Category Archives: Kirjat

Då runkar vi!

Då runkar vi!

Helmikuun viides eli Runebergin päivä on minun vuosikierrossani tätä nykyä ehkä merkittävin merkkipäivä. En tiedä, kertooko se enemmän muiden merkkipäivien merkityksettömyydestä vai itse Runebergin päivän merkittävyydestä. Mutta jos mietin, minkälaisia perinteitä tätä nykyä itse noudatan, niitä on eniten eli tasan yksi juuri runkkupäivänä.

2016-02-05 14.18.03Tiedätte varmaan sellaisen periaatteen, että joululahjoja ei avata ennen aattoa. Monet ymmärtääkseni harrastavat sellaista. Minulla on runkkutorttujen suhteen vähän sama juttu: vaikka niitä on kaupoissa ja kahviloissa esillä ties miten aikaisin, ensimmäinen Runebergin torttu syödään vasta viides helmikuuta. Sen jälkeen niitä saa syödä enemmänkin, mutta aiemmin ei yhtään. Ei. Eip.

Miksikö olen asian suhteen niin tarkka? Olen kyllä itsekin miettinyt asiaa. Epäilen oivaltaneeni siitä ainakin suurimman osan. Olen hyvin juureton ihminen — olen asunut kuudessa kunnassa ja viidessätoista eri osoitteessa, peruskoulun kävin yhteensä kuudessa eri koulussa, varsinaista lapsuudenkotia paikkana minulla ei näin aikuisiällä ole koskaan ollut, en pidä oikeastaan mitään yhteyttä sukulaisiin ja edelleen muuttaminen uuteen osoitteeseen tai vaikka ihan uuteen kaupunkiin käy minulta varsin kevyin perustein. Mutta pelkillä ilmajuurilla ei voi elää, johonkin on juurten tartuttava edes vähän.

Minulle tämä vähäisten juurten paikka on Porvoo. Siellä asuin, kun kasvoin lapsesta aikuiseksi. Siellä elin tärkeitä käännekohtia. Sitä paikkaa muistelen, kun muistelen mennyttä. Niinpä mieleni on mystifioinut monia porvoolaisasioita. Ja mikäs sen parempi porvoolaisuuden symboli kuin runkku. Nimenomaan runkku, koska minun Porvoossani kaikki Runebergiin viittaava on runkkua. Porvoolaisuuden lisäksi runkkuun liittyy kirjallisuuden ja suomenruotsalaisuuden viboja, ja kummatkin niistä miellyttävät minua.

2016-02-05 13.28.37Niinpä käväisin tänään ostamassa tätä sesonkikäntyistä kiihottavinta. Vetäisin päähäni Dennis Basson karvalakin ja niskaani Elisabeth Shannonin tekoturkiksen. MARCin maurisaappaat ja Monsoonin vakosamettihame sopivat kokonaisuuteen varsin mainiosti. Lähikaupan runkkuvalikoimasta tartuin kokemuksen mukaan maukkaimpaan (no en ole kaikkia merkkejä maistanut, mutta kokemistani maukkaimpaan) eli Linkosuon kostutettuihin torttuihin. Niitä sitten nautiskelimme ystävien kera lattenkaltaisen juoman ryydittämänä.

2016-02-05 19.45.05Runeberg-palkinnon muuten voitti tänä vuonna Tapio Koivukarin romaani Unissasaarnaaja. Olenkin tätä jo jokusen kerran kirjakaupassa hipelöinyt, kun tematiikka vetoaisi, mutta en ole aiemmin tohtinut täyttä hintaa maksaa tällaisesta melko sattumanvaraisesta kirjasta. Ei se ehkä ihan huono ole, kun runkkupalkinnon voitti. Niinpä poikkesinkin sitten vielä tuhlaamaan Akateemisen lahjakorttia, ja nyt minulla on palkittu kirja heti tuoreeltaan. Pääseekin lukujonoon eilen aloittamani törkypornon perään.

Hei hei, tammikuu!

Hei hei, tammikuu!

Huh, säännönmukaisesti vuoden ankein aika eli tammikuu on saatu onnistuneesti pois alta. Se on yleensä niin ankea, ettei siitä riitä edes mitään blogattavaa. Ei tänäkään vuonna, kuten huomaatte. No jos nyt vähän tarkemmin kerron, miten tammikuu tuli vietettyä: Olin vuoden kolme ensimmäistä viikkoa sairauslomalla. Makasin sohvalla ja luin kirjoja. Voi luoja että minä luinkin kirjoja! Tammikuun lukutilastoon kertyi 11 kirjaa ja lähes neljätuhatta sivua. Kun sairausloma päättyi, tein töitä. Ja sitten odotin, että tammikuu loppuisi, sillä mitään kaipaamisen arvoista ei tammikuussa yleensä ole. Ei edes niinä vuosina, kun on yrittänyt katkaista tammikuun ankeutta käymällä vaikkapa jossain mukavassa kaupungissa ulkomailla (kuten viime vuonna Barcelonassa tai toissa vuonna Lontoossa). Sama ankeuden tuntu jatkuu sielläkin.

2016-02-04 15.29.29Mutta nyt on jo helmikuu ja maailma alkaa taas näyttää paljon paremmalta. Huomenna on pitkään odotettu runkkupäivä, mutta palataan siihen huomenna. Tänään minulla on kuitenkin esiteltävänä jotain päivän asun kaltaista kuvamateriaalia. Noh, eihän tämä nyt kovin kummoinen asukuva ole. Helsingissä nimittäin piti tänään käydä, ja tiedättekö mitä? Siellä paistoi aurinko. Ihan keväältä tuntui, vaikka se näillä Tampereen leveysasteilla aika oudolta ajatukselta tuntuu. Enkä tietenkään muistanut ottaa asukuvaa aiemmin kuin kotimatkalla junassa, mutta kyllä tuohonkin vielä hieman aurinkoa mukaan saatiin mahtumaan. Kengät olenkin jo esitellyt aiemmin, ovat Artin kaunoiset saappaat, mutta tuo Uttam Londonin hipinkirjavahko vakosamettihame on uutukainen. Voi, ollapa kaikkien vaatteiden ostaminen yhtä helppoa ja mukavaa kuin vakosamettihameiden tilaaminen eBaysta. Vaan kun ei ole, niin vaatevarastoni on kovin epätasapainoinen: hirmuisesti ihania vakosamettihameita, ja niiden lisäksi sitten jokunen nuhjaantunut ja ankea paita.

Huomaatte varmaan, että kuvassa olen lukemassa kirjaa. Kyseessä on tällä kertaa Edmund de Waalin The Hare with Amber Eyes, proosallinen sukuhistoriikki, joka keskittyy pienen taide-esinekokoelman matkaan ympäri maailmaa. Kirja päätyi kokoelmiimme sikäli vähän vahingossa, että ajattelimme sen olevan kaunokirjallisuutta, mutta se paljastuikin sitten muistelmainkaltaiseksi teokseksi. Mutta kun se kerran oli jo hankittu, niin luinpa kuitenkin. Ihan jees lukukokemus.

Sain kirjan luettua loppuun junassa, ja kotiin päästyäni otinkin sitten seuraavaksi luettavaksi jotain ihan muuta eli Mikael X. Messin Kootut teokset (kaikki mällit samoissa kansissa). Niin ja huomenna on tosiaan runkkupäivä. Mutta siitä lisää huomenna!

Kirjoja ja kunnollista kaupunkia

Kirjoja ja kunnollista kaupunkia

Oho, taas näitä: piti kirjoittaa useammin, oli materiaaliakin, mutta niin se aika vain vierähtää. Nyt saatankin sitten blogata viimeistä kertaa tänä vuonna — edes kerran joulukuussa — joten ajattelin jotain kuitenkin päivittää. Olen meinaan vaihteeksi sairauslomalla, ensi viikolla päädyn leikkauspöydälle, ja voi olla, että en toviin liiemmin jaksa tänne ainakaan kengistä kirjoittaa. Ja tätä odotellessahan nämä viime viikot ovat kuluneet. Mutta ei siitä sen enempää, tarkoitukseni ei ole tehdä tästä mitään toipumispäiväkirjaa.

2015-11-21 16.53.23Marraskuuhun mahtui nimittäin mielenkiintoisempaakin kerrottavaa. Kävimme kuuden päivän lomalla Amsterdamissa, ja totisesti, vaikka ennakko-odotukseni Amsterdamista ja Hollannista ylipäätään olivatkin jo valmiiksi korkealla, niin kyllä ensikokemus paikan päällä silti ylitti jopa ne. Ja kun sanon kokemus, tarkoitan nimenomaan kokemista, en valokuvaamista. Niinpä tässä postauksessa ei mitään hirmuista lomakuvakavalkaadia ole. Okei, pannaan nyt yksi kuva. Tämä on tämmöinen vähän lavastettu toisinto taannoin jonkinlaista paheksuntaa herättäneestä valokuvasta, jossa nuorisolauma istuu Yövartion edessä ja räplää puhelimiaan. Että miten kehtaavat teinit halveksua taidetta sillä tavalla! Yövartion edessä oli ruuhkaa, niin otatin kuvan viereisessä huoneessa. Jalassa on muuten Artit, että ei taidetta nyt sentään ihan unohdettu ole.

Mutta se kaupunki, ah! Aivan uskomattoman ihania vanhoja värikkäitä kivitaloja vieri vieressä, kortteli korttelin perään ja kanava toisensa jälkeen. Kaupunki, jossa voi kävellä kilometrikaupalla, eikä kaunis ja miellyttävä kävelykeskusta tunnu loppuvan missään. Ja kun ei jaksa kävellä (niin, kävelimme keskimäärin lähes kymmenen kilometriä päivässä), voi taivalta taittaa vaikka raitiovaunulla, joita kilistelee talojen ja kanavien välissä moneen suuntaan.

Eikä tämä vanhojen kävelykaupunkien kauneus rajoitu vain Amsterdamiin. Poikkesimme myös Leidenissa ja Utrechtissa, kumpikin vanhoja kaupunkeja ja yliopistokaupunkeja, nekin täynnä ihania mutkittelevia katuja, vanhoja taloja ja niiden välissä lepääviä kanavia. Autoja vain vähän, polkupyöriä sitäkin enemmän. Ja junia, kyllä, Hollannissa riittää junia. Melkein mistä vain melkein minne vain tuntuu pääsevän melkein mihin aikaan vain. Kun maaseudun postikorttimaisemien halki posottanut junamme Leidenista lähestyi Utrechtin asemaa, saatoin hämmästellä sangen riemastuneeseen sävyyn sitä, että tuloraiteemme numero oli niinkin suuri kuin 20, sillä Elmis kehotti minua pysymään housuissani. Ja kun asemalle pääsimme, haltioitumistani ei vähentänyt lainkaan se, että näin tulolaiturimme vieressä vielä pari rakentamatonta laiturikuilua, jotka olivat siinä ihan vain varalla tulevaa laajentamista varten. Maa minun makuuni.

Teimme toki muutakin kuin kävelimme jalkamme puhki kauniilla kaduilla ja junailimme hienosta kaupungista toiseen. Curiosaa keräilevä Elmikseni esitteli minulle mineraaleja, eläinten luita ja muuta sellaista myyvän Stenelux-nimisen liikkeen (ja osti sieltä spanielin kallon), ja teemaa jatkaaksemme kävimme myös Vrolik-museossa. Jos lääketieteen historia ja toinen toistaan kammottavammat anatomiset poikkeavuudet kiehtovat, kannattaa museo ehdottomasti lisätä matkaohjelmaan. Se sijaitsee kaukana keskustan ulkopuolella, yliopistosairaalan tiedekuntatiloissa, mutta metrolla sinne hujauttaa helposti. Laajemmin luonnontieteiden historiaa taas esittelee Leidenissa sijaitseva Boerhaave-museo, ja jos haluaa itselleen vastaavia tieteellisiä antiikkiesineitä ja lompakko natisee liitoksistaan, voi käydä tekemässä ostoksia van Leestin antiikkikaupassa Utrechtissa.

Muuten Amsterdamin turistikohteet jäivät ilman vierailuamme, mutta Rijksmuseumissa (josta tuo valokuva yllä on otettu) oli ilman muuta käytävä katsomassa kultakauden maalauksia. Ja juustomuseo, totta vie, sellainenkin Jordaanista löytyi. Varsinaisesti museoksi sitä en kuitenkaan mieltäisi, sillä pääosassa oli kuitenkin juuston myyminen ja maistattaminen. Erilaisia maistiaisia oli tarjolla kymmenittäin, ja tulihan sieltä kotiinkin jokunen köntsä ostettua.

2015-11-18 18.26.34Vaan ei ole kaupunkiloma mitään ilman kirjakauppoja. Tältäkin osin Amsterdam on sangen mainio kaupunki, myös sellaiselle, joka osaa englantia mutta ei hollantia. Keskustassa on nimittäin aivan lähekkäin kaksi suurta englanninkielisiin kirjoihin erikoistunutta kauppaa, Waterstones ja American Book Center. Näiden lisäksi muissakin keskustan kirjakaupoissa on varsin hyvät valikoimat englanninkielistä kirjallisuutta, ja jos oma hotelli sattuu olemaan Museokorttelissa (missäs muuallakaan?), niin het Martyrium on syytä tsekata.

2015-11-18 20.39.44Koska lomatunnelmissa olimme, tulimme ostaneeksi (monen muun kirjan lisäksi) ensimmäistä kertaa tällaisen yllätyskirjan, josta ostovaiheessa on tiedossa vain lyhyt sanallinen kuvaus ja hintalappu. (Näitä on siis myynnissä American Book Centerissä.) Parinkymmenen yllätyskirjan valikoimasta päädyimme tähän, koska pöllö! Paketista paljastui Geraldine Brooksin Year of Wonder. Luinkin jo tämän kirjan, ja voin sanoa, että ilman yllätyspakettia ei tätä kirjaa olisi ehkä tullut luettuakaan.

Ah, se oli ihana matka. Kotiinpaluu tänne ankeiden autokaupunkien, huonojen junayhteyksien ja masentavien kirjakauppojen maahan olikin sitten vähän plääh. Jos jostain olen varma, niin siitä, että Amsterdamissa ja muualla Hollannissa en käynyt viimeistä kertaa.

Kummasti kertyi kirjoja

Kummasti kertyi kirjoja

2015-10-23 16.11.31Viimeksi kerroin ostaneeni lateksinkiillotusainetta. Nyt paljastan, miksi. Käväisin Helsingin kirjamessuilla, ja vaikka tapahtuman päätarkoituksena onkin raidata mahdollisimman paljon mahdollisimman kiinnostavia kirjoja mahdollisimman nopeasti (koska se tungos ja häly on aivan sietämätöntä), ei sinne koskaan pidä lähtemän ihan missä tahansa rytkyissä. Kesällä löysin Lumouksen goottikirppikseltä kummalinnunsinisen lateksimekon, ja kirjamessuilla jos koska on erinomaisen hyvä tilaisuus pukeutua kummalinnuksi ja heilua kustantamon maskottina.

Siispä kiillotin kumipuvun ja yhdistin siihen oransseiksi asusteiksi sukkahousut ja huivin, niin saatiin Osuuskumman värit. Mutta eihän asu ole mitään ilman hattua ja kenkiä. Näissä poikkesin harkitusti turkoosin ja oranssin ulkopuolelle. Kummalintu sai sulikseen Strange Hours Atelierin violetinharmaan sulkahatun, ja jalkoihin pääsivät ensimmäiselle käyttökerralle Artin violetit, graafisen selkeälinjaiset nappikoristeiset saappaat. Tätä samaa mallia, joskin eri värisenä, kuolasin jo vuosi sitten Kenkärevon ikkunassa, ja kun tänä syksynä ikkunaan ilmestyi myös violettia, pitihän niitä käydä kaupassa asti katsomassa. No eipä ollut minun kokoani. Pakko oli sitten tilata netistä. Mutta pieniräpyliset voivat nyt ottaa tästä vinkistä vaarin ja käydä hakemassa omansa Kenkärevosta.

2015-10-23 22.14.55Ja niin, tulihan niitä kirjojakin sitten jokunen ostettua. Pärjäsimme sentään kotilibrariaanini kanssa yhdellä laukulla, mutta piukaksi se pakkaantui. Kaksikymmentä on kirjojen yhteismäärä, joukossa mm. Murakamin uusin ja antikvariaattipuolelta yksi vanhempi sekä Lehtiön Porvooseen sijoittuvan dekkarisarjan kolmas osa. Hautalaakin löytyi divarihyllyistä pari kappaletta. Ja tosiaan, Osuuskumman uutuudetkin minun on nyt hankittava jostain itse, kun kustantamomme varasto siirtyi vastikään minun vastuultani muiden hoidettavaksi eikä kirjoja tuoda enää suoraan painosta minulle. Siispä omalta osastolta otin mukaani Nupposen Kauheat lapset ja hieman sitä aiemmin julkaistun Kristallimeri-antologian. Tässä saaliskuvassa selailen uuspainosta Gananderin 1700-luvun lopun sanakirjasta ja esittelen kummalintuasun avonaista selkäpuolta.

Että joo, nyt on taas pariksi kuukaudeksi tuoretta luettavaa.

Talvi tulee

Talvi tulee

2015-10-09 11.34.58Syksy muuttui nopeasti lämpimästä kylmäksi, ja kyllähän silloin tekee mieli taas siirtyä pitkävartisiin kenkiin. Syysloma alkoi tällä kertaa perinteisissä merkeissä. Hyvin perinteisissä. Nämä turkoosit El Naturalistat ja Per Unan vakosamettihame tulivat esiteltyä jo blogini ensimmäisessä kenkäpostauksessa maaliskuussa. Indiskan muutaman vuoden vanhassa ja jo runsaassa käytössä nuhjaantuneessa neuletakissa on samaa mut eri turkoosia. Kuvauspaikkana VR:n sininen vaunu jossain Pieksämäen ja Joensuun välillä. Matkalukemisena Anne Leinosen tuorein romaani Vaskinainen.

Kuuntele Tomppaa — tarina veturikorjaamosta YT:n kourissa

Kuuntele Tomppaa — tarina veturikorjaamosta YT:n kourissa

VR:n suunnittelemat junavuorojen lakkautukset ja henkilöstövähennykset ja niitä seurannut keskustelu matkustajaliikenteen avaamisesta kilpailulle aiempia suunnitelmia nopeammin ovat nyt niin pop, että kolme vuotta sitten julkaistu novellini Kuuntele Tomppaa on suorastaan ajankohtaista luettavaa. Niinpä olen (kustantajan luvalla) nyt julkaissut mainitun novellin kokonaisuudessaan täällä omassa blogissani. Käypä siis viipymättä lukemassa tämä dieselinkatkuinen rasvaisten miesten tarina!

MUOKS: Novelli on julkaistu alun perin teoksessa Kumman rakas. Jos haluat lukea koko antologian, voit ostaa sen e-kirjana, ja muutamalle nopeimmalle riittää vielä painettujakin kirjoja.

Hyvää syntymäpäivää minulle, rakkain

Hyvää syntymäpäivää minulle, rakkain

pinkkaEn suunnitellut pitäväni blogauksesta neljän viikon taukoa. Mutta kesän hektisessä tapahtumattomuudessa päivät valuivat kuin huomaamatta toistuvien rutiinien parissa, enkä löytänyt sopivaa tunnelmaa ja hetkeä istahtaa päivittämään, millaisia seikkailuita olen kohdannut ja mitä minulla on silloin ollut ylläni.

Sitten tapahtui jotain, mikä sai koko valtakunnan liikkeelle ja minunkaltaiseni ihmiset huolestuneen levottomiksi. Noin puolentoista tuhannen muun ihmisen tavoin lähdin 28.7. osoittamaan mieltä rasismia, fasismia ja natsismia vastaan Tampereen Tullikamarin aukiolle, ja samaan aikaan Helsingissä kymmenkertainen joukko kokoontui saman asian ympärille maan päätapahtumaan. Lähdin liikkeelle, jotta yläkuvan kirjavat krokotiilikengät, keskellä näkyvät punaisella maalilla tuunatut töppöset, alakuvan kiivisukilla ehostetut viininpunaiset purkkarit ja kaikki muut moninaisuutta niin osuvasti kuvastavat jalkineet voisivat vapaasti astella Suomen kaduilla ja teillä.

2015-08-09 15.27.04Valitettavasti huonot uutiset vain jatkuivat, enkä tiedä, koska tämä purkaus saavuttaa lakipisteensä ja mitä sen jälkeen tapahtuu. Vain parissa viikossa koko maan ilmapiiri oli muuttunut täysin toisenlaiseksi. Yhdestä hallituspuolueesta on kuoriutunut avoimen natsistinen. Kaksi muuta hyväksyvät ihan mitä tahansa, koska vain tässä hallituskokoonpanossa ne saavat läpi Fennovoiman, Talvivaaran ja ”yhteiskuntasopimuksen” kaltaisia kammottavuuksia. Ja se kolmas, niin, sille pahin mahdollinen painajainen on, että minun kaltaisiani edustava puolue pääsisi hallitukseen, ja tämän painajaisen torjumiseksi se on parissa kuukaudessa muuttunut vallanpitäjien kritisoijasta kriitikkoja uhkailevaksi vallankäyttäjäksi, joka taipuu juuri sellaisille mutkille kuin hallituksessa pysyminen vaatii.

Niinpä nyt ensimmäistä kertaa olen alkanut tuntea oloni turvattomaksi kaduilla. Voi olla, että ylireagoin, mutta voi myös olla, että jonakin päivänä tai iltana törmään uusnatsien katupartioon tai joihinkin heidän innokkaisiin hengenheimolaisiinsa. Ja kun maan tilanne muutenkin on mitä on, niin heikoksi on käynyt jopa halu lähteä muuten vain ulos.

2015-08-09 15.18.34Sunnuntaina kuitenkin tuli käytyä ulkona. Oli syntymäpäiväni, ja mikäs sen parempi tapa juhlistaa sitä kuin penkoa kirjakaupan hyllyjä ja käydä kakkukahvilla. Akateemisen poistopöydästä löytyikin hyvin kuvaavasti Timo Soinin Peruspomo 80 prosentin halvennuksessa. Jätin ostamatta. Mango-suklaamoussekakun ja tuplasuklaamoussekakun taas tarjoili Pella’s Cafe. Epäpatrioottina join tietenkin lattea enkä mitään suodatinkahvia.

Ja synttärisankarihan saa käyttää näyttävää hattua. Tämän ihanan kippurakärkisen sulkahatun sain jokin aika sitten lahjaksi mieheltäni. Hattu on saman Strange Hours Atelierin tuotantoa kuin kesäkuussa esittelemäni laho kanto. Haltialookiin sopivat hyvin myös El Naturalistan lehtisandaalit ja vaalea ja keveä kukkahame.

Nähtäväksi jää, mitä nyt alkanut viisivuotiskausi tuo tullessaan.

Kun en lue, katson vain kuvat

Kun en lue, katson vain kuvat

2015-07-16 17.46.56Suuri osa vapaa-ajastani kuluu romaanien lukemiseen. Mutta aika usein tulen myös katselleeksi ihan vain kuvia — muun muassa kengistä ja hatuista. Ja vaikka netissä on kuvamateriaalia vaikka kuinka, kuvien taustojen ja tarinoiden kertomisessa ylivertainen väline on edelleen kirja. Ja siinä missä oman kotikirjaston valikoima loppuu lyhyeen, apua tarjoaa kaupunginkirjasto. Indiskan pallomekko ja Mil-Tecin seilorilakki ovat jo vanhoja tuttuja, ja ovatpahan nämä Laura Vitan sandaalitkin täällä jo kerran näkyneet. Tässä kuitenkin parempi kuva aiheenmukaisessa kontekstissa eli Metson muotihistoriahyllyn luona.

Hämppi on nyt viihtyisämpi

Hämppi on nyt viihtyisämpi

2015-07-10 14.16.57Totisesti minä sanon teille: kääntäjän ei kannata heinäkuussa lomailla. Siksi moni kollega lienee tällä hetkellä lomalla, että käännöstoimistot kilvan tarjoavat toimeksiantojaan minulle. Että eipä tässä hirveästi ole ehtinyt hengähtää, saati blogia päivittää. Nytkin on vuorossa tällaista rästijuttua viime viikolta.

Hämeenkadun elävöittämiskokeilusta kohistiin kovasti keväällä. Jos joku ei vielä tiedä, mistä on kyse, niin siitä, että Hämpin itäpään autoliikenteeltä vapautuneet kaistat muutettiin oleskelualueiksi, pyöräkaistoiksi ym. kadun viihtyvyyttä ja käytettävyyttä parantaviksi alueiksi. Pienyrittäjiä keppihevosinaan käyttäneet taantumukselliset lobbarit tekivät kaikkensa vanhan ankeuden jatkamiseksi, mutta kaupunginhallituksessa onneksi järki voitti ja työt aloitettiin. Heinäkuun alussa uudet alueet olivat valmiit ja elämä pääsi valtaamaan kadut.

Itse joudin kunnolla katsomaan lopputulosta vasta viime perjantaina, ja kyllä, kokeilun päätavoite eli Hämpin viihtyvyyden parantaminen on jo saavutettu, vaikka uusille alueille ei vielä perjantaina ollutkaan tullut muita yrittäjiä kuin Minetti jäätelöratikoineen. Vanhan nelikaistaisen ja kivipinnaltaan epätasaisen ajoradan estevaikutus jalankululle oli melkoinen. Nyt uusien leveiden jalankulku-, oleskelu- ja pyöräilyalueiden välissä on vain kaksi bussikaistaa. Kynnys kadun spontaaniin ylittämiseen on matalampi, ja penkille pysähtyminen katumiljööstä nauttimista varten on nyt huomattavasti aiempaa miellyttäämpää (ennenhän ei edes ollut mitään penkkejä). Jo nyt voi nähdä, että kunhan ajoradalle vielä saadaan bussien tilalle ratikat ja koko kadun pinta uusitaan, saamme Tampereelle erittäin korkeatasoisen pääkadun, joka ei jää yhtään jälkeen eurooppalaisista tunnetuista ja rakastetuista kävelykaduista. Siispä jatkakaamme tällä tiellä.

2015-07-10 15.15.16Minetin jäätelökioskilla kannattaa muuten poiketa myös ihan jätskin takia, eikä vain siksi, että se on ratikka. Makuja on kuulemma parisataa, joskin kerralla esillä on vain kymmenkunta, joten vaihtelua kesän mittaan varmasti löytyy. Viime perjantaina kioskissa oli tarjolla mm. rahka-limettiä, joka on niin sanotusti meidän makumme. Valinta ei siis ollut vaikea. Jäätelönsyöntiä ja viihtyisämpään Hämppiin tutustumista varten olin pukenut ylleni Indiskan kukkamekon ja Fly Londonin sandaalit, joten asukokonaisuudessa sinällään ei ollut mitään tämänkään blogin puitteissa uutta.

2015-07-10 14.46.41Jäätelön jälkeen tuli vaihteeksi poikettua myös Akateemisessa, vaikka se typerästi ei olekaan enää katutasossa. Siellä oli paljon alehyllyjä, ja tuli sitten heräteostettua aika monta kirjaa, sellaisiakin, joista en oikeastaan mitään tiedä, voivat osoittautua hyviksi tai huonoiksi. Pikaselailulla ainakin retrolentoyhtiöitä ja merihirviöitä esittelevät tietokirjat ovat erittäin mainioita. Jätimme kaupan hyllyyn toki kirjoja vielä muillekin, esimerkiksi tämä jonkun tekemä asetelma jäi vielä meidän jäljiltämme muidenkin bongattavaksi. Käykää siis alessa, kai se siellä vieläkin jatkuu.

Vielä viime keskiviikon Jyväskylän-käyntiin palatakseni, tongin toki salakäytävien lisäksi paikallisia kenkäkauppojakin. Etenkin Forumin perukoilla sijaitseva Zatza ilahdutti valikoimallaan — siis yleisellä tasolla, sillä alehyllyssä ei tietenkään ollut enää kokoja. Etenkin nuo ylärivin oikeanpuoleisimmat Think!it hersyttivät, mutta oli vain 38 jäljellä. Siispä mitään en sieltä itselleni hankkinut, mutta kaupassa kannattanee poiketa vielä myöhemmin uudestaan.

2015-07-08 13.24.54Tampereen keskustan katujärjestelyistä keskusteltaessa muuten aina tämän tästä esiin nousee argumentti, että missä kaupungissa on muka katkaistu pääkatu autoliikenteeltä. Noh, esimerkkejähän maailmalla riittää, mutta nyt tässäkin mainittu Jyväskylä on näistä varmaan kaikkein läheisin. Jyväskylän keskusta sijaitsee kapealla kaistaleella järven ja harjun välissä, ja tälle kaistaleelle on keskustan lisäksi saatu ängettyä myös ratapiha ja moottoritie (tai no keskustan kohdalla se ei taida olla moottoritie, kun siinä on liikennevalojakin, mutta tie jatkuu kummastakin päästä moottoritienä). Rautatien ja harjun välissä varsinaisessa keskustassa on vain neljä pitkittäistä katua, joiden kapasiteetti on jotain kahden ja neljän kaistan välillä. Näistä neljästä kadusta yksi on kävelykatu ja toinen on bussikatu, joten varsinaisesti läpiajavan autoliikenteen käytössä on vain kaksi tavallista katua.

Jyväskylän Harjulla kasvava kuusi on nähnyt asioita. Paljon asioita.

Jyväskylän Harjulla kasvava kuusi on nähnyt asioita. Paljon asioita.

Vertailu Tampereeseen on täysin relevantti: Tampereella kosken ylittää neljä autotietä, joista yksi on moottoritietasoinen ohikulkutie, kaksi on nelikaistaisia katuja ja yksi on kaksikaistainen katu. Kun Hämppi muutetaan kokonaan kävely- ja joukkoliikennekaduksi, keskustan läpi kulkee edelleen enemmän autokaistoja kuin esimerkiksi Jyväskylässä. Ja muistutuksena vielä: Jyväskylässä tehtiin juuri niin, että suljettiin keskustan pääväylät autoliikenteeltä (katso esimerkiksi tämä Kauppakadun historiaa esittelevä kuvakollaasi). Lopputuloksena Jyväskylän keskusta ei ajautunut rappiolle, vaan kävelykeskusta-alueesta on tullut kaikkien rakastama ostos- ja oleskelualue, jossa on ruuhkaa ympäri vuoden — enkä nyt puhu autoruuhkasta.

Kun kaupunki on enemmän kuin vain kaupunki

Kun kaupunki on enemmän kuin vain kaupunki
Tourujoella.

Tourujoella.

Jos joku kysyisi minulta, mitkä kirjat ovat tehneet minuun vaikutuksen, yksi vastauksista olisi Pasi Ilmari Jääskeläisen vuonna 2010 ilmestynyt romaani Harjukaupungin salakäytävät. Luin kirjan ensimmäisen kerran maagisena kesänäni 2011, ja sen jälkeen asiat eivät olleet entisellään. Kirjassa esiteltävät teokset Elokuvallinen elämänopas ja Maaginen kaupunkiopas (joita kumpaakaan ei romaanin ulkopuolisessa maailmassa ole olemassa) nimittäin kuvaavat monin tavoin osuvasti sitä, millaiseksi itse olin jo ennen kirjan lukemista jäsentänyt omat ajatukseni oman elämäntarinan merkityksellisyyden rakentamisesta ja etenkin kaupunkien asemasta paitsi elämän tapahtumapaikkoina myös aktiivisena toimijana itse näissä tapahtumissa. Ja toki tämän haltioitumisen vanassa seurasi myös tietty harmistus siitä, että nyt se Jääskeläinen sitten kirjoitti nämäkin asiat niin hyvin, että ei minun säälittäviä yritelmiäni kannata enää kustantajille tyrkyttää. No, näitä tunteita tulee ja menee, kun on ottanut tavaksi kirjoittaa.

Vanhalla hautausmaalla.

Vanhalla hautausmaalla.

Sikäli jos kirja on vielä lukematta, niin liikoja spoilaamatta voin mainita, että siinä nuorilla ihmisillä syntyy elimellisen kiinteä suhde kaupunkiin, jossa he nuoruutensa kesät viettävät. Todennäköisesti moni lukija osaa samaistua tähän, vaikka ei juuri Jyväskylässä olisi nuorena asunut. En minäkään siellä käynyt ennen kuin olin jo aikuinen, mutta kyllä minä niin ymmärrän, mistä on kyse. Minulle tällainen nuoruuden kaupunki on Porvoo. Ja aivan kuten Harjukaupungin salakäytävien päähenkilöt elävät nuoruutensa maagisessa kaupungissa vielä keski-ikäisinäkin, minäkin palaan aina uudelleen ja uudelleen 1990-luvun Porvooseen. Juu, sitä laaria en totisesti ole vielä tyhjäksi ammentanut, vaikka jotkut ehkä toivoisivat niin jo käyneen.

Mutta vaikka jokaisen oma maaginen kaupunki voi olla mikä tahansa jyväskylä tai porvoo tai mikä ikinä onkaan, niin Jääskeläisen kerronta osaa tavoittaa Jyväskylästä jotain sellaista, jonka maagisuuden jokainen Jyväskylässä poikkeava matkailijakin ymmärtää. Kirjassa mainitut merkityksellisyyshiukkasten tiivistymäpaikat, nuo elokuvallisten elämäntapahtumien — tai paremminkin kohtausten — lavasteet, ovat totisesti jotain enemmän kuin pelkkiä arkisia läpikulkupaikkoja. Jyväskylässä poikkeaminen muuttuu maagiseksi heti, kun hakeutuu vaikka vain lyhyeksi ajaksi näihin paikkoihin. Ja ne salakäytävät — ne eivät suinkaan ole vain fantasiaelementti, jos vain tietää, mihin katsoa.

Neron portaat.

Neron portaat.

Vuosien varrella minulle on kasvanut oma maaginen suhde Jyväskylään. Se alkoi muodostua jo ennen Harjukaupungin salakäytävien lukemista. Itse asiassa varsin merkityksellinen oli eräs joutilas junamatka Helsingistä Joensuuhun toukokuussa 2005. Koska aikaa oli, tein mutkan ja viivyin Jyväskylässä muutaman tunnin. Junan ravintolavaunussa eräs kirjailijaksi esittäytynyt keski-ikäinen ja elämää nähneen oloinen mies lyöttäytyi seuraani ja halusi tarjota oluen. Keskustelimme kirjoista ja kirjoittamisesta hyvän tovin. Hänkin jäi Jyväskylässä junasta ja jatkoi matkaa asemalle vastaan tulleen naisystävänsä kanssa. (Tarkistin myöhemmin: mies tosiaan oli julkaissut monia kirjoja, joskaan en itse ollut hänestä aiemmin kuullut.) Tuomet ja syreenit tuoksuivat huumaavasti kaikkialla tässä lempeässä kaupungissa, jonka kadut kutsuivat jalkojani ottamaan aina lisää askelia. Kun illalla astuin Joensuun-junaan, joka vei takaisin hitaaseen jatkumohakuisuuteen, tiesin vielä monasti palaavani tuohon tunnelmaan.

Kaupunkihuvilan omenaportti keskustan pohjoiskärjessä.

Kaupunkihuvilan omenaportti keskustan pohjoiskärjessä.

Kuusi vuotta myöhemmin (ja tässä välissä monta kertaa Jyväskylää tutkailtuani) Harjukaupungin salakäytävät kertoi minulle kaupungista sen, minkä tavallaan jo tiesin. Kirjasta myös löysin uuden nimen itselleni: siitä lähtien olen kutsunut itseäni maagiseksi kaupunkioppaaksi. Ja oma kiero kunnianosoitukseni sekä Jyväskylälle että Harjukaupungin salakäytäville oli myös alter egoni Aulis Hårdin kirjoittama pornopastissi Rallikaupungin kukkulat (joka siis, sanottakoon sekin ihan suoraan, on NaNoWriMo-haasteena kirjoitettu).

Tänä kesänä tuli taas tarve päästä käymään Jyväskylässä virkistämässä mielikuvia kaupungin maagisuudesta. Ennen sitä luin Harjukaupungin salakäytävät uudestaan, tällä kertaa tietoisempana kirjan tarinasta ja kiinnittäen enemmän huomiota rakenteeseen, kerrontaan, sanankäyttöön (joka Jääskeläisellä on mitä oivallisinta!) ja muuhun sellaiseen, mikä ensimmäisellä lukukerralla helposti jää kirjasta kuin kirjasta vähemmälle huomiolle. Vaikutuin teoksen mestarillisuudesta entistä enemmän.

Ja totisesti, voiko tämä olla sattumaa: Junassa matkalla Jyväskylään sain tekstiviestin, jossa VR:n Veturi-asiakasohjelma kertoi minun saavan koodia vastaan yhden ilmaisen jäätelötuutin R-kioskista. Puistokadun ja Yrjönkadun risteyksestä, läheltä vanhaa hautausmaata ja Goodyear-taloa, löysimme R-kioskin. Poimimme jäätelöaltaasta mansikkatuutin. Söimme sen yhdessä, kustantaja ja kenties tuleva menestyskirjailija. Maagisen tunnelman täydensi tihkusade, joka ajoi meidät herkuttelemaan jäätelöstä yhteisen sateenvarjon alle.

Sivu 196.

Sivu 196.