Category Archives: Kielet

Suomalainen viittomakieli aloittelijalta aloittelijoille

Suomalainen viittomakieli aloittelijalta aloittelijoille

Aloitin vastikään viittomakielen alkeiskurssin Tampereen seudun työväenopistolla. Viittomakielen opiskelu kiinnostaa nyt muitakin, ja kurssille eivät mahtuneet kaikki halukkaat. Myös jotkut ystävistäni ovat kiinnostuneista viittomakielistä. Sain siis päähäni, että kertaanpa tunneilla opittua kuvaamalla viittomakielen alkeisvideoita. Tässä ensimmäinen osa. Lisää tulee, kunhan oppitunteja on taas ollut ja on uutta opeteltavaa.

En tosiaan ole mikään viittomakielen huippuosaaja itse, joten videolla on varmasti virheellistäkin tietoa. Mutta en toisaalta ihan pystymetsästäkään ole tähän ruvennut. Olen opiskellut hollantilaista viittomakieltä runsaan vuoden (ja yritän näissä videoissa olla esittelemättä sellaista hollantilaista sanastoa, jota suomalaisessa viittomakielessä ei ole), ja noin muutenhan olen koulutukseltani kielitieteilijä ja opiskellut toistakymmentä kieltä. Tiedän siis sentään jotain siitä, mitä puhun. Mutta siitä huolimatta on ihan hyvä ajatus tarkistaa videolla esitetyt tiedot jostain muustakin lähteestä eikä uskoa minua ihan sokeasti.

Haja-ajatuksia Batarajoen rannalta

Haja-ajatuksia Batarajoen rannalta

Eräs tarkkaavainen lukija kertoi joutuneensa miettimään oikeinkirjoitussääntöjä luettuaan Ei kaikki pinnat kireällä -romaanista joen nimen muodossa ”Batara-joki”. Kiitos tarkkaavaisen lukijan huomasin tosiaan tehneeni tässä oikeakielisyysvirheen! (Ja totta kai mieltäni lämmittää se, että oikeakielisyyttäni pidetään yleisesti niin hyvänä — vaikken ole pyrkinyt puritanistin mainetta edes luomaan — että lukija alkaa kyseenalaistaa omaa tietämystään myös tapauksissa, joissa lukija on oikeassa ja minä väärässä.)

Kuten Kielikello kertoo, oikea muoto on Batarajoki. Oikeastaan joen nimi on yksinkertaisesti Batara, mutta koska kyseessä on kuvitteellinen maantieteellinen paikka, katsoin etenkin romaanin alkupuolella tähdelliseksi lisätä sanaan määriteosan, joka kertoo kyseessä olevan joen, jotta lukijan ei tarvitsisi aiheettomasti miettiä, mistä on kyse. Ja tässä tein valitettavan kielivirheen ja käytin yhdysmerkkiä.

Olen syvästi pahoillani tästä kömmähdyksestä, joka lienee päätynyt myös pariin Bataranamiin sijoittuvaan ja jo julkaistuun novelliin. Jatkossa (muun muassa syksyllä ilmestyvän toisen romaanin Myöhempien aikojen liiketoimintamahdollisuuksia kohdalla) lupaan olla Batarajoen oikeinkirjoituksen suhteen huolellisempi!

Niviaq Korneliussen: Crimson

Niviaq Korneliussen: Crimson

⭐⭐⭐ Grönlantilaista kväärikirjallisuutta, miten ihastuttavan kuriöösiä! ajattelin joskus viime vuonna, kun luin tästä kirjasta arvostelun ja lisäsin lukulistalleni. Ja laaja seksuaalisuuksien ja sukupuolisuuksien kirjo näin lyhyeen kirjaan onkin saatu sopimaan, eikä edes yhtään teennäisesti. Siitä ehdottomasti plussaa! Kirja on varsinaisesti kertomus nuorten aikuisten itsensä etsimisestä ja löytämisestä, ihmissuhteissa luovimisesta ja lapsuudentraumojen käsittelystä. Varmasti hiukan minua nuorempi ja aktiivisessa rakastumisvaiheessa oleva lukija ihastuu sisältöön minua enemmän.

Mutta sitten niitä miinuksia, joista suurin on kerrontatekniikka. Kirjan tapahtumat keskittyvät hyvin lyhyeen aikaan, pääsääntöisesti kaksiin bileisiin ja niitä ympäröiviin päiviin sekä hiukan haaroen siitä eteen- ja taaksepäin, mutta monet tapahtumista kerrotaan moneen kertaan eri henkilöiden näkökulmasta. Näkökulmahenkilöitä on peräti viisi, mikä näin ohuessa kirjassa on tosi paljon, ja tämän runsaan kertojakavalkaadin ja kirjan ohuuden vuoksi henkilöihin ei koskaan päästä kovin syvälle. Sanoinko jo, että kirja on aika lyhyt? No niin.

Toinen lukijaa vieraannuttava seikka on kieli. Kirja on alun perin kirjoitettu grönlanniksi ja kirjailija on itse kääntänyt sen tanskaksi. Englanninnoksen (jonka minä luin) on kääntänyt joku muu, mutta en kirjasta löytänyt tietoa, onko se käännetty grönlannista vai tanskasta. Joka tapauksessa kirja on melkoista rallienglantia, siis muodollisesti ihan hyvää, mutta sanavalinnat ovat monin paikoin vähän outoja ja kieli on kaikkinensa hyvin epäenglantilaista. Mietin toisaalta sitäkin, että ehkä grönlantilainen kielenkäyttö sitten on vain samalla tavalla niukkaa kuin suomalainen ja tämä niukkuus on pyritty säilyttämään englanninnoksessa, eli että rallienglantius olisi jätetty tyyliksi tarkoituksella. Joka tapauksessa vaikutti siltä kuin olisin lukenut ei-äidinkielisen kirjoittamaa englantia.

Lukuvuosi 2018 numeroina ja sanoina

Lukuvuosi 2018 numeroina ja sanoina

Jo vuosi sitten vuoden aikana luettuja kirjoja summaillessani totesin, että luin varmaankin enemmän kuin koskaan yhden vuoden aikana. Ja nyt voin jälleen sanoa saman: vuonna 2018 luin enemmän kuin koskaan yhden vuoden aikana. Pidän lukemisistani kirjaa ennen kaikkea Goodreadsissa, ja sinne kilahti yhteensä 160 luettua kirjaa. Kasvua viime vuoteen — saati sitä edeltäneisiin vuosiin — kertyi todella paljon.

Vuonna 2018 luinkin suhteellisen tavoitteellisesti. Varsinaista kappalemäärätavoitetta minulla ei vuoden alussa ollut, mutta jo helmikuussa huomasin pyrkiväni lukemaan joka kuukausi 13 kirjaa. Tähän vähimmäismäärään ylsinkin lopulta joka kuussa, ja yhteensä tavoite ylittyi kolmella. Mutta alun perin ihan vuoden alussa asetin tavoitteeksi vain, että luen joka päivä vähintään sata sivua. Ei siis keskimäärin sata sivua päivässä, vaan joka päivä vähintään sata sivua. Ihan joka päivä en tässä onnistunut, ja alle sataan sivuun jääneitä päiviä mahtui vuoteen ehkä parikymmentä (en pitänyt tarkkaa lukua), ennen kaikkea silloin, kun oli kovasti kiirettä töiden tai kirjoittamisen kanssa. Mutta harvana päivänä sata sivua riitti; jos olisin lukenut joka päivä vain sata sivua, koko vuoden sivumäärä olisi ollut hiukan päälle 36 500. Lopulta luin kuitenkin yli 50 000 sivua.

Ja kuulkaas nyt, minkä vääryyden tässä ehdin vielä aivan viime hetkillä kokea: Joulun aikaan näytti siltä, että minun on mahdollista päästä tasan 160 kirjaan ja tasan 50 000 sivuun, jos vain valitsen loppuvuoden kirjat huolella. Ja minähän valitsin, laskin moneen kertaan, millä kirjojen yhdistelmällä saan Goodreadsin tilastoihin tasan 50 000 sivua. Viimeisen kerran laskin 30.12., kun aloitin vuoden viimeisen kirjan, ja totesin, että kyllä, tämän luettuani saan kauniin tasaluvun. Mutta sitten joku pers-einari meni ja päivitti jonkin vuoden aikana lukemani kirjan tietoja niin, että kokonaissivumäärä kasvoi hupsista vain 163:lla — ja minun kaunis tilastoni meni pilalle. Pilalle!

Aina vain kranttu

Olen huomannut antavani kirjoille Goodreads-tähtiä paljon kitsaammin kuin useimmat muut käyttäjät. En tiedä, mikä on perimmäisenä ilmiön takana. Joko arvioin kirjoja ankarammin kuin muut lukijat, tai sitten muut lukijat jättävät tähdittämättä kirjat, joista eivät pidä kovin paljon. Joka tapauksessa vuonna 2018 lukemani kirjat saivat minulta keskimäärin 3,06 tähteä, ja tähdet jakautuivat seuraavasti (jälleen kerran melko symmetrisesti):

⭐⭐⭐⭐⭐ 5 kpl
⭐⭐⭐⭐ 46 kpl
⭐⭐⭐ 69 kpl
⭐⭐ 32 kpl
⭐ 7 kpl

Yksi uusi kieli

Taulukossa on muita mielenkiintoisia tilastotietoja vuonna 2018 lukemistani kirjoista. Huomionarvoista on etenkin se, että vuonna 2018 luin ensimmäistä kertaa kirjoja espanjaksi. Ruotsinkielisten kirjojen määrä jäi hämmentävän pieneksi. Suomenkielinen kirjallisuus on kuitenkin lukulistalla edelleen erittäin hallitseva, sillä vain vajaan neljäsosan kirjoista luin jollain muulla kielellä.

kaunokirjoja tietokirjoja yhteensä
suomenkielisiä 108 13 121
– joista suomalaisia (59) (7) (66)
– suomennettuja (49) (6) (55)
englanninkielisiä 23 3 26
hollanninkielisiä 8 1 9
ruotsinkielisiä 1 1 2
espanjankielisiä 2 0 2
yhteensä 142 18 160

Vuoden parhaat lukukokemukset

Viiden tähden lukukokemuksista neljä on kaunokirjoja ja yksi tietokirja. Kaunokirjoista on vaikea valita nimenomaan yhtä kaikkein vaikuttavinta ja parasta, mutta ehkä ihan sivun mitalla muita viiden tähden kirjoja paremmin mieleen jäi Saara Turusen Sivuhenkilö, josta kirjoitin mm. seuraavasti:

Nyt oli kyllä todella samastuttava lukukokemus. Ehkä yksi kirja kahdestasadasta pääsee samastuttavuudessa edes kutakuinkin lähelle. Ja näin voin sanoa siitä huolimatta, että omassa elämässäni moni asia on mennyt eri tavalla kuin tämän kirjan päähenkilöllä (tai siis sivuhenkilöllä). Turunen on onnistunut tavoittamaan sukupolvikokemuksesta jotain todella olennaista. Niin, kyllä, minä näen tämän ennen kaikkea sukupolvikirjana.

Vuoden parhaan tietokirjan valinta on paljon helpompi. Tällä kertaa minuun vaikutti erityisesti Ted J. Raun ja Jerry Koch-Gonzalesin opaskirja Many Voices One Song: Shared Power With Sociocracy, josta kirjoitin mm. seuraavasti:

Juuri tällä tavalla yhteisöjä tulisi pyörittää. Juuri tähän olen intuitiivisesti itsekin pyrkinyt jo pitkään. Mutta minulta ovat puuttuneet työkalut ja käsitteet, ja sen vuoksi pyrkimykseni ovat jääneet puolivillaisiksi.

Vuoden kamalin lukukokemus

Vuonna 2018 tuli luettua myös kaikenlaista paskaa. Yksi syy tähän oli se, että sinnikkäästi suoritin Perkeet-lukuhaasteen. Ja vuoden surkein kirja olikin yksi perkeistä, Sari Luhtasen ja Miikko Oikkosen Nymfit-sarjan toinen romaani Astarten solmu, josta kirjoitin mm. näin:

Olipahan tuuttaus. Kaikkein hysteerisimmän epätoivoisen itku-naurukohtauksen sai aikaan kohta, jossa kaksi satyyria perseraiskasi viinikaupan viattoman lähettipojan kuoliaaksi. Vain rankka tahdonvoima sai kahlaamaan kirjan loppuun asti.

Eteenpäin kohti lukuvuotta 2019

Viime vuoden lukusaavutus oli sen verran ylivertainen, että ihan oikeasti arvelen lukevani vuonna 2019 vähemmän kuin vuonna 2018. No, aika näyttää. Joka tapauksessa yritän tällä kertaa olla asettamatta itselleni liian kovia määrällisiä tavoitteita, sillä kun ne on kerran itselleen asettanut, niistä on vaikea luopua, jolloin tulee toisinaan väen vängällä luettua enemmän kuin jaksaisi. Vähintään sata sivua päivässä on toki ihan käypä tavoite edelleenkin, eikä 50 000 sivuun ole pakko päästä toista kertaa. Yksi lukulistaa muovaava tekijä on tälle vuodelle laatimani uusi Perkeet-lukuhaaste. Toinen tavoite on lukea hyllystä ennen kaikkea paksuja kirjoja eli aluksi kaikki yli tuhatsivuiset, sen jälkeen yli 700-sivuiset ja sen jälkeen sitten lyhyempiä kirjoja. Saas nähdä, kuinka pitkään tiiliskivien kanssa jaksan tuskailla.

Kävin Helsingin kirjamessuilla, and all I got were these 44 books

Kävin Helsingin kirjamessuilla, and all I got were these 44 books

Paneelikeskustelussa seurassani Maija Haavisto ja O.E. Lönnberg.

Huhhuh, taas on selvitty yksistä Helsingin kirjamessuista ja kymmenien tuhansien ihmisten tungoksesta. Itse asiassa tungospaniikki meinasi tänä vuonna iskeä vain yhden kerran, Suomalaisen kirjakaupan todella huonosti suunnitellulla osastolla. Meinaan ihan oikeasti, kenen mielestä on hyvä idea varata iso messuosasto ja pilata se sitten aivan liian kapeilla käytävillä ja hajanaisiksi pilkotuilla pikkuhyllyillä? Sinne keskelle kun joutuu, on vain marginaaliset mahdollisuudet päästä sieltä pois. Noh, onneksi pääsin, tai muuten en kait olisi nyt tässä kirjoittamassa tätä blogausta.

Mutta murinat sikseen ja iloisempiin asioihin. Lauantaina osallistuin messuilla Moninaiset kirjailijat, moninaiset hahmot -paneeliin yhdessä Maija Haaviston ja O.E. Lönnbergin kanssa. Tämä olikin ensimmäinen kerta, kun pääsin Helsingin kirjamessujen ohjelmaan omana itsenäni (kerran aiemmin olen esiintynyt taiteilijanimen takana), ja keskustelu soljuikin oikein mukavasti. Niin ikään lauantaina osallistuin Pasilan kirjastossa Nysalor-kustannuksen ja Osuuskumman uutuuskirjojen esittelyyn, jossa Olli Lönnberg (juu, sama tyyppi kuin edellä) haastatteli minua esikoisromaanini Ei kaikki pinnat kireällä tiimoilta. Tähänhän voisi vaikka tottua (toisin kuin väentungoksiin).

Sunnuntaina olinkin sitten messuilla ihan asiakkaan roolissa, ja yhdessä Elmiksen kanssa hamstrasimme kirjaa jos jonkinlaista. Viikonlopun saaliiksi päätyi 44 kirjaa. Kaikki tosin eivät tulleet messuilta, sillä olimme yötä appivanhempien luona ja antikvaristiapeltani liikeni meille yksitoista omintakeista teosta (nämä ovat kuvassa etualalla ja messuostokset takana). Aivan, jotkut naivat rahaa, mutta minä nain kirjoja.

rip kirjahyllyt

Saaliista puolet on kaunokirjoja, kaikki tietenkin ehdottomasti lukemisen arvoisia, koska ne itsellemme hankimme. Mutta hehkutan tässä nyt kuitenkin ennen kaikkea sanakirjahyllyyn tulleita täydennyksiä. Suomen kielen perussanakirja on toki jo muuttunut ajantasaisesta referenssikirjasta historialliseksi hakuteokseksi (koska sen on korvannut Kielitoimiston sanakirja), mutta juuri historiallisena hakuteoksena se onkin edelleen verrattoman arvokas. Minulla ei sitä ole vielä ollut, koska sitä on pitkään ollut kohtuuhintaan saatavana vain pehmytkantisena laitoksena enkä minä suinkaan sellaiseen tyytyisi. Mutta tänä vuonna kovakantista perussanakirjaa löytyi kahden euron osastolta! Täydellisiä sarjoja oli minun saapuessani paikalle enää kaksi (ellei sitten jossakin toisessa laarissa olisi ollut lisää), joten minun lisäkseni vielä jollakulla muullakin oli mahdollisuus tulla onnelliseksi. Muita hyviä sanakirjahankintoja olivat suomalaisen viittomakielen kuvasanakirja, indoeurooppalaisten kielten vertaileva synonyymisanakirja, kaksiosainen nykyenglannin etymologinen sanakirja sekä latina–englanti–latina-sanakirja.

Mutta rip kirjahyllyt. Tämä saalis vie 117 cm hyllytilaa, ja kuinka ollakaan, hyllyistämme puuttui tilaa juuri sen verran. Ja heh, tässä luvussa eivät tietenkään ole mukana kolme viikkoa aiemmin Turun kirjamessuilta hankkimamme 19 kirjaa

Lukuvuoden 2017 kohokohdat ja pohjanoteeraukset

Lukuvuoden 2017 kohokohdat ja pohjanoteeraukset

Tänä vuonna tuli luettua paljon kirjoja. Aloitin lukemieni kirjojen säännöllisen kirjaamisen vasta vuonna 2013 Goodreadsin myötä, joten sitä edeltäviltä vuosilta voin esittää vain karkeita arvioita. Mutta olen silti sangen varma, että vuonna 2017 luin enemmän kuin koskaan aiemmin yhden vuoden aikana — jopa enemmän kuin yhtenäkään opiskeluvuotena, vaikka silloin tuli kahlattua tentteihin tiiliskivi jos toinenkin. Tällä hetkellä vuoden 2017 lukema on 108 luettua kirjaa, ja kaksi on vielä kesken. Saattaa siis olla, että 110 ehtii täyttyä ennen vuodenvaihdetta. Goodreadsin laskujen mukaan luettuja sivuja on tänä vuonna kertynyt noin 33 000, päivässä keskimäärin 91. Mutta millaisia kirjoja tänä vuonna sitten tuli luettua?

Tästäkin on jo monta viikkoa.

Keskimäärin keskinkertaista

Minulla on sellainen tuntuma, että Goodreads-arvostelijana olen keskimääräistä ankarampi. Monien kirjojen tähtijakauma vaikuttaa painottuneen yläpäähän, vaikka olisi odotuksenmukaista, että koko populaation keskiarvo olisi lähellä kolmosta. Näppituntumalta sanoisin, että se on lähempänä nelosta. Oma arvosteluasteikkoni sen sijaan on symmetrisemmin jakautunut. Kaikkien Goodreadsissa antamieni tähtien keskiarvo on 3,14, ja vuonna 2017 lukemieni kirjojen tähdet jakautuvat seuraavasti:

  • ***** 3 kpl
  • **** 24 kpl
  • *** 56 kpl
  • ** 21 kpl
  • * 4 kpl

Huippukirjat

Kolmesta viiden tähden kirjasta kaksi on kaunokirjoja ja yksi tietokirja. Vuoden paras kirja oli Pasi Ilmari Jääskeläisen Väärän kissan päivä, jota kommentoin mm. seuraavasti:

Tiedätkö sen tunteen, kun luet keskimäärin yli 60 kirjaa vuodessa, mutta olet niin saatanan kranttu ja kaikki ne yli 60 kirjaa ovat parhaimmillaankin vain keskinkertaisuuksia? Kun edellisestä pysäyttävästä, värisyttävästä ja vaikuttavasta lukukokemuksesta on kulunut jo yli kaksi vuotta? Kun tartut jälleen suurin odotuksin seuraavaan kirjaan — ja se on juuri se kirja, joka ylittää odotukset, saa koukkuun heti alussa, vetää maton jalkojen alta suunnilleen joka luvussa, tarjoilee hykerryttävää komiikkaa ja jättää jälkeensä sen kaikkein tavoitelluimman, mitä minä juuri luin? -tunteen? Tiedätkö, se on Pasi Ilmari JääskeläisenVäärän kissan päivä (Atena 2017). Juuri tällaisten kirjojen lukemista varten ihminen elää ja hengittää.

Vuoden toiseksi paras kaunokirja oli George R. R. Martinin A Game of Thrones, jota kommentoin mm. seuraavasti:

Tästä sarjasta on kuullut paljon, ja ainakin avausosa on maineensa veroinen. Tai siis ainakin melkein. Odotin, että tässä olisi ollut tolkuttomasti seksiä ja väkivaltaa, mutta kumpaakin oli odotuksiin nähden itse asiassa melko kohtuullisesti. Seuraava osa tullee luettua sekin ihan mielellään.

Vuoden paras tietokirja oli Steven Flemingin Velotopia, josta sanoin seuraavaa:

Velotopia on arkkitehdin kirjoittama kirja, jonka kohdeyleisöä ovat ennen kaikkea arkkitehdit. Mutta kirjan sisältö on sellaista, joka ihan kaikkien olisi syytä omaksua muodossa tai toisessa.
— —
Aivan erinomaisen tärkeä, innostava ja ennen kaikkea konkreettinen kirja kaupunkisuunnittelusta ja arkkitehtuurista, jossa keskitytään olennaiseen — funktioon — ja jätetään pintakrumeluurit ja nostalgisointi sivuun. Harvoin maailman pelastaminen on kuulostanut näin yksinkertaiselta mutta kuitenkin näin mahdolliselta.

Makkelipino

Yhden tähden kirjoista löytyy kolme suomalaista kaunokirjaa ja yksi käännöskirja. Pahin rimanalitus oli 2000-luvun Decamerone -antologia, jota en totisesti pystynyt lukemaan loppuun ja joka oli pakko heittää nurkkaan hysteerisen tuskanitkun saattelemana jo parin novellin jälkeen:

Vittu mitä paskaa. Oliko kirjoittajille annettu ohjeeksi kirjoittaa mahdollisimman epäeroottista tekstiä, vai mitä hemmettiä?

Häpeähopeasijalle ylsi pornonimi Harald Olausenin Homokalevala, joka niin ikään lensi nurkkaan jo muutaman kymmenen sivun jälkeen, mutta tällä kertaa ei tarvinnut sentään itkeä:

Täysin editoimatonta tajunnanvirtaa, jossa ei edes homostella. Nelisenkymmentä sivua jaksoin lukea, mutta kun siihen mennessä ei tapahtunut oikeastaan mitään sellaista, minkä takia tähän kirjaan olin tarttunut, niin en vain jaksanut pidemmälle sitä päätöntä mokellusta. Suoraan sanottua heitin kirjan nurkkaan kesken lauseen. Oliko tämäkin paska pakko änkeä kansien väliin?

Jukka Mäkisen dekkari Veteen haudattu sentään tuli luettua loppuun asti, mutta aika juuh elikkäs -linjalla mentiin:

Tämä nyt vain on kirjoitettu niin huonosti, eikä toimittamiseenkaan ole paljoa resursseja käytetty. Karikatyyrisiä hahmoja ja kömpelöitä juonenkäänteitä. Kirja niille, jotka eivät halua nähdä maailmaa millään tavalla uudessa valossa.

Jeffrey Archerin Vain aika näyttää (Only Time Will Tell, suom. Susanna Tuomi-Giddings) päätyi lukulistalle kovin odotuksin, sillä jossain sitä oli verrattu jopa Carlos Ruiz Zafónin Unohdettujen kirjojen hautausmaa -sarjan kaltaiseksi lukuelämykseksi. No eipä muuten yltänyt lähellekään:

Henkilöt ovat pelkkiä pahvikulisseja. He tekevät asioita, he kohtaavat vaikeuksia, vaikeudet selviävät (totta kai jo samassa luvussa, sillä ei kai lukijaa sen pidempään parane pitää jännityksessä) ja he pääsevät eteenpäin, mutta missään välissä ei näy tunteenpilkahduksia. — — Kerronta on äärimmäisen tönkköä. Ajankuvaa luodaan ”se oli juuri silloin tullut muotiin” -tyylisillä anakronistisilla lepsuksilla. — — On kuin lukisi ylipitkää kouluainetta.

Hollanti hönkii listoilla

Vuonna 2017 luin kirjoja kolmella kielellä:

  • 84 suomenkielistä
  • 17 englanninkielistä
  • 7 hollanninkielistä

Vuosi oli sikäli harvinainen, että en lukenut yhtään kirjaa ruotsiksi. Kirjoista 39 oli kotimaisia ja 69 ulkomaalaisia. Suomeksi käännettyjä kirjoja tuli luettua siis 45. Kaunokirjoja luin 96 ja tietokirjoja 12.

Niin joo, jos ne tällä hetkellä kesken olevat kaksi kirjaa ehtivät loppua tämän vuoden puolella, tilastoihin tulee kaksi suomenkielistä kaunokirjaa lisää, joista toinen on kotimainen ja toinen suomennettu.

Minulle voi maksaa FairCoinilla

Minulle voi maksaa FairCoinilla

Kryptovaluutat ovat keränneet huomiota jo vuosikausia, mutta edelleenkin ne vaikuttavat olevan enimmäkseen spekulanttien ja markkina-anarkistien vedonlyöntiä tai hämärien tahojen rahanpesuvälineitä vailla varsinaisia reaalimaailman käyttötarkoituksia. Kuulin kuitenkin kesällä osuustoiminnallisesta FairCoinista (joka toki on ollut olemassa jo pari vuotta, mutta en ole hirveän intensiivisesti seurannut alaa), josta on tarkoitus saada spekuloinnilta suojattu vakaa kryptovaluutta, jota käytetään ensi sijassa oikeaan yhteisölliseen kaupankäyntiin ja säästämiseen eikä niinkään sijoitusvälineenä. Ilmankos kiinnostuin.

Nyt otan askelen eteenpäin yrittäjänä: minulle voi nykyään maksaa käännöstöistä (ja mahdollisista muista työsuorituksista) myös FairCoineilla. Sikäli jos blogini lukijoilta on jäänyt varsinainen elinkeinoni huomaamatta, niin tähdennettäköön tässäkin, että teen ammatikseni englanti–suomi- ja ruotsi–suomi-käännöksiä. Pääasiassa käännän asiatekstejä ja teknisiä tekstejä, mutta suomennan myös kaunokirjallisuutta. Itsekin fiktiota kirjoittavana arvostan sujuvaa ja esteettistä kieltä, jota pyrin tuottamaan myös käännöksiini. Jos siis tarvitset suomennoksia, lähetä minulle sähköpostia ja pyydä tarjousta. Ja jos FairCoin on maksuvälineenä hankala, minulle kelpaavat edelleen myös vanhat kunnon eurot.

FairCoineilla voi maksaa muutakin kuin käännöstöitä minulle. Voit selata FairCoineja vastaanottavia yrityksiä esimerkiksi hakemistosta tai tuote- ja palvelukohtaisesti markkinapaikalta (kumpikin linkki vie tietenkin omahyväisesti minun omille yrityssivuilleni, mutta etusivut löytynevät kummastakin paikasta helposti).

FairCoin-osoite, johon voit lähettää minulle rahaa: fUpUP8dgr37KScuqswHJtkZ1NrESvipbtf.
Ajantasainen markkinahinta, joka vaihtelee reaaliajassa — toisin kuin virallinen vaihtokurssi, joka päätetään yhteisesti tarvittaessa.

Hello, world!

Hello, world!

Romaanikäsikirjoitukseni keräävät näköjään vain hylsyn toisensa perään (viimeisin tuli tänään), mutta onneksi julkaisurintamalla tapahtuu välillä iloisiakin asioita: minulta on ensimmäistä kertaa ilmestynyt vieraalle kielelle käännetty novelli. Helsingin Worldconiin julkaistussa antologiassa Boundaries and Other Horror Stories From Finland (Nysalor 2017) on novellini Herr Maximilian Dunkelhaus and his Circus, joka ilmestyi alun perin Ruumiittomat-antologiassa (Osuuskumma 2014) nimellä Herra Maximilian Dunkelhaus ja hänen tivolinsa. Matti Järvisen toimittamassa antologiassa on minun lisäkseni novellit Samuli Antilalta, Juha Jyrkkäältä, Jussi Katajalalta, Anu Korpiselta, Lucilla Liniltä, Toni Saariselta, Tuomas Salorannalta, Henna Sinisalolta ja Shimo Suntilalta. Kaikki novellit on kääntänyt englanniksi Jukka Särkijärvi. Maailmanvalloitukseni voi siis alkaa.

Mikä se nimi olikaan?

Mikä se nimi olikaan?

Viime vuoden lopulla keksin itselleni lukuhaasteen vuodelle 2017: luen 17 kirjaa, joiden kirjoittajan nimeä en (ilman lähteiden apua) osaa lausua. Haaste on oiva tapa saada itsensä lukemaan enemmän länsimaiden ulkopuolelta tulevaa kirjallisuutta, sillä suurimmaksi osaksi länsimaisten nimien lausuminen ei minulle kielitieteilijänä ole mikään ongelma. Toisaalta yksi haasteen haastavimmista osista onkin ollut löytää ehtoihin sopivia kirjoja — kielitieteilijänä minulla on melko hyvä käsitys jos jonkinkielisten nimien lausumisesta, joten suurin osa esimerkiksi Suomessa julkaistuista kirjoista on haasteeseen kelpaamattomia. Lisäksi on vaikea varta vasten etsiä sellaista, mitä ei osaa nimetä, joten haasteeseen sopivien kirjojen löytäminen on ollut melkoista sattuman kauppaa. Ennen tätä päivää olin lukenut vasta yhden haasteeseen sopivan kirjan, Chimamanda Ngozi Adichien novellikokoelman Huominen on liian kaukana. Ja vuodesta on sentään kohta kolmannes kulunut, johan tässä on syytä kiristää tahtia!

Nyt tahti sitten kiristyy. Paikallinen pääkirjasto suljetaan vapun jälkeen remontin vuoksi heinäkuun loppupuolelle asti, ja kirjoille saa nyt kerralla kolmen kuukauden laina-ajan. Niinpä kävin hamstraamassa kerralla haasteesta vielä puuttuvat 16 kirjaa. Toimin yksinkertaisella tavalla: aloitin kaunokirjahyllyn A:sta ja kävin hyllyjä läpi järjestyksessä ja poimin kirjat, joiden kirjoittajan nimen lausumistavasta en ole varma. Kesän lukulistalla ovat näin ollen seuraavat kirjat:

  • Bernardo Atxaga: Tuolla taivaalla. Baskikirjailijan nimi on ehkä litteroitu espanjalaisittain, tai sitten baskiksi, enkä tunne baskin äänne- ja kirjainjärjestelmiä. Pelaan varman päälle enkä kuvittele osaavani lausua tätä.
  • Marjaneh Bakhtiari: Mistään kotoisin. Takakannen mukaan kirjan päähenkilö on syntynyt Iranissa. On siis mahdollista, että Ruotsissa asuvan kirjailijan nimi on farsia, mutta voi se olla jotain muutakin kieltä. Ei siis oikeasti mitään hajua.
  • Vilmos Csaplár: Hitlerin tytär. Taitaa olla unkarilainen nimi. Edes unkarin ääntämiseen en ole koskaan tullut perehtyneeksi!
  • Marie Darrieussecq: Kummitusjuttu. Ranskahan nyt on periaatteessa ihan helppoa lausua, paitsi kun kohdalle tulee pitkä ja vähän vieraampi nimi. Yläasteranskastakin on jo kulunut yli kaksi vuosikymmentä.
  • Aingeru Epaltza: Rock’n’roll. Taas baskia, ja alkuteoskin on kirjoitettu baskiksi.
  • Xiaolu Guo: Pieni punainen sanakirja rakastavaisille. Kiina on todellinen ongelmatapaus. Oletan, että nimi on kirjoitettu pinyinillä, mutta joudun silti myöntämään, että en ole koskaan perehtynyt pinyiniin sen vertaa, että tietäisin, mitä äänteitä sen kirjaimet kuvaavat. Sitä paitsi pinyin on kehitetty mandariinikiinan latinisoimiseen, kun taas kirjailija on kotoisin Etelä-Kiinasta ja siten mahdollisesti muulta kuin mandariinikiinan alueelta, mutta hänen mainitaan olevan kiinalais-brittiläinen, mikä sekin vielä vaikeuttaa nimen lausumista. Ja yksinkertaistetusta kirjoitusasusta tämän kirjan kannessa puuttuvat kokonaan toonimerkit, minkä vuoksi on käytännössäkin mahdotonta päätellä, miten nimi lausutaan.
  • Bohumil Hrabal: Liian meluisa yksinäisyys. Monien itäeurooppalaisten kielten tavoin tšekki on jäänyt minulle vähän vieraaksi.
  • Jorge Ibargüengoitia: Kuolleet tytöt. Meksikolaiskirjailija, joka on kirjoittanut kirjan alun perin espanjaksi. Mutta kun minä opiskelin espanjaa, ¨-aksenttia ei käsitelty ollenkaan. Voin siis parhaimmillaankin vain arvata, miten sukunimi lausutaan.
  • Raj Kamal Jha: Jos korkealla pelottaa. Intialaiskirjailija, joka kirjoittaa englanniksi. Onko nimi hindiä vai jotain muuta kieltä? Ei aavistustakaan.
  • Alice Kuipers: Terveisin äiti. Luulisi olevan helppoa, tämähän on hollantilainen nimi — paitsi että kirjailija on syntynyt Lontoossa ja asuu Kanadassa, joten on täysin mahdollista, että hän ei lausu nimeään hollantilaisittain. Oikea lausumistapa jää siis arvoitukseksi.
  • Choderlos de Laclos: Vaarallisia suhteita. Jos voivat ranskalaiset nimet olla välillä vaikeita, niin tässä tapauksessa vaikeutta lisää vielä se, että kirja on 1700-luvulta. Lausuttiinko ranskaa silloin eri tavalla kuin nykyään?
  • Yiyun Li: Yksinäisyyttä kalliimpaa. Jälleen kiinalainen pinyinnimi, josta puuttuvat toonimerkit. Tämä kirjailija on kuitenkin syntynyt Beijingissä, joten nimi on varmemmin mandariinikiinaa.
  • Sławomir Mrożek: Elämää aloittelijoille. Puola on ihan yhtä vieras tapaus kuin tšekki. Aavistus on, mutta ei varmuutta.
  • Marie NDiaye: Kolme vahvaa naista. Kansilehden mukaan ranskalainen afrikkalaistaustainen kirjailija, mutta kansilehti ei määrittele afrikkalaista taustaa sen tarkemmin, että voisin edes yrittää arvata, minkä afrikkalaiskielen mukaan nimi kannattaisi lausua. Ei sillä, että minä niitä niin hyvin tuntisinkaan. En toisaalta ole täysin varma siitäkään, miten nimi ranskalaisittain lausuttaisiin.
  • Ngũgĩ wa Thiong’o: Variksen velho. Kirjailija on kenialainen, mutta mitä kieltä hänen nimensä on? Oletan, että kikujua, sillä se mainitaan kirjan kansilehdellä teoksen alkukieleksi. No, en osaa lausua kikujua. Saman kirjailijan nimellä James Ngugi suomeksi julkaistu Nisun jyvät on myös haastepinossa, mutta lähinnä siksi, että minulle on oman kirjoitustyön kannalta hyväksi tutustua postkolonialistiseen satiiriin vähän enemmän.
  • Marguerite Yourcenar: Anna, sisaresi… Tämäkin on varmaan ranskalainen nimi.

Kas siinä satsi, jolla saan haasteen täyteen. Toivottavasti kirjojen sisältö on yhtä monipuolista ja yllättävää kuin kirjailijoiden nimistö.

Syksy toi tähtitaivaan

Syksy toi tähtitaivaan

2015-08-28 13.06.02Vaikka syksy orastelikin jo pari viikkoa sitten, vasta aivan viime päivinä on sääkin ollut sen mukainen eli aivan mahtava. Vihdoin on tarpeeksi viileää, ettei hiki koko ajan virtaa, eikä aurinkokaan enää kärvennä. Jospa nyt jaksaisi taas poistua kotoakin vähän useammin.

2015-08-28 12.58.27Esimerkiksi tänään kävin ulkoiluttamassa Irregular Choicen uutta laukkua ja uusia kenkiä. Kohteena oli eräs perin kliinisesti sisustettu virasto, ja rohkenen sanoa, että taustasta ainakin erotuin selvästi. Niin tosiaan, uudet kengät. Näiden mallinimi on Tipping Point eli kompastuskärjet, ja kengissä on nimensä mukaisesti hieman ylöspäin nököttävät kärjet, jotka itse asiassa tuovat minulle mieleen vanhahkon puuveneen keulan. Ja mataliksi nauhakengiksikään nämä eivät ole mitkään kovin hillityt: on kultaista somistetta, mokkahapsuja, valkoiset nauhat ja pinkit pohjat (joskaan ne eivät nyt tässä oikein näy). Juuri niin IC:tä kuin voi odottaakin.

2015-08-28 14.41.23Ja tuo laukku, ooh, se se vasta on ihanuus! Aloin toki kuolata tätä Starry Nightia heti, kun se ilmestyi IC:n mallistoon, enkä kovin kauaa malttanut kärvistellä, ennen kuin sorruin tilaamaan. Toki se tuli tarpeeseen, koska vanha laukkuni on jo vähän repaleinen, enkä ole innostunut haalimaan käsilaukkuja lainkaan samaan tapaan kuin kenkiä ja hattuja. Mutta niin, taivas on sinistä samettia, siinä on kimaltavia, helmikoristeltuja tähtiä ja kuunsirppi, jonka päällä istuu pörröinen kissa. Kyllä, kissa on hyvin pöwwöinen! Päivällä virastoon puin hillitysti vanhan kunnon seilorilakin, koska minulla nyt oli siellä kuitenkin hoidettavana virastoasioita eikä sellaiseen oikein haltiamainen sulkahattu sovi. Myöhemmin kaupassa käydessä ehostin kuitenkin asukokonaisuutta vielä tällä Strange Hours Atelierin luomuksella. Ja totisesti: näin varustautuneena olen enemmän kuin valmis kohtaamaan syksyn!

surupoelloeNiin, syksy on tuonut muassaan muutakin uutta kuin kengät ja laukun. Aloin omatoimisesti opiskella hollantia Duolingossa, ja kas, sehän sujuukin mainiosti. Suomenkielistä kurssia siellä ei tietenkään ole, mutta minun englannintaidoillani ei ole vaikeuksia selviytyä englanninkielisestä kurssista. Takana on nyt vajaat kolme viikkoa opiskelua ja jäljellä on noin kolmasosa kurssista, joten eiköhän se kuukaudessa tule suoritettua. Tällainen intensiivinen rykäisy, jossa pikatahtiin harjoitellaan kaikki olennainen kielestä ja sen jälkeen siirrytään suoraan käyttämään sitä lukemalla ja kuuntelemalla autenttista tekstiä sekä kirjoittamalla itse esim. viestejä, sopii minulle erinomaisesti. Ja saattaa olla, että hollannille tulee jossain vaiheessa ns. oikeaakin käyttöä eikä se jää vain syksyiseksi ajankuluksi. Mutta ei siitä sen enempää tällä kertaa. Duolingossa on muuten paljon muitakin kieliä; jos kielenopiskelu kiinnostaa, niin kannattaa tsekata. Sikäli siis jos kestää katsella noin surullista personal owleria joka päivä (hän kyllä ilahtuu, kunhan päivän tavoite on saavutettu!).