioitunut jollain tavalla, moottoreita ja laskutelineitä on irronnut. Eikä muovikaan ole kestänyt aikaa, vaan on kellastunut ja hapertunut.

Nyt nämä koneet ovat kuitenkin tulleet tiensä päähän. Tyhjennämme kellarikomeroa kaikesta tarpeettomasta tavarasta, ja let’s face it, nämä ovat tarpeettomia. Kuvasin kuitenkin kaikki koneet vielä viimeisen kerran. Ja hei, jos joku haluaa nämä parikymmentä pientä lentokonetta ihan mihin käyttötarkoitukseen tahansa (saa minun puolestani vaikka polttaa, jos siltä tuntuu), niin lahjoitan mielelläni. Säästän koneita huhtikuun loppuun, sitten heitän ne roskiin.

Mutta tässä vielä koko laivasto valmistajan mukaan järjestettynä.

Airbus

A300, Toa Domestic Airlines (Japani), JA84642016-03-31 14.53.05
A320, Air France (Ranska), F-GFKB2016-03-31 14.55.09
A320, Lufthansa (Saksa), D-AIPA2016-03-31 14.55.26

Boeing

B707, Lufthansa (Saksa), D-ABOB2016-03-31 14.56.08
B727, Iberia (Espanja), EC-DCC2016-03-31 14.52.13
B727, Pan Am (Yhdysvallat), N364PA2016-03-31 14.52.01
B737, British Airways (Iso-Britannia), G-BKYF2016-03-31 14.51.41
B747, Singapore Airlines (Singapore), 9V-SQS2016-03-31 14.56.24
B747, Japan Air Lines (Japani), JA81662016-03-31 14.53.20
B767, Delta (Yhdysvallat), N102DA2016-03-31 14.53.37

McDonnell-Douglas/Douglas

DC-3, Finnair (Suomi), OH-LCE2016-03-31 14.56.59
DC-9, Finnair (Suomi), OH-LYA2016-03-31 14.52.26
DC-10, KLM (Hollanti), PH-DTE2016-03-31 14.52.47

Muut

ATR-42, Finnair (Suomi), OH-LKA2016-03-31 14.54.13
Concorde, British Airways (Iso-Britannia), G-BOAG2016-03-31 14.55.49
Dornier 228, tutkimuskone (Saksa), D-IAWI2016-03-31 14.54.35
Junkers JU-52, Kaleva (Suomi), OH-ALK2016-03-31 14.53.56
Learjet 25, yksityiskone (Iso-Britannia), G-AYBH2016-03-31 14.56.37

Lisäksi kokoelmassani on Lockheed L-1011-100, mutta se on näistä tunnepitoisin eikä siis kuulu tähän poistokuormaan.

Siniset hetket Pieksämäellä ovat historiaa

Siniset hetket Pieksämäellä ovat historiaa

2016-03-13 17.59.17Yksi aikakausi on päättymässä. Pääsiäisenä VR:n aikataulut vaihtuvat, ja siinä yhteydessä Joensuun ja  Pieksämäen välistä junaliikennettä karsitaan hyvin rankasti. Jäljelle jää vain yksi varhaisaamun ja myöhäisillan vuoropari. Karsinta vaikuttaa minun elämääni sekä käytännössä että tunnetasolla. Käytännössä, koska minun on aina silloin tällöin käytävä Joensuussa, ja kätevintähän sinne on ajaa junalla Pieksämäen kautta. Tunnetasolla, koska Pieksämäen asemalla on tullut seisoksittua vuosien mittaan tovi jos toinenkin.

Ensimmäisen kerran junailin Pieksämäen kautta Joensuuhun yöjunalla tapaninpäivänä 1997. Siinä sitä oli oikein vanhan ajan rautatietunnelmaa. Vuosituhannen alussa nämä yöjuna-ajelut Pieksämäen kautta ehtivät tulla hyvin tutuiksi, sillä yöjuna oli käytännössä ainoa järkevä tapa ehtiä varhaisaamuksi toiselle puolelle Suomea tarvitsematta järjestää erikseen yöpymistä missään, ja opiskeluja varten tällaista suhaamista sai väliin tehdä viikoittain. No, yöjunaliikenne Pieksämäen kautta lopetettiin jo 2006, ja sen jälkeen ei olekaan tullut käveltyä yöaikaan Pieksämäen keskustassa aikaa tappamassa.

Viime sunnuntaina junailin todennäköisesti viimeistä kertaa Joensuusta Pieksämäelle. Jäljelle jäävät aamu- ja iltavuorot eivät palvele minun tarpeitani millään lailla, joten jatkossa en usko niitä käyttäväni. On mahdollista, että junaliikenteen avauduttua kilpailulle joku uusi operaattori alkaa ajaa tätä väliä minulle hyödyllisiin aikoihin, jolloin saatan palata tälle reitille, mutta en hirveästi laskisi nyt tässä vaiheessa sen varaan. Ja saattaapi olla, ettei mahdollisen uuden liikenteen alettua minulla enää ole tarvetta ajaa mainittua väliä. Aikahan sen näyttää!

2016-03-13 18.24.34Viimeisten vuorojen kunniaksi VR onkin sitten parantanut reitin palvelutasoa. Loppuun kulutettujen sinisten vaunujen tilalle on vaihdettu entisiä ykkösluokan vaunuja (sinisiä toki nekin), joissa voi matkustaa suhteellisen herroiksi. Nämä samaiset vaunut muuten olivat yöjunaliikenteessä, ennen kuin se kymmenen vuotta sitten lakkasi, ja lemmikkihytin kolme vierekkäistä istuinta sopivat hyvin makuulla matkustamiseen. Nyt en kuitenkaan matkustanut makuuasennossa, vaan istuin katselemassa kuuta ja tähtiä itäsuomalaisen korpimaiseman yllä. Tähän katseluun ohjasi välistä sekin, että vaunusta saattoivat valot odottamatta sammua. Konduktöörin mukaan syynä on vaunun huono akusto, eli valoihin ei riitä virtaa silloin, kun veturin kierrokset ovat pienet (esim. pitkään asemalla seistessä). Sehr atmosphärisch!

Ai joo, näissä kuvissa minulla on uudenuutukainen Per Unan villakangastakki. Poimin tämän ihanaisen löydön Tampereen Sokoksen Marks & Spenceriltä, kun se siellä keikkui 70 prosentin alennuksella. Edellisistä talvitakkiostoksista olikin jo sen verran monta vuotta, että oli aikakin saada uusi pomppa.

Kirjoja ja kunnollista kaupunkia

Kirjoja ja kunnollista kaupunkia

Oho, taas näitä: piti kirjoittaa useammin, oli materiaaliakin, mutta niin se aika vain vierähtää. Nyt saatankin sitten blogata viimeistä kertaa tänä vuonna — edes kerran joulukuussa — joten ajattelin jotain kuitenkin päivittää. Olen meinaan vaihteeksi sairauslomalla, ensi viikolla päädyn leikkauspöydälle, ja voi olla, että en toviin liiemmin jaksa tänne ainakaan kengistä kirjoittaa. Ja tätä odotellessahan nämä viime viikot ovat kuluneet. Mutta ei siitä sen enempää, tarkoitukseni ei ole tehdä tästä mitään toipumispäiväkirjaa.

2015-11-21 16.53.23Marraskuuhun mahtui nimittäin mielenkiintoisempaakin kerrottavaa. Kävimme kuuden päivän lomalla Amsterdamissa, ja totisesti, vaikka ennakko-odotukseni Amsterdamista ja Hollannista ylipäätään olivatkin jo valmiiksi korkealla, niin kyllä ensikokemus paikan päällä silti ylitti jopa ne. Ja kun sanon kokemus, tarkoitan nimenomaan kokemista, en valokuvaamista. Niinpä tässä postauksessa ei mitään hirmuista lomakuvakavalkaadia ole. Okei, pannaan nyt yksi kuva. Tämä on tämmöinen vähän lavastettu toisinto taannoin jonkinlaista paheksuntaa herättäneestä valokuvasta, jossa nuorisolauma istuu Yövartion edessä ja räplää puhelimiaan. Että miten kehtaavat teinit halveksua taidetta sillä tavalla! Yövartion edessä oli ruuhkaa, niin otatin kuvan viereisessä huoneessa. Jalassa on muuten Artit, että ei taidetta nyt sentään ihan unohdettu ole.

Mutta se kaupunki, ah! Aivan uskomattoman ihania vanhoja värikkäitä kivitaloja vieri vieressä, kortteli korttelin perään ja kanava toisensa jälkeen. Kaupunki, jossa voi kävellä kilometrikaupalla, eikä kaunis ja miellyttävä kävelykeskusta tunnu loppuvan missään. Ja kun ei jaksa kävellä (niin, kävelimme keskimäärin lähes kymmenen kilometriä päivässä), voi taivalta taittaa vaikka raitiovaunulla, joita kilistelee talojen ja kanavien välissä moneen suuntaan.

Eikä tämä vanhojen kävelykaupunkien kauneus rajoitu vain Amsterdamiin. Poikkesimme myös Leidenissa ja Utrechtissa, kumpikin vanhoja kaupunkeja ja yliopistokaupunkeja, nekin täynnä ihania mutkittelevia katuja, vanhoja taloja ja niiden välissä lepääviä kanavia. Autoja vain vähän, polkupyöriä sitäkin enemmän. Ja junia, kyllä, Hollannissa riittää junia. Melkein mistä vain melkein minne vain tuntuu pääsevän melkein mihin aikaan vain. Kun maaseudun postikorttimaisemien halki posottanut junamme Leidenista lähestyi Utrechtin asemaa, saatoin hämmästellä sangen riemastuneeseen sävyyn sitä, että tuloraiteemme numero oli niinkin suuri kuin 20, sillä Elmis kehotti minua pysymään housuissani. Ja kun asemalle pääsimme, haltioitumistani ei vähentänyt lainkaan se, että näin tulolaiturimme vieressä vielä pari rakentamatonta laiturikuilua, jotka olivat siinä ihan vain varalla tulevaa laajentamista varten. Maa minun makuuni.

Teimme toki muutakin kuin kävelimme jalkamme puhki kauniilla kaduilla ja junailimme hienosta kaupungista toiseen. Curiosaa keräilevä Elmikseni esitteli minulle mineraaleja, eläinten luita ja muuta sellaista myyvän Stenelux-nimisen liikkeen (ja osti sieltä spanielin kallon), ja teemaa jatkaaksemme kävimme myös Vrolik-museossa. Jos lääketieteen historia ja toinen toistaan kammottavammat anatomiset poikkeavuudet kiehtovat, kannattaa museo ehdottomasti lisätä matkaohjelmaan. Se sijaitsee kaukana keskustan ulkopuolella, yliopistosairaalan tiedekuntatiloissa, mutta metrolla sinne hujauttaa helposti. Laajemmin luonnontieteiden historiaa taas esittelee Leidenissa sijaitseva Boerhaave-museo, ja jos haluaa itselleen vastaavia tieteellisiä antiikkiesineitä ja lompakko natisee liitoksistaan, voi käydä tekemässä ostoksia van Leestin antiikkikaupassa Utrechtissa.

Muuten Amsterdamin turistikohteet jäivät ilman vierailuamme, mutta Rijksmuseumissa (josta tuo valokuva yllä on otettu) oli ilman muuta käytävä katsomassa kultakauden maalauksia. Ja juustomuseo, totta vie, sellainenkin Jordaanista löytyi. Varsinaisesti museoksi sitä en kuitenkaan mieltäisi, sillä pääosassa oli kuitenkin juuston myyminen ja maistattaminen. Erilaisia maistiaisia oli tarjolla kymmenittäin, ja tulihan sieltä kotiinkin jokunen köntsä ostettua.

2015-11-18 18.26.34Vaan ei ole kaupunkiloma mitään ilman kirjakauppoja. Tältäkin osin Amsterdam on sangen mainio kaupunki, myös sellaiselle, joka osaa englantia mutta ei hollantia. Keskustassa on nimittäin aivan lähekkäin kaksi suurta englanninkielisiin kirjoihin erikoistunutta kauppaa, Waterstones ja American Book Center. Näiden lisäksi muissakin keskustan kirjakaupoissa on varsin hyvät valikoimat englanninkielistä kirjallisuutta, ja jos oma hotelli sattuu olemaan Museokorttelissa (missäs muuallakaan?), niin het Martyrium on syytä tsekata.

2015-11-18 20.39.44Koska lomatunnelmissa olimme, tulimme ostaneeksi (monen muun kirjan lisäksi) ensimmäistä kertaa tällaisen yllätyskirjan, josta ostovaiheessa on tiedossa vain lyhyt sanallinen kuvaus ja hintalappu. (Näitä on siis myynnissä American Book Centerissä.) Parinkymmenen yllätyskirjan valikoimasta päädyimme tähän, koska pöllö! Paketista paljastui Geraldine Brooksin Year of Wonder. Luinkin jo tämän kirjan, ja voin sanoa, että ilman yllätyspakettia ei tätä kirjaa olisi ehkä tullut luettuakaan.

Ah, se oli ihana matka. Kotiinpaluu tänne ankeiden autokaupunkien, huonojen junayhteyksien ja masentavien kirjakauppojen maahan olikin sitten vähän plääh. Jos jostain olen varma, niin siitä, että Amsterdamissa ja muualla Hollannissa en käynyt viimeistä kertaa.