Category Archives: Kengät

huhti11

Kevätretki kevyemmissä kengissä

Posted on 11.4.2015 by Taru Luojola

Kääntäjänä työskentelyn parhaimpia puolia on vapaus päättää omat aikataulunsa. Olin aiemmin keväällä sanonut teemestarilleni: ”Kunhan tulee seuraavat hyvät kelit, lähtekäämme Helsinkiin.” Hän suhtautui suunnitelmiini suopeasti, ja kun pääsiäisen jälkeiselle viikolle luvattiin aurinkoa, merkitsimme kalentereihimme torstaille päiväretken pääkaupunkiin.

Talvikausi on jäänyt taakse, joten rohkenin lähteä matkaan kevyemmin pukeutuneena. Jalassa oli tällä kertaa Grünbeinin metsänvihreät solkikengät. Kuten saatatte pukeutumisestani päätellä, metsänvihreä on mielestäni aivan ihana väri. Tuo pitkä vakosamettitakki on joskus UFFilta löytynyt H&M:n takki, ja Nuuskamuikkus-uniformuni kruunaa niin ikään kirppikseltä päähäni päätynyt Kangolin lyhytkarvainen sulkahattu. Esittelen hattua joskus toiste paremmin, sillä pidän sitä joka tapauksessa aika usein. Tässä kuvassa tiirailen hyvin ihastuneena Fredalta löytynyttä varsin oranssivoittoista hattukaupan näyteikkunaa. Aah, hatut! Ja kengät! Ja hatut!

Kengistä puheen ollen, kiertelimme toki lukuisissa kenkäkaupoissa, ja oppaana oli tällä kertaa Kummain kenkäin Shoe Marathon Helsinki -kartta. Joka tapauksessa onnistuin pidättäytymään kenkien ostelusta, vaikka tiukkaa välillä tekikin. Tizzianan tarjoushyllyssä nimittäin oli puoleen hintaan monet Chie Miharat, joista peräti neljät koossa 41. Voih! Etenkin nuo vihreäkuvioiset olisivat sopineet mitä mainioimmin minun kokoelmiini. Mutta niin, olen tänä vuonna tullut ostaneeksi jo sen verran monet kengät, että pakko oli välillä puristaa lompakkoa tiukemmalle.

Sen sijaan teemestarini löysi ostettavaa. Hän itse ei oikein ole kenkien perään (niin, aivan, hän on juuri niitä tyyppejä, joilla on yhdet kesäkengät ja yhdet talvikengät), mutta kun maratonireitin varrelle sattui myös jokunen teekauppa, niin iltajuomavalikoimamme täydentyi taas monella sortilla. Ensimmäiset pussukat tarttuivat matkaan jo Kluuvin teekaupasta, mutta varsinainen teenostajan pääkohde Helsingin-matkoillamme on aina Eerikinkadulla sijaitseva Théhuone. Tässä kuvassa taidetaan juuri pussittaa jotain erittäin hienostunutta japanilaista vihreää teetä, joka maksaa 23 euroa sadalta grammalta.

Pitkän kaupunkikierroksen aikana on toki muistettava pitää taukoja, ja jos kiertelee tuolla Kampin ja Punavuoren välimaastossa, niin ehdottoman suositeltava kahvila on Kalevankadun ja Albertinkadun kulmassa sijaitseva Gran Delicato, tai meidän kesken tuttavallisemmin kreikkalainen kahvila. Siellä nimittäin lattekin maistuu kahvilta eikä vain sokeroidulta maidolta. Hiukopalaksi valikoitui ciabatta, jossa oli graviera-juustoa, munakoisoa, artisokkaa ja kaikkea muuta hyvää (listalla se on joka tapauksessa numero 10). Huomatkaa, kuinka iloinen olen saatuani eteeni jättilaten ja herkkukyrsän. Niin, ja kuulin myös, että pidätte vakosametista, joten olin pukeutunut Per Unan vakosamettiseen jakkupukuun, jonka päälle sitten kiskaisin sen aiemmin mainitsemani H&M:n vakosamettitakin, jotta saatoin olla vakosamettiin verhoutuneena silloinkin, kun en ollut vakosamettiin verhoutuneena.

Mainittakoon vielä, että sen lisäksi, että Gran Delicaton tarjoilut ovat mitä mainioimmat, on kahvila ollut aivan erityisessä roolissa minun ja teemestarini yhteisellä taipaleella. Nimittäin silloin, kun tapasimme ensimmäisen kerran ja hän vielä asui Helsingissä, hän vei minut juuri tuohon lempikahvilaansa. Ja aivan kuten silloinkin, myös tällä kertaa jatkoimme sieltä matkaa Tarkk’ampujankadulla sijaitsevaan ainutlaatuiseen antiikkikauppaan, Götan maailmaan. Huomatkaa peilikuvasta, kuinka teemestarin kädet syyhyävät kaikkien noiden kauheuksien ja kuriositeettien keskellä! Tällä kertaa sieltä ei päätynyt kauhukabinettiamme koristamaan mitään uutta, mutta olen hyvin vakuuttunut siitä, että poikkeamme kyseisessä putiikissa vielä monta kertaa.

Ostoskierroksen päätteeksi kävimme Kampintorin antikvariaatissa (ei kuvassa), josta matkaan tarttui neljä kirjaa varsin kohtuulliseen hintaan. Ilta huipentui mukavaan rupattelutuokioon erään nykyoopperasäveltäjän kanssa, ja kas, sitten kello olikin jo yksitoista, ja oli aika lähteä illan viimeisellä junalla kotikaupunkia kohti. Tänään saattoi olla aavistuksen väsynyt ja kankea olo.

Mutta nyt teemestari esittelee minulle kuvia hienoista hatuista, pitää lopetella tältä erää tähän!

huhti6

Uusvanhaa ja oikeasti vanhaa

Posted on 6.4.2015 by Taru Luojola

Uusvanhaa ja oikeasti vanhaa

Pääsiäinen alkoi junailemalla, ja junailemalla se myös loppuu. Tänään jalassa ovat elokuussa 2012 ostamani Tamarikset, jotka — kuten huomaatte — ovat tässä vaiheessa talvea jo sangen pölyisessä kunnossa. Näitäkään kenkiä en alun perin ollut aikeissa ostaa, ja Tamaris noin muutenkin on kenkämerkkinä sen verran perustyyliä, että vaadittiin nimenomaan sattumaa, jotta nämä minulle päätyivät. Ja se sattuma oli kävely Anttilan kenkäosaston läpi juuri silloin, kun päässä pyörivät steampunkinkaltaiset ajatukset. Siinä ne sitten olivat edessäni, vanhennetun ruskeat, nyöreillä ja soljilla koristellut saappaat, kuin luotu steampunkkaria varten. Saatoinkohan jahkailla kokonaista yhden päivän ajan, ennen kuin oli pakko sortua ja palata hakemaan nämä mahtavuudet. Muista kengistäni poiketen nämä ovat kokoa 42, siis hieman niukempaa mitoitusta. Niin ikään varret ovat kapeahkot: siinä missä muut saappaat hölskyvät löysänä laihan pohkeeni ympärillä, nämä istuvat kuin hansikkaat.

Aivan yhtä steampunkkia ei vielä ole tuo sinisen vaunun penkki, mutta dieselpunkin puolelle sen jo varmaan voi laskea. Enimmäkseen vanhat matkustajavaunut on jo poistettu säännöllisestä liikenteestä, mutta Joensuun ja Pieksämäen välillä näitä vielä kulkee, ainakin niin kauan kuin pysyvät kutakuinkin liikennekunnossa.

Joensuun kaltaisessa syrjäisessä pikkukaupungissa ei ole maailman laajinta kahvilavalikoimaa, ja pyhäpäivänä se on vielä inasen suppeampi. Siispä päädyin jälleen kerran nauttimaan matkaevästä Coffee Houseen. Tarjottimelle livahti saaristolaisleipänä myyty katkarapu-majoneesitäytteinen ruisleipä ja cappuccino. Taustamusiikkina Coffee Housen ilmeisen suppea soittolista, nimittäin jälleen kerran tässä samaisessa kahvilassa sain kuulla jonkin hyvin lussun loungeversion Je t’aime — moi non plus’sta. Edellinen kerta oli joskus aiemmin tänä talvena, ja jo silloin ihmettelin tätä biisivalintaa. Saa nähdä, ehdinkö kuulla sen tuolla vielä kolmannenkin kerran, ennen kuin soittolista uusitaan.

huhti3

Ennustan jäätelökesää

Posted on 3.4.2015 by Taru Luojola

Ennustan jäätelökesää

Eilinen päivä meni aamusta iltaan asti junaillessa. Matkalukemisena minulla oli tällä kertaa keskiviikkona painosta tullut Jussi Katajalan uutuusnovellikokoelma Korpin silmät kaiken näkevät. Ja tällä kertaa voin aivan varmasti sanoa, että olen ensimmäinen, joka on koskaan lukenut kyseistä kirjaa painettuna. Jäljellä on enää kokoelman viimeinen novelli, siksi vetävää tekstiä Jussilla on. Erityisesti minua viehättivät Tukholman metrotunneleihin sijoittuva Vuoronvaihto ja vuosisadan taakse arkeologisille kaivauksille sijoittuva Egyptin yö.

Kun iltamyöhäisellä saavuin kotiin, minua odotti täällä paketti.

Palautusosoitteena on Design Asylum Retail. Mitähän tässä oikein on?

Jos en aivan erehdy, niin tuohan näyttää kenkälaatikolta!

Kyllä, taisin arvata oikein, laatikossa on kengät. Eivätkä näytäkään ihan miltä tahansa kengiltä.

Nehän ovat nimittäin Irregular Choicen uudenuutukaiset jäätelötötterökengät!

Uuuu, tämähän on lempimakuani! Taidanpa kokeilla jalkaan saman tien.

Hohoo, upean näköistä! Ja yllättävän hyvin sopivat jaloissani jo valmiiksi tänään olleiden viininpunaisten ribbisukkahousujen kanssa. (Huomatkaa taustalla keittiön pöydälle tuijottavat ~~raatotaulut~~ vanhat lääketieteelliset piirustukset. Ne ovat Elmiksen kontribuutiota kotimme sisustukseen.) Entä toimivatko kengät sitten käytännössä?

Mitä mainioimmin! Niin, minulla oli toki kenkätyyppailun aikana kesken ruoanlaitto, joten tämä kuva on täysin autenttinen eikä lainkaan tätä hetkeä varten lavastettu. Tuo kaunis kanaessu on muuten ostettu Barcelonasta sympaattisesta Coses de Casasta. Alun perin ajattelin hankkia Finlaysonin Tom of Finland -essun, mutta kun ei tomppasarjassa ollutkaan kokoessuja, niin kostoksi sitten hankin värikkäitä kanoja Kataloniasta. Ruoanlaitossa käytän aina essua, sillä olen aivan toivoton roiskija ja ilman essua vaatteeni olisivat jatkuvasti kurassa.

Vielä noista jätskikengistä. Nehän näyttävät kuvissa lähinnä ylihilpeiltä koristeilta, voivatko ne muka toimia kenkinä ihan oikeasti? Ensituntuman perusteella sanoisin, että kyllä. Tuntuvat erittäin tukevilta ja käsissä yllättävän painavilta, ja täällä kotona lyhyet kävelymatkatkin sujuvat siinä missä muillakin korkkareilla. Siispä nämä pääsevät kesällä ihan oikeaan aktiivikäyttöön, saattepa nähdä!

huhti1

Punaiset saappaat, entäs sitten?

Posted on 1.4.2015 by Taru Luojola

Punaiset saappaat, entäs sitten?

Pienkustantajan päivä alkoi tänään yhdentoista maissa ovisummerin soitannolla. Äkkiä ylös sängystä ja ensimmäinen käteen osunut trikoomekko päälle, ettei ihan alasti tarvitse mennä ovea avaamaan. Kuljetusliikkeen kaverihan se siellä oli ja toi eurolavallisen kirjalaatikoita suoraan kirjapainosta. Jahka olin saanut nosteltua laatikot rapusta eteisen puolelle, saatoin hengähtää ja siirtyä viivästetysti tavanomaisten aamutointeni pariin.

Ja mitäs sieltä kirjapainosta sitten tulikaan? Jussi Katajalan uutuuskokoelma Korpin silmät kaiken näkevät ja muita yöpuolen tarinoita. Jos muuten haluatte tilata opuksen itsellenne, niin tehkää hyvin ja tyhjentäkää vaikka koko varasto. Ei nimittäin ole mukava yrittää saada unta makuuhuoneessa, jossa sadat korpinsilmät tuijottavat kaiken aikaa. Juu, kyllä, se on sitä pienkustantajan arkea, että varasto sijoitetaan sinne, missä tilaa sattuu olemaan, ja tällä hetkellä sitä on meidän makuuhuoneessamme, sellon ja ilmankostuttimen välissä ja kissanpedin alla.

Myöhemmin päivän ohjelmaan kuului muun muassa ruokakaupassa käynti. Lyhin reitti kauppaan kulkee Anttilan läpi, joten nappasin ohi kulkiessani kuvan päivän asusta Anttilan peilistä. Jalassa on punaiset So What!:n keinonahkaiset saappaat. Nämä ovat — monien muiden kenkien tapaan — heräteostos paikallisesta kenkäkaupasta noin puolentoista vuoden takaa.

Kenkien seurana on viininpunainen nahkatakki tekoturkiskauluksella. Tämän hankin UFFilta niin ikään joskus puolitoista vuotta sitten. Meillä on nimittäin viininpunainen nahkasohva, joka kaipasi paikkausta (itse asiassa se on hajonnut taas lisää ja kaipaisi jälleen paikkausta), ja läksin UFFin tasarahapäiville etsimään halpaa vanhaa nahkatakkia, josta leikata paikkapaloja sohvaan. Löytyihän sieltä, tämä takki, mutta kun takki oli minun kokoani ja muutenkin niin ihastuttavan näköinen, niin enhän minä sitä sitten raaskinut leikata tilkuiksi. Onneksi vierestä löytyi toinen suunnilleen samanvärinen takki, joka oli paljon järkyttävämpää kasarityyliä, eikä yhtään harmittanut leikellä sitä. Toki sohvaan tarvittaviin paikkoihin riitti yksi hiha, ja loput takista on jäänyt reserviin myöhempiä paikkaustarpeita varten. Tuollahan se on siistinä myttynä olohuoneen hyllyssä, nimellisesti toimii kissanpesänä, mutta kovin harvoin kissat siellä haluavat aikaa viettää.

Päässäni oleva lätsä on ystäväni tekemä. Alun perin hän teki tämän ja jokusen muun lakin siltä varalta, jos niitä olisi tarvittu taannoin Tukkateatterin esittämässä Missä paikkasi, tiedätkö sen? -steampunk-näytelmässäni, mutta näytelmän työryhmässä oli jo modisti, joka keskittyi yksinomaan hattuihin (voiko muuten olla ihanampaa yllätystä, kun käsikirjoittamani näytelmän ohjaaja kertoo hankkineensa hatuntekijän, sillä pitäähän sitä nyt joka roolihenkilöllä olla oma hattu, ehkä useampikin! Hattunäytelmä, paras näytelmä), ja niin nämä lätsät jäivät tarpeettomiksi. Itse asiassa kuulinkin niistä vasta näytelmän jälkeen… No joka tapauksessa, sain häneltä sitten tämän ja yhden toisen, kokoruskean lätsän, ja ihan jees hattuhan tämä on.

Myöhemmin yhytin vielä kustantamomme varastokissan päivystämästä varastosta. Ei mikään kovin noheva katti tämä, mutta kyllä se yksinkertaisista varastohommista, kuten lonkan vetelystä, hyvin selviää.

maalis31

Kengännauhabudjetilla Armeniaan

Posted on 31.3.2015 by Taru Luojola

Kengännauhabudjetilla Armeniaan

Eräs irkkikaveri pyysi, että julkaisen videon, jossa sanon nytten taas lentopalloa itsas sitten. Näin tein, ja kiitokseksi tästä urotyöstä hän lähetti minulle taskulampun, jossa lukee — mitäs muutakaan kuin nytten taas lentopalloa itsas sitten — sekä tuhat Armenian rahaa. Voucherin voinen käyttää vaikka Borjomin ostamiseen sitten joskus, jos sinne tulen lähteneeksi. Ja tosiaan, minä en tiedä, mistä tässä lentopallomeemissä on kyse, mutta kyllä minä hyvän meemin tunnistan, kun sellaisen näen, enkä epäröi sitä sitten meemuilla.

Nuo kengännauhat taasen tilasin eBaysta. Itse asiassa tilasin kolmet samanlaiset, sillä minulla on joku sellainen vamma, että onnistun kuluttamaan kengännauhoja poikki hyvin rivakasti, joten varauduin jo etukäteen siihen, että joudun vielä vaihtamaan nauhat pariin kertaan ennen kuin kyseiset kengät ovat kuluneet loppuun.

Kyseiset kengäthän ovat tällaiset violetit El Naturalistan kävelykengät. Hankin nämä neljä vuotta sitten, ja ovat ilman muuta olleet luottokenkäni kesästä syksyyn. Vasemman jalan kengässä on vielä vertailun vuoksi paikallaan alkuperäinen nauha, ja kyllähän tuo aika käyttökelvottomaksi oli jo päässyt kulumaan. Arvatkaa toki, olinko vaipumassa epätoivon alhoon, kun sain missioksi ostaa uudet violetit kengännauhat. Eihän tavan kengännauhahyllyssä ole tarjolla kuin mustaa, ruskeaa ja valkoista. Fäbärissä kyselin ensin alan harrastajilta ostopaikkoja, mutta vastaukset tuntuivat sisältävän lähinnä kaikenlaisia kikkakolmosia eikä helppoa ostomahdollisuutta. Niinpä turvauduin eBayhin, jossa tarjontaa kyllä on, kunhan sieltä onnistuu valitsemaan oikean. Näin äkkiseltään sanoisin, että onnistuin valinnassani aika hyvin. Tilaamani värisävy on burgundi eikä violetti, mutta se näytti myyntikuvassa sopivammalta kuin saman myyjän violetti (joka taasen oli vähän turhan räikeän oloinen). Alkuperäiset nauhat ovat toki violetimmat, mutta nuo uudet ovat sen verran hyvin kenkien nahan väriset, että uusimista tuskin tajuaa epäillä. Niin ikään uudet nauhat on vahattu kiiltävämmiksi kuin vanhat. Tämän pitäisi vähentää kulumista, mutta voi myös olla, että nauhat pysyvät huonommin kiinni. Aika näyttää, kunhan sää muuttuu kevyemmille kengille suotuisammaksi.

Semmoinen asia muuten vielä, että tänään vietetään transsukupuolisuuden näkyvyyden päivää. Sade Kondelin kirjoitti aiheesta sen verran napakasti, että minun ei tarvitse asiaa hirveästi avata. Mutta koska olen joka tapauksessa jo muutenkin julkisuudessa monta kertaa maininnut itsekin olevani transsukupuolinen, niin kaipa tämäkin päivä on ihan hyvä noteerata. Ja mitä siihen näkyvyyteen tulee, niin tuosta kuvasta käykin aika hyvin ilmi se keskeinen ongelma, joka minun arkeani vaivaa, eli jo eräässäkin blogauksessa mainitsemani bad facial hair day. Ylähuulen tumma karvoitus on tässä kokonaan ihon alla, koska se on täysin sileäksi ajettu ja vieläpä juuri eilen laserepilaatiossa poltettu, mutta eihän tuollaista täysvarjoa millään piiloon meikata. Sillä pitää sitten taas elää siihen asti, kunnes poltetut tyngät ovat putoilleet pois, mutta vaiva toki uusii parin kolmen kuukauden kuluttua. Tämä on tämmöistä jatkuvaa väsytystaistelua, kuten transihmisten oikeuksien eteneminenkin.

maalis27

Törvelöalan erikoisliikettä etsimässä

Posted on 27.3.2015 by Taru Luojola

Törvelöalan erikoisliikettä etsimässä

Taloutemme teevastaava on tässä jo jonkin aikaa tehnyt tiettäväksi, että tarvitsemme teidemme säilytykseen lisää teetörvelöitä. Tarve akutisoitui uusimman tee-erän saavuttua, sillä ne on pakattu sen verran korkeisiin pusseihin, että eivät mahdu pystyssä teekaappiimme. Ja tänään iltapäivällä meillä oli sopivasti aikaa lähteä törvelökaupoille.

Jokainen tärkeä missio alkaa tietenkin varustautumisella. Päivällä niin kauniisti paistunut aurinko ehti peittyä märän pilviverhon taa, joten sateelta oli syytä suojautua. Eikä räntäkelillä oikein vielä keväthattua voi ajatella, siispä vedin päähäni vanhan kunnon Dennis Basson leobaardihatun. (Joskus pitäisi kyllä saada täydennettyä hattuvalikoimaakin, ettei aina tarvitsisi pitää näitä samoja. Leobaardihatussa ei ole mitään vikaa, mutta kun sitä on jo neljä vuotta pitänyt pääasiallisena talvihattuna, niin onhan siitä tullut jo perin arkinen.) Jalkani suojasin tänään Marcin mokkasaappailla.

Näistä saappaista olen itse asiassa ehtinyt tubettamaan jo silloin, kun unboksasin nämä. Puolentoista kuukauden käyttökokemuksella voin todeta, että oikein jees saappaat, ei valittamista istuvuudessa, tukevuudessa tai tyylissä. Mutta miinusta siitä, että mokan ja kärkinahan yhtymäkohdassa olevat koristeompeleet lähtivät repsottamaan melkeinpä heti. Olisinhan minä asiasta voinut reklamoida, mutta äh, hirmuinen vaiva pienen esteettisen ongelman vuoksi. Ja vaikka reklamaatio olisi johtanutkin esim. kenkäparin vaihtoon, niin samalla tavalla ne ompeleet olisivat uudessakin parissa kuitenkin lähteneet repsottamaan. Palautus taasen ei olisi tullut kyseeseen, sillä silloinhan olisi pitänyt pärjätä ilman näitä upeita kenkiä!

Varustuksen viimeiseksi silaukseksi kaappasin mukaan yhden voimaeläinkassin, jotta saisimme kannettua ihan homona tyylikkäitä törvelöitä kotiin. Ja ei kun tuulta päin!

Mutta voi voi! Kaikesta tästä valmistautumisesta huolimatta retkueemme joutui pettymään. Kahden halpahallin, yhden tavaratalon ja kahdeksan pikkuputiikin jälkeenkään emme olleet löytäneet yhtään hyvää teetörvelöä mistään! Sokoksen kodinosaston pettymyksen jälkeen totesin teevastaavalle, että eipä taida löytyä, mutta vilkaistaan nyt vielä Tokmannilta. Hänen silmänsä suurenivat kauhusta ja hän totesi: ”Mutta siellähän on hullut päivät!”

”Ei kun Tokmannilta, se on kotimatkan varrella”, oikaisin.

”Huh, luulin jo sinun menneen järjiltäsi”, hän huokaisi.

Eipä löytynyt Tokmanniltakaan, joten palasimme kotiin törvelöttä. Sitten teevastaava tilasi törvelöt nettikaupasta. Jooh, yritä siinä nyt tukea paikallisia yrityksiä, kun ei haluttua tavaraa löydy.

Mutta mitä tuossa tomppakassissa sitten oikein on, jos ei törvelöitä? ihmettelette nyt porukalla. Ei, siinä ei ole viereisessä kuvassa näkyviä Chie Miharan kenkiä, jotka ovat myynnissä kirpputori Tarinassa Laukontorilla, sillä joku mokoma on vienyt sinne myyntiin aivan liian pieniä kenkiä! Löysin kuitenkin mainitusta paikasta vaaleanvihreän (aavistuksen pastellisen) Lindexin jakun, joka on tommosta aika paksua, tommosta tommosta, noh, en minä näitä kankaiden nimiä kovin hyvin tiedä, mutta vähän tulee sohvakangas mieleen. Sopii oikein hyvin johonkin vintage-tyyliseen asuun. Saattaa päätyä joskus valokuvassa tännekin, kunhan joskus käytän.

Ja jos joku nyt on kiinnostunut noista Chie Miharoista, niin olivat kokoa 39 (vasemmalla) ja 40 (oikealla). Hintoja en pettymykseltäni kovin tarkasti painanut mieleen, mutta muistaakseni nuo köykäisemmät olivat 35 euroa.

maalis24

Sinappisaappaita ja samettikenkiä

Posted on 24.3.2015 by Taru Luojola

Sinappisaappaita ja samettikenkiä

Säätila teki sitten tänään tepposen. Olin nimittäin pari päivää aiemmin sopinut käyväni tänään ystävän luona Hallilassa, ja ajattelin ajella sinne polkupyörällä. Pyöräily on jäänyt viime aikoina turhan vähälle, niin olisi passannut hyvin. Mutta eihän siitä nyt sitten mitään tullut, kun tänään — toisin kuin useimpina aiempina päivinä — satoi jotain veden ja lumen välimuotoa. Siispä pyöräilyn sijaan meninkin bussilla.

(Välihuomautuksena tähän, että kun minä sanon tänään, niin se tarkoittaa maanantaita, sillä minun vuorokauteni vaihtuu yöunten aikana, ei kellonajan mukaan. Ja näin se on oleva jatkossakin minun kirjoituksissani.)

Koska keli oli mallia kura, niin vetäisin jalkaani sinapinkeltaiset saappaat, jotka ovat viime aikoina jääneet vähälle käytölle. Nämä aivan uskomattoman väriset nahkasaappaat löytyivät nelisen vuotta sitten Joensuun Kontista, eikä niitä tietenkään voinut sinne jättää. Noh, pian hankinnan jälkeen oivalsin, miksi kukaan oli näistä raaskinut luopua. Ovat nimittäin merkittömät, mallia halpis, ja kaikenlaista pikkuärsytystä näissä on. Näiden vetoketju muun muassa raapii sukkahousuja, mikä on minulle aika no-no, koska jatkuvastihan minulla on sukkahousut — siis silloin kun en ole ilman sukkia (ja kotona useimmiten olen ilman sukkia, paitsi jos olen sellaiset jo ehtinyt pukea, mutta saappaissahan nyt on aina sukat tai sukkahousut alla). Siksi tänään vedinkin jalkaan sukkahousujen sijaan mustavihreät vinoruudulliset puuvillaiset ylipolvensukat. Ehkä joskus otan kuvan niistäkin, ovat meinaan aika ihanan väriset.

Muutakin kremppaa näissä on. Pohja on kova ja sileä, eli liukkaalla näitä ei voi käyttää lainkaan. Koristehihnat (eivät näy kuvassa) vähäsen rempsottavat, mutta eivät liian pahasti. Niitäkin tosin olen tuunannut lisäämällä hihnaan reikiä, koska originaalirei’illä varustetut hihnat eivät kuroneet vartta tarpeeksi kapeaksi ja saappaat hölskyivät kapeiden pohkeideni ympärillä. Lyhyesti sanottuna: jos näissä saappaissa ei olisi aivan mahtavaa väriä, en näitä jaksaisi säilyttää.

No, siinä bussissa istuessa kävi sitten sillä tavalla tyypillisesti, että viereeni tuli joku istumaan. Tavan mukaan en irrottanut katsettani puhelimestani lainkaan, joten en tästä kanssamatkustajasta pannut merkille oikeastaan muuta kuin jalat. Ja totisesti, mitäs sitä muuta tarvitsisikaan panna merkille, jos niissä jaloissa on viininpunaiset samettinilkkurit. Kyllä, luitte aivan oikein. Ehdottomasti erittäin piristävä havainto. Jopa siinä määrin, että sorruin ottamaan salakuvankin näistä kengistä.

Ja siinä se salakuva nyt on. Rajaus päin brinkkalaa ja tarkennuskin vähän miten sattuu, mutta en kehdannut ruveta siinä hirveän tarkasti zoomailemaan. Olisin toki voinut kysyä kenkien haltijalta, minkä merkkiset kengät on kyseessä, mutta tänään minulla oli vähän sellainen bad facial hair day, joten mielelläni pidinkin katseeni hyvin tiukasti alas suunnattuna. Ehkä tuollaisia vielä jossain tulee vastaan, pitää sitten tutkailla tarkemmin. Tai jos sinulla sattuu olemaan havaintoja tuollaisia samettinilkkureita myyvistä kauppaliikkeistä, niin ilmianna nämä liikkeet minulle.

Vielä tuosta omasta asustani. Edellisessä postauksessa jo mainitsin, että Per Unan vakosamettihameet muodostavat garderobini selkärangan. Tämän päivän asu vain korostaa tätä toteamusta, sillä tuo petrolinsininen nilkkapituinen hame on tosiaan Per Unaa sekin. Vakosamettikaistaleiden välissä on alaspäin leveneviä kaistaleita jonkinlaista keinokuitusäämiskää. Aika monta ihastelevaa kommenttia on tämäkin eBay-hankinta saanut osakseen.

Pyöräilykenkien ja -asun esittely jäi nyt sitten johonkin toiseen kertaan. Nyt taidan suunnata nukkumaan, huomenna on taas jaksettava suomentaa jotain ns. mielenkiintoista asiatekstiä.

maalis20

Luotettava uniformuni

Posted on 20.3.2015 by Taru Luojola

Luotettava uniformuni

Täällä tämä bloginkaltainen valmiste vain killuu niin, että kontentin alarajahälytys vinkuu aina kovalla tuulella. Mutta sellaista se on aina: joskus innostun kirjoittamaan ihan blogiinkin asti jotain, mutta tavallisesti ei kuukausiin ole oikein mitään mielenkiintoa pulista ympäriinsä. Toisaalta minulle oleellisempaa on käytössäni oleva domeeni an sich, ja www-tavara on lähinnä ollut käyntikortin roolissa. Vaan kun tämä nyt kerran on, niin jos nyt sitten vaikka jotain kirjoittaisinkin. Ja ehei, mitään erityistä nimeä en jaksa blogilleni keksiä, siitä tulisi heti enemmän sellainen fiilis, että pitäisi sitoutua kirjoittamaan usein, mielellään vielä tietyistä teemoista. En tykkää lokeroida tekemisiäni, joten kaikki huttu vaan samaan pataan ja suoraan omalla nimellä: välillä saatan hehkuttaa joukkoliikennettä tai muuta urbanistista, välillä ehkä jotain kevyesti poliittistakin, mutta nyt on mielessäni jotain ihan muuta.

Nimittäin kengät

Sillä mistäs muusta minä nyt tällä hetkellä jaksaisin intohimoita kuin tosi snyggeleistä povoista. Niitä meinaan on jokuset tullut hankittua, niitä tulee käytettyä oikein mielellään ja — mitäs sitä kiertelemään — niitä on erityisen tyydyttävää esitellä muille. Sitä paitsi olen päättänyt, että isona minusta tulee kenkäkauppias, joten miksipä en hehkuttaisi täällä kenkäihastuksiani jo nyt, että tulevat asiakkaani tietävät, mitä odottaa. Siispä aloitetaan.

Tänään ohjelmassani oli vaalikampanjointia. En ole nyt itse ehdokkaana, vaan menin erään paikallisen vihreän ehdokkaan tukiryhmäläisenä jakamaan flaikkuja Hämeenkadulle. Ja kun kampanjoidaan, imago on tärkeää. Niinpä ylleni päätyi tällainen vihreiden virkapuku, johon kuuluvat aina luotettavat El Naturalistan saappaat, vihreä villakangastakki ja eBaysta hankittu Per Unan mustapalloinen vakosamettihame. Sokoksen toiseen kerrokseen on muuten tulossa Marks & Spencerin osasto tässä ihan lähiaikoina, ja olen toiveikas, että sieltä saisi jatkossa Per Unaa, jonka vakosamettihameet muodostavatkin garderobini selkärangan. Ans kattoo ny, vai pitääkö jatkossakin tilata kaikki eBaysta.

Mitä noihin El Naturalistoihin sitten tulee (niin, kengistähän minun oli tarkoitus kirjoittaa eikä vakosamettihameista!), niin kengissä olevasta merkistäkin voi jo päätellä, että eivät ole ihan uusinta mallia. Juu, minähän sanoin, että luotettavat ovat, ja tämä pari on palvellut minua jo runsaat kaksi vuotta. Eihän minun silloin pitänyt näitä ostaa, mutta kun sattuivat olemaan puoleen hintaan ja jäljellä oli vain minun kokoani (miten pieni muuten oikeasti voi olla todennäköisyys, että alennusmyynnissä on vielä jäljellä koon 41 upeita kenkiä?). Ja tuo kärki ei ole oikeasti noin kulunut eikä edes noin pölyinen, siihen vain heijastuu kelmeää valoa jostain päin portaikkoa, selkäni takana nimittäin on etelänpuoleinen ikkuna ja aurinkokin paistoi ja ja ja… No okei, en ole vielä tänä talvena pyyhkinyt näitä kenkiä! Kausihuollot käyvät aina vain työläämmiksi, kun kenkien määrä sen kuin lisääntyy…

Ja tuo valokuva muuten kertookin jo aika hyvin sen, miksi en ole vielä koskaan saanut aikaiseksi blogata kengistä tai muustakaan pukeutumistyylistäni, vaikka tyyliähän minulla kyllä löytyy vaikka muille jaettavaksi. Nimittäin kukapa minua nyt kuvaisi, kaikki kuvat pitää ottaa itse, jolloin näkyvissä on vain joko jalat, tai sitten on otettava peilikuvia (huoh). Ja jos ottaa kuvia omista jaloistaan, päätyy outoihin kuvakulmiin, kuten tuossa (ei, minä en leiju ilmassa, vaan käänsin kuvaa 180 astetta). Ja kun kerran kuvaamaan rupeaa, niin käytössä on toki vain puhelin. Ei tuo nyt huonoin mahdollinen puhelinkamera sentään ole, ja valaistuskin on hyvä — tällä kertaa. Odottakaas vaan, kunhan näette ne muut räpsyni! En meinaan ole kovin kummoinen myöskään tähtäämään, tarkentamaan, sommittelemaan tai rajaamaan, joten kuvat nyt ovat mitä ovat.

Että tällaista on luvassa jatkossakin: huonoja valokuvia hienoista kengistä ja ohessa sillisalaattimaista selostusta. Todennäköisesti varsin sporadiseen tahtiin.