Category Archives: Historia

Hollanti, tuo mainio maa

Hollanti, tuo mainio maa

Toukokuun loppuamme sulostutti viiden päivän matka Hollantiin. Amsterdamissa kävimme, totta kai, mutta yhden lomapäivistä vietimme Nijmegenissä ja kolme Utrechtissa, jonka ehkä näin voisi sanoa olleen pääkohteemme. Päivät kuluivat siis kävelemällä ympäriinsä, junailemalla maan halki ja pistäytymällä mielenkiintoisissa kohteissa. Kerron näistä mielenkiintoisuuksista jäljempänä.

Matkan ajankohta kuitenkin täsmäytyi Aldous Hardingin keikan mukaan. Tätä uusiseelantilaista goottifolkmuusikkoa olen jo jonkin aikaa halunnut käydä kuuntelemassa livenä. Viime vuonna olin näin lähellä onnistua, kun hän oli tulossa Turkuun joillekin festareille, mutta koska festareilla ei ollut yhtään muuta kiinnostavaa artistia eikä kukaan halunnut lähteä mukaan, niin jätin sen silloin väliin. Nyt helpommaksi osoittautuikin lentää keikalle Amsterdamiin asti.

Aldous Harding Schellingwoudekerkissä.

Keikka pidettiin Amsterdamin koilliskulmassa aivan kaupungin laidalla omakotitalojen ja laidunten keskellä nököttävässä pienessä Schellingwoudekerk-kirkossa. Kirkkoakustiikka sopii hyvin Aldous Hardingin kaltaiselle pääosin akustisella kitaralla ja pianolla säestävälle artistille, jonka esiintymisessä monipuolinen äänenkäyttö on keskeistä. Omintakeiseen tyyliinsä esiintyvä Aldous Harding esitti tällä kertaa yksinomaan uuden levynsä kappaleita eikä yhtään aiempaa tuotantoa. Tämä on tietenkin aina vähän harmillista, kun minulle kuuntelijana on siinä vaiheessa, kun viimein keikalle pääsen, usein syntynyt voimakkain tunneside nimenomaan jonkun artistin aiempaan tuotantoon. Mutta uudetkin kappaleet ovat upeaa kuunneltavaa.

Muutakin kuin kanavia ja tasamaata

Haikaranpesä savupiipun päällä jossain päin Amsterdamia.

Mutta niin tosiaan, emme olleet koko lomaa Amsterdamissa. Siellähän suurin osa Hollantiin suuntaavista turisteista aikansa viettää, ja etenkin näin kesän kynnyksellä meno Amsterdamin keskustassa on villiä melkein mihin aikaan vain. Se on tietenkin omalla tavallaan harmi, koska meidän kaltaisiamme matkailijoita örvellys ei kiehdo pätkääkään, ja osa ympäristön kauneudesta ja viehättävyydestä hukkuu siihen, kun väistelee joka suuntaan törmäileviä pilvipäitä. Siispä tällä kertaa vietimme suurimman osan ajasta jossain muualla.

Ihan perus Nijmegen.

Nijmegen saattaa kuulostaa melko satunnaiselta käyntikohteelta, mutta sinne meitä vetivät Museumwinkel ja Velorama (näistä lisää jäljempänä). Kaupungissa on noin 170 000 asukasta ja kaupunkiseudulla noin satatuhatta lisää, eli Turun kokoisesta paikasta on kyse. Saksan rajan kupeessa sijaitseva Nijmegen on Alankomaiden vanhin kaupunki. Rannikkoseudusta poiketen Nijmegenin ympäristöstä löytyy yllättävän paljon korkeuseroja, ja junamatkastakin suuri osa kului metsän keskellä. Äkkiseltään hyvin epäalankomaista, mutta itse kaupunki kapeine kujineen ja ihanine piparkakkutaloineen on kuitenkin juuri niin ihastuttava kuin Hollannin kohdalla sopii odottaakin. Ja Amsterdamin jälkeen Nijmegenin uneliaan hidas maakuntatunnelma ja ystävällinen palvelukulttuuri oli suorastaan virkistävää.

Utrechtin jättiläismäinen rautatieasema.

Nijmegenin helteestä jatkoimme Utrechtiin, Hollannin neljänneksi suurimpaan kaupunkiin, jossa on selvästi enemmän Amsterdamista tuttua vilskettä kuin Nijmegenissä mutta huomattavasti vähemmän reppureissaajia. Väenpaljoudesta huolimatta Utrechtin keskustassa on kylämäistä tunnelmaa, ja kauniita piparkakkutalojen reunustamia katuja ja kanavia riittää kilometrikaupalla. Utrecht on Hollannin rautatieliikenteen keskus, josta pääsee ihan kaikkialle ja vielä hämmentävän usein. Uusi rautatieasema valmistui viime vuonna, ja asema on lyhyesti sanottuna valtava. Kokonsa puolesta sitä voisi verrata Helsinki-Vantaan lentoasemaan, ja avaran asemahallin tunnelmassakin on jotain hyvin lentoasemamaista. Vilkkaan junaliikenteen lisäksi Utrechtissa pyöräillään suunnilleen eniten Hollannissa, joten liikenteellisesti kaupunki on lähempänä ihanteellista kuin yksikään muu tuntemani paikka.

Huojuvia taloja ja valokuiluja

Huojuva hotellihuone ullakkokerroksessa.

Kolme kaupunkia tarkoittaa, että yövyimme kolmessa eri hotellissa. Amsterdamista olimme varanneet huoneen eläintarhan lähellä sijaitsevasta hotelli Park Plantagesta. Siitä oli helppo kulkea Aldous Hardingin keikkapaikalle, joten se ajoi asiansa ihan riittävän hyvin. Ensikokemus hotellissa oli hämmentävä. Huoneemme oli ullakkokerroksessa, ja siellä ylhäällä tunsi aivan selvästi, kuinka talo huojui. En tiedä, mikä huojunnan aiheutti — raitiovaunut, puulattioita notkuttava kävely vai tuuli — mutta hiukan levottomaksi se olon teki. No, talo ei kuitenkaan sortunut sinä aikana kun me siellä olimme, ja ensi kerralla varannemme eri hotellin. Yhtä kaikki päädyin hollanninopiskelijoiden discordissa väittelyyn siitä, voiko verbiä zwaaien ’huojua’ käyttää kuvaamaan talon huojumista. Hollantilaiset besserwisserit väittivät kivenkovaan, että ei voi, vaan pitää käyttää verbiä trillen ’täristä’. Ehkä sitten niin, mutta tärinästä ei totisesti ollut kyse.

Rauhallinen kattoterassi, mikä mainio paikka hellepäivän iltana.

Nijmegenissä yövyimme persoonallisessa hotelli Prikkelsissä. Paikka oli erittäin iloinen yllätys. Hotellissa on vain viisi huonetta, jotka on kuulemma kaikki sisustettu eri tyylillä (minä en tietenkään nähnyt kuin oman huoneemme). Meille oli annettu tilava farkkuteemainen huone, jossa oli erikseen makuuhuone ja olohuone ja lisäksi vielä suuri kattoterassi. Koska satuimme Nijmegeniin hellepäivänä, kattoterassi oli oikein mukava paikka istua illan vähitellen viiletessä. Hotellin alakerrassa on ravintola, josta saa pientä syötävää, jäätelöä, kahvia ja sen sellaista. Aamupalan sai tilata erikseen, ja koska hotelli on pieni, aamiaiset räätälöitiin toiveidemme mukaan. Henkilökunta oli todella ystävällistä, ja jos vain ikinä päädymme uudelleen Nijmegeniin, valitsemme tämän hotellin toisenkin kerran.

Utrechtissa hotellimme Sleep Well sijaitsi Wittevrouwenissa aivan keskikaupungin itäpuolella. Huone oli sangen tavanomainen keskihintainen ja keskitasoinen hotellihuone — niin tavanomainen, etten tullut siellä ottaneeksi edes yhtään kuvaa — mutta sen erikoisimpana piirteenä oli se, että ikkunaa ei ollut lainkaan. Sen sijaan huoneeseen tuli luonnonvaloa katossa olevasta valokuilusta, joka ei kuitenkaan ollut kattoikkuna. Ikkunan puute ei kuitenkaan suuremmin haitannut, sillä nukkumista vartenhan huone pääsääntöisesti oli. Utrechtin kokoisessa kaupungissa on lyhyt matka kävellä kaikkiin turistille oleellisiin paikkoihin, ja siihen tarkoitukseen tämä hotelli passaa ihan hyvin.

Mielenkiintoisen mekaniikan museoita

Museokäynnit kuuluvat ehdottomasti kaupunkilomailuun, ja Hollannissa mielenkiintoisia museoita riittää. Nijmegenissä vierailimme polkupyörämuseo Veloramassa ja Utrechtissa kellopelimuseo Speelklkokissa ja Hollannin rautatiemuseossa.

Polkupyörämuseo Velorama

Käsipumppu ja polkimet saman menopelin käyttövoimana.

Nijmegenissa sijaitseva Hollannin polkupyörämuseo Velorama on mitä mainioin käyntikohde polkupyöräintoilijalle ja velopunk-kirjailijalle. Museon kokoelmat painottuvat polkupyöräilyn alkuaikoihin eli ennen kaikkea 1800-luvulle, ja nykyaikaisia polkupyöriä on nähtävillä vain jokunen.

Keskellä jääpyörä — huomaa piikkirengas ja takajalakset — ja seinällä satulaton yksipyöräinen.

Mutta niitä vanhempia vemputtimia on ties miten monta, ehkä toistasataa, ja ties minkä näköisiä ja kokoisia. En ollut osannut edes ajatella, mitä kaikkia lihasvoimalla kulkevia ajoneuvoja maailmassa on rakenneltu, ennen kuin on päädytty nykyisin yleisimpään polkupyörän perusmuotoon. Ensimmäiset mallit ovat toimineet lähinnä niin, että on juostu kaksipyöräinen ja polkimeton runko takapuolen alla. Sitten on keksitty, että pyörän akselia voisi pyörittää jollain tavalla.

Kaksipyöräinen, jonka pyörät ovat sivuilla ja jota ohjataan jarruttamalla kääntösuunnan puoleista pyörää käsikahvasta. Edessä naisten malli, jonka ketjusuojat estävät hametta sotkeutumasta ketjuihin, ja takana miesten malli.

Eikä vain polkemalla jaloilla. On rakennettu kaikenlaisia käsillä ja jaloilla pumpattavia vempeleitä, yhden, kahden tai kolmen polkijan vempeleitä, kaksi-, kolmi- ja nelipyöräisiä vempeleitä, iso- ja pienipyöräisiä vempeleitä, jousitettuja ja jousittamattomia vempeleitä, ohjaustangosta, kahvoista tai ratista ohjattavia vempeleitä ja ties mitä kaikkea muuta.

Kolmen hengen nelipyörä. Kaikki polkevat, mutta vain keskimmäinen ajaja voi ohjata.

Pieni kuvakollaasini ei tee minkäänlaista oikeutta kokoelman laajuudelle ja monipuolisuudelle, joten jos vain suinkin liikut Nijmegenin suunnalla, poikkea museoon katsomaan, mitä kaikkea hullut keksijät ovat pajoissaan saaneet päähänsä väkertää.

Rinnakkaistandem.

Kellopelimuseo Speelklok

Reikäkortilla toimiva piano- ja viulukone.

Utrechtissa sijaitsevan Speelklokin kutsuminen kellopelimuseoksi on ehkä vähän suppea määritelmä, sillä museossa esitellään kaikenlaisia mekaanisia musiikkilaitteita. Yhteistä museon laitteille on se, että niissä on mekaaninen rataskoneisto, mutta laitteiden käyttötarkoitukset ja ääntä tuottavat koneistot ovat hyvin monenlaisia. Suurimmat koneistot soittavat kellotorneissa erilaisia kellosävelmiä, pienimmät ovat taskussa kuljetettavia soittorasioita, ja välissä on eri kokoisia laitteita kaappikelloista (jotka kertovat mm. vuodenkierrosta, planeettojen asennoista ja muusta sellaisesta) markkinaurkuihin (jotka soittavat reikäkorteille painettuja kappaleita). Kellojen ja urkupillien lisäksi koneet soittavat pianoja, viuluja, rumpuja, torvia ja kaikkia muita kuviteltavissa olevia soittimia. Vanhaan kirkkoon rakennetun näyttelyn ihmeellisyyksiä katsellessa vierähtää helposti tunti jos toinenkin.

Erilaisia kellopelejä.

Hmmm…

Valtavia tanssisaliurkuja, kappale valitaan reikäkortilta. Ihmiset kuvan vasemmassa laidassa antavat mittakaavaa.

Hollannin rautatiemuseo

Tässä kakkosluokan vaunussa on tyyliä.

Niin ikään Utrechtissa toimivassa Hollannin rautatiemuseossa pääsee tutustumaan maan rautatiehistoriaan. Esillä on sekä vanhaa kalustoa että erilaisia teemanäyttelyjä, esityksiä ja kiertoajeluja. Kokoelman painopiste on matkustajaliikenteessä, ja vanhaa veturikalustoa on yllättävänkin vähän nähtävillä (Hyvinkäällä toimivassa Suomen rautatiemuseossa on esimerkiksi paljon enemmän höyryvetureita näytillä). Sen sijaan vanhoja matkustajavaunuja on runsaasti esillä. Museon teemakohteet ovat enemmän lapsille kuin junaharrastajille suunnattuja, mutta siitä huolimatta museossa saa vaivatta kulumaan jokusen tunnin. Myös vanha kaunis asemarakennus, jonka yhteyteen museo on rakennettu, on itsessään näkemisen arvoinen.

Joka asemalla pitää tietenkin olla erillinen kuninkaallinen odotussali.

Kummajaisia kaupan

Sarvijänis eli jackalope.

Niin, olin matkalla siis Elmiksen kanssa, ja hänhän tunnetusti himoitsee kaikkea kummallista kokoelmiinsa. Siispä matkakohteissa kurkistamme aina mahdollisuuksien mukaan kummallisuuksia myyviin kauppoihin. Etukäteen suurimmat odotukset kohdistuivat Nijmegenissä toimivaan Museumwinkeliin, ja kyseinen kauppa totta vie lunasti odotukset. Jos tykkää luurangoista, täytetyistä eläimistä ja kaikesta siirtomaahenkisestä kuriositeetista, kannattaa vierailla Museumwinkelissä. Minähän olin mukana lähinnä katsomassa, kuinka Elmis tyhjensi lompakkonsa, ja otin siinä odotellessa jokusen valokuvan.

Räpylijalka on tyrmistynyt.

Kissa ja rotta vanhoilla päivillään.

Minä siellä antiikkikaupan peilissä.

Utrechtista olimme etukäteen kuulleet vihjeitä siitä, että kummajaiskauppoja saattaa olla, mutta kauppojen nimet ja osoitteet olivat meille arvoitus. Niinpä tehtävänämme oli aluksi löytää niitä. Oudegrachtin varrella toimii jokunenkin antiikkikauppa, joiden valikoimista löytyy kaikkea kummallista. Museumwinkelin kaltaista eläimiin ja luurankoihin erikoistunutta kauppaa emme löytäneet, mutta Elmis onnistui näistä antiikkikaupoista keräämään itselleen melkoisen läjän vanhoja valokuvia. Mainittakoon muuten, että kuvassakin esiintyvässä kanavanvarren kellariholvissa, antiikkikaupan kellarissa siis, on aika sankka ilma. Jos home aiheuttaa pahoja hengitysoireita, ei ehkä kannata pistäytyä, ja tavaroiden ostamistakin kannattaa harkita tältä kannalta.

Eräs homeinen antiikkikaupan kellari Utrechtin Oudegrachtilla.

Kirjoja, kirjoja, kirjoja!

Luettavaa taas toviksi. Suklaat on hankittu Lindtin myymälästä Utrechtista.

Eikä hyvä lomamatka tietenkään ole mitään, ellei paluukyydissä matkatavaroiden painorajoitus ylity kirjojen takia. Kun käy kolmessa kaupungissa, pääsee tietenkin raidaamaan kolmen kaupungin kirjakaupat. Tällä kertaa Amsterdamin englanninkieliset kirjakaupat jättivät vähän tyhjän olon, ennen kaikkea siksi, että niin suuri osa kauppojen hyllyissä olevista kirjoista on pehmeäkantisia, mutta me olemme enemmän kovakantisten kirjojen ostajia. Kumma kyllä kovakantisia kappaleita melkein mistä tahansa kirjasta löytyy, jos tilaa netistä, mutta kaupassa sellaisia ei pääse hipelöimään.

Mutta Hollannista kannattaa tietenkin ensisijaisesti ostaa hollantilaisia kirjoja. Tällä kertaa suurimman satsin ostin Amsterdamin Scheltemasta. Myös Athenaeumista ja Utrechtin Broesesta löysin luettavaa. Jos pitää pienistä kirjakaupoista ja on kiinnostunut niin sanotusta sateenkaarikirjallisuudesta, kannattaa vierailla esimerkiksi Utrechtin Savannah Bayssa tai Nijmegenin De Feeksissä.

Ehkä näillä luettavilla pärjään taas jonkun aikaa. Ja sitten kun kirjat loppuvat, onkin taas hyvä syy käydä uudestaan Hollannissa. Ilokseenhan siellä käy, tuossa mainiossa maassa.

PS. Kaikissa kuvissa näkyvät mekkoni ovat Indiskasta. Sandaalit ovat El Naturalistat, hattu Hämeenlinnan Green Whalesta ja käsilaukku on Irregular Choicen.

Ei kaikki pinnat kireällä

Ei kaikki pinnat kireällä

nanowrimo_2016_webbadge_winnerSain eilen valmiiksi uuden romaanikäsikirjoituksen ykkösversion. Se on jo toinen tänä vuonna kirjoittamani romaani. Yli kahden vuoden totaalisen kirjoittamattomuuden ja luovan lamaannuksen jälkeen tämä vaikuttaa melkoiselta puserrukselta, mutta eipä tämä oikeastaan ole ensimmäinen kerta. Myös vuonna 2011 kirjoitin kaksi romaanikäsikirjoitusta, silloinkin pitkän lamaannuksen jälkeen. Näitä luovia puuskia tulee ja menee.

Nyt valmistunut romaanikässäri syntyi nanowrimon aikana. Jos joku ei ole vielä kuullut, mikä on nanowrimo, niin lyhyesti sanottuna kyseessä on haaste kirjoittaa vähintään 50 000 sanan romaani 30 päivässä, marraskuun aikana. Minä naputtelin 20 päivässä 55 000 sanaa, ja romaani tottelee työnimeä Ei kaikki pinnat kireällä.

Romaanin tyylilaji on velopunk — en tiedä, onko tällaista genreä vielä olemassa, mutta nyt ainakin on. Minä määrittelen velopunkin vaihtoehtotodellisuudeksi, jonka teknologiaa hallitsee lihasvoiman hyödyntäminen. Polkupyörät, polkuveneet, soutuveneet, poljettavat generaattorit ja muut ihmisen liikuttamat värkit ovat siis velopunkin maailmassa tärkeitä.

Toinen romaania kuvaava tyylilaji voisi olla poliittinen satiiri: Tapahtumat sijoittuvat suunnilleen 1970-luvulle kuvitteelliseen trooppiseen valtioon, joka on aiemmin ollut siirtomaa ja joka itsenäistyi moottorit kieltävän vallankumouksen kautta. Korruptoitunut ja opportunistinen yksipuoluehallitus ei miellytä sen enempää puhdasoppisia vallankumouksellisia kuin moottoreita viidakon kätköissä rakentelevia kapinallisia. Öljyn löytyminen saa vielä Yhdysvallatkin kiinnostumaan maan ihmisoikeustilanteesta ja epädemokraattisuudesta. Kaikki alkaa vähäeleisesti murhatutkimuksesta, mutta pian vauhti kiihtyy ja tilanne räjähtää käsiin.

Nanowrimo on erinomainen tilaisuus tehdä kirjallisia kokeiluja. Vauhdikas seikkailutarina poikkeaa hyvin paljon aiemmin kirjoittamistani tarinoista, ja etenkään syyskuussa valmistuneen edellisen romaanikäsikirjoitukseni kanssa tällä ei ole oikein mitään yhteistä. Niinpä ajattelin, että vauhdin ja satiirin ylläpitämiseksi ja itseni haastamiseksi kokeilen dogmakirjoittamista: laadin itselleni sääntöjä, joita minun on kirjoittamisen aikana noudatettava. Päädyin seuraaviin neljään dogmaan (täsmennän vielä, että jo ennen dogmien laatimista olin jäsentänyt romaanini 25:een lukuun):

1. Joka luvussa on takaa-ajokohtaus.
2. Kirjoittamisen aikana on kuunneltava yakety saxia.
3. Jokainen vähintään kahdessa luvussa esiintyvä henkilö on nainen.
4. Jokaisessa luvussa on oma-aloitteisesti toimiva henkilö sellaisesta väestöryhmästä, johon kuuluvia henkilöitä ei aiemmin tarinassa ole esiintynyt oma-aloitteisena toimijana.

Ensimmäinen dogma liittyy suoraan tarinan tyylilajiin. Kun kirjoitetaan *punk-tarinaa, erilaiset vempeleet ja myös niiden käyttäminen ovat tärkeitä tarinaelementtejä. Jotta nämä elementit eivät jäisi pelkäksi pinnalliseksi koristeeksi, niiden on oltava jatkuvasti tapahtumissa mukana. Ja mikäs sen parempi tapa saada erilaisia lihasvoimalla kulkevia vempeleitä tapahtumiin mukaan kuin järjestää jatkuvasti takaa-ajoja. Tämä dogma myös varmistaa sen, että tarina ei junnaa paikallaan, vaan koko ajan tapahtuu jotain.

Toinen dogma on oikeastaan ensimmäisen dogman pari. Kirjoituksen aikana kuunneltava musiikki lyö helposti oman leimansa tekstiin, joten ei ole aivan sama, mitä musiikkia kuuntelee. Takaa-ajomusiikkien ykkönen on Benny Hill Showsta tuttu Yakety Sax. Siitä tulee ilman muuta koominen vaikutelma, mutta satiiriahan minä olin kirjoittamassakin. Kaiken kaikkiaan taisin kässärin kirjoittamisen aikana kuunnella vähän päälle 40 tuntia tätä yhtä ja samaa kappaletta.

Kolmas dogma vaikuttaa äkkiseltään siltä, että nyt on asetettu politiikka tarinan edelle. Myönnän, että valitsin tämän dogman, koska olen vuosikausia törmännyt aina uudelleen ja uudelleen samaan valitukseen siitä, että tarinoissa ei ole kunnollisia naishahmoja tai että naishahmot ovat mukana vain peilaamassa mieshahmoja. Päätin vastata valitukseen kirjoittamalla tarinan, jossa on vain kourallinen mieshahmoja ja hekin pelkästään mitättömissä sivuosissa — ja katsoa, mitä siitä tulee. Itse asiassa tämän dogman noudattaminen oli hyvin helppoa: minä vain kirjoitin sellaisia henkilöitä kuin tarina vaatii, ja monissa tapauksissa heidät tunnistaa naisiksi lähinnä siitä, että heidän mainitaan olevan naisia. Romaanini maailmassa naisjohtoisuus on kuitenkin maailman itsensä kautta hyvin perusteltavissa. Kun koko yhteiskunta (ennen kaikkea siis tehtaat ja liikenne) pyörii lihasvoimalla, voimakkaampien ihmisten eli miesten tehtävänä on polkea energiaa, ja kaikki ajattelua ja johtamista vaativat tehtävät on annettu fyysisesti heikommille naisille. Tämä on vain resurssien tehokasta käyttöä, eikä sukupuolikysymys varsinaisesti nouse romaanin teemaksi.

Neljäs dogma kuulostaa vieläkin poliittisemmalta (mut hei, tää on poliittista satiiria, mitä muuta voisi odottaa?). Jo useamman kuukauden ajan on keskusteltu kulttuurisesta omimisesta ja siitä, kenellä on oikeus kirjoittaa minkäkinlaisia henkilöitä. Hyväksi havaittu linja on, että tärkeintä on kirjoittaa hyviä henkilöitä, ja toissijaista on, millaisia vähemmistöllisiä ominaisuuksia näillä henkilöillä on. Toisaalta erilaisuuden kattava edustuskin on tavoiteltava hyve, mutta itsetarkoitusta siitä ei pidä tehdä. Nytkö minä olen sitten tehnyt siitä itsetarkoituksen? Tavallaan, sillä tämän dogman noudattaminen oli kaikkein vaikeinta. Tarinassa on sentään 25 lukua, ja arvelen päässeeni noin 20:een erilaiseen väestöryhmään (etnisesti erilaisia, vammaisia, sukupuolivähemmistöjä, seksuaalivähemmistöjä jne.), mutta kieltämättä jotkin näistä väestöryhmäleimoista ovat hyvin päälleliimattuja — siis sellaisia, että ne eivät palvele tarinassa mitään tarinallista tarkoitusta — ja saattavat joutaa editointivaiheessa pois. Yhtä kaikki, tarinan maailma on sellainen, että se on tälle dogmalle hyvin suopea, ja olisi itse asiassa huutava vääryys, jos väestön kirjavuus ei tulisi tarinassa esille. Vaikka romaanissa esiintyvä Bataranam on kuvitteellinen valtio, sen jonkinlaisena esikuvana on toiminut Surinam, entinen Hollannin siirtomaa, jonne on vuosisatojen ajan rahdattu ihmisiä joko orjina tai työläisinä ihan kaikista maailmankolkista ja jota pidetään yhtenä maailman etnisesti kirjavimmista maista. Bataranamissa valkoiset ovat harvinainen vähemmistö, joka ei pääse yhtään sen helpommalla kuin muutkaan.

Ja kannattaa myös muistaa, ettei Bataranamissa koskaan ole kaikki pinnat kireällä.

Nanowrimo-tarinoille on tyypillistä se, että ne voivat olla ihan mitä tahansa tuuban ja timantin väliltä. Olen itse tässä vaiheessa huono arvioimaan, kumpaa asteikon päätä lähempänä oma romaanini on, ja odotan jännityksellä esilukijani ensikommentteja. Jos tarinaa ei nyt suoranaisesti tyrmätä, alan etsiä sille kustantajaa. (Jos olet kustantaja ja kiinnostuit tarinasta, niin pyydä toki luettavaksesi.) Sillä olisihan se mukavaa, jos tällainen puuskavuosi johtaisi jossain vaiheessa ihan romaanin julkaisemiseenkin.

Eikä raukalla ole edes työnimeä

Eikä raukalla ole edes työnimeä
Sulautumassa osaksi Linnanmäkeä.

Sulautumassa osaksi Linnanmäkeä.

Nyt tämän kehtaa ehkä sanoa jo julkisemminkin. Romaanikäsikirjoitus saapui nimittäin eilen ensimmäiselle välipysäkille: ensimmäinen raakaversio valmistui 34 410 sanan (eli luddiittien kielellä 120 liuskan) mittaisena. Ja voi luoja mitä sillisalaattia se tässä vaiheessa onkaan — en tohdi itse edes lukea sitä läpi. No, keräilen rohkeutta jonkin aikaa ja lepuutan mieltäni.

Melko lailla yllättäen itsellenikin tämä kässäri eteni tähän pisteeseen näin nopeasti. Projektikansio on näköjään luotu kesäkuun 12. päivä eli alle kolme kuukautta sitten. Idea romaaniin syntyi suorastaan yhdeltä istumalta. Olin lukemassa erästä kirjaa, ja siinä sitten heräsi ajatus, että voisinhan minäkin taas pitkästä aikaa kirjoittaa jotain. Enkä suinkaan ihan mitä tahansa, vaan tietenkin sitä, mihin kutsumus on voimakkain: 1990-luvun Porvooseen sijoittuvaa maagista realismia. Seuraavaan aamuun mennessä synopsis oli valmis ja saatoin kirjoittaa ensimmäiset tuhatsanaiset. Alku ja loppu tulivat helposti, mutta keskikohtaa piti työstää aivan viime päiviin asti. Ja eiköhän sitä joudu rukkaamaan vielä aika paljonkin. Mutta enpä spoilaile tarinaa tämän enempää vielä tässä vaiheessa.

Minulle kirjoittajana tarinoiden tapahtumapaikat ovat aina kaikista tärkeimpiä. Senpä vuoksi lähdin alkuviikosta Porvooseen ihan omalle yksityiselle kirjoitusretriitilleni. Ja jumalat totisesti olivat minulle myötämielisiä! Airbnb:n kautta löysin majapaikakseni edesmenneen kirjailija Jussi Kylätaskun työhuoneen Jokikadun alkupäästä. Kaunista jokirantaa ja kansallismaisemaa katsellen naputtelin viimeiset kymmenentuhatta sanaa neljän päivän aikana. Ja milloin en kirjoittanut, kävelin minulle tärkeissä paikoissa ja annoin Porvoon loputtoman kerroksellisen historian ja magian täyttää mieleni. Sää oli suotuisa ja kaikki jälleen kerran niin kaunista, että ihan kipeää tekee. Ah, kun seuraavan kerran taas tarvitsen oikeanlaisen miljöön kirjoittamiselle, varaan ilman muuta tämän tunnelmallisen ja historiallisen majapaikan uudelleen. Ja toki — myös Jussinhuoneen emäntä Liisa Voima on mitä mainiointa seuraa silloin, kun todella haluaa uppoutua kulttuurikeskusteluun.

Nyt olen totta vie väsynyt, ja mieli on haikea, kun Porvoo on taas kerran jäänyt taakse. Mutta muistoissani se säilyy aina, ja toivon pystyväni herättämään nämä muistot tarinoideni kautta eloon. Prosessin etenemistä odotellessa tunnelmoitakoon vähän kuvilla ja musiikilla. Täältä romaanini alkaa:2016-09-08-16-13-24

Ja tänne se päättyy:2016-09-06-12-48-10

Usein tarinoilla on oma soundtrack. Minun tarinaani kuuluvat ainakin Nypyköiden Hirmumyrskyn aikaan ja Cranberriesin No need to argue -albumi kokonaisuudessaan.

Kävin Fiskarsin antiikkipäivillä ja kuvasin vain itseäni

Kävin Fiskarsin antiikkipäivillä ja kuvasin vain itseäni

2016-07-09 13.31.32Kesän hassujen kotimaanmatkojen sarja jatkuu. Tällä kertaa kohteena oli — kotiamanuenssin ehdotuksesta —Fiskarin ruukkialue ja siellä järjestettävät Fiskarsin antiikkipäivät. Kotiamanuenssini keskittyi hoitamaan antiikkihankinnat, ja minun tehtävänäni oli lähinnä näyttää kauniilta. Luonteva työnjako meille siis!

Fiskarin ruukkialue on erittäin kaunis ja mielenkiintoinen kohde, mutta täytyypä sanoa, että tällaisena päivänä se on kaikkea muuta kuin edukseen. Joka paikassa tungeksii kiireettömästi eteneviä (tai etenemättömiä) ihmisiä, ja kaikkialla pörrää epätoivoisesti pysäköintipaikkaa etsiviä autoja. Aitouden etsimisen nimissä harjoitetun turismin mielettömyys ja kykenemättömyys milloinkaan saavuttaa aitoutta iskee kasvoille aivan erityisesti silloin, kun historiallisessa paikassa ei käy yksin, vaan yhtenä sadoista tai tuhansista. Kovin helposti alkaa matkailija kyynistyä tiedostaessaan, kuinka matkailuelinkeino tällaisessa paikassa riippuu juuri niistä ihmislaumoista, jotka läsnäolollaan karkottavat sen hengen, jota he nimenomaan ovat tulleet aistimaan, ja matkailija itse on yksi osa tätä elinkeinon ja ongelman dualistista ilmentymää.

2016-07-09 15.15.13No, hankin synninpäästön jättämällä rahaa paikallistalouteen. Toisin sanoen ostin ihanan riipuksen, jonka puin heti autoon päästyäni kaulaan. Riipuksen on valmistanut Helmipuoti Helmiäinen — ei Fiskarista, vaan muutaman kymmenen kilometrin päässä sijaitsevasta Teijosta. Tämä metallisia perhosia, oksia ja kukkia lasihelmiin yhdistävä koru on hieno sekoitus steampunkin metallista terävyyttä ja luontoaiheiden keijumaista viehkeyttä. Juuri minunlaiseni kokonaisuus.

Kotimatkalla Tikkurilan asemalla otetussa kuvassa näkyykin paremmin päivän muu asukokonaisuus. Bed of Rosesin kengät ja kirppikseltä löytynyt jonkun itse tekemä hame on jo esitelty aiemmin, mutta H&M:n kirppispaita on uusi tuttavuus. Ennen matkalle lähtöä huokailinkin sitä, kuinka koruvalikoimassani ei ollut mitään tällaiseen kaula-aukkoon sopivaa riipusta. Nyt on!

Jännä juttu muuten sekin, että nykyään junamatkoilla tulee melkeinpä useimmiten käytyä juuri Tikkurilan asemalla. Asema itsessään on kohentunut huomattavasti, minkä lisäksi VR:n aikataulu- ja reittirakenne on muuttunut sellaiseksi, että lähes kaikki tiet vievät Tikkurilaan. Jännä sikäli, että Tikkurilassa itsessään ei tule käytyä, vaan asema on tärkeä nimenomaan junien ja muiden kulkuvälineiden vaihtopaikkana.

Fossiilit museoon

Fossiilit museoon

Tämän tästä energiapolitiikka käy kuumana kuin espanjalainen aurinkopaneeli. Uusiutuvan energian käyttö lisääntyy kaiken aikaa, mutta samalla toistuvasti esitetään väitteitä, että esimerkiksi tuulivoiman lisääminen ei todellisuudessa vähentäisi fossiilisten polttoaineiden käyttöä. Usein toistuva argumentti tässä on se, että vaihtelevana tuotantomuotona tuulivoima tarvitsee rinnalleen säätöenergiaa, joka usein on nimenomaan fossiilisten polttoaineiden tupruttelua. Vaihtoehdoksi tuulivoiman ja muun uusiutuvan energian lisäämiselle fossiilisten polttoaineiden korvaajana esitetään ydinvoimaa.

Tällaisen keskustelun ongelmana on usein se, että kummankin puolen kannattajien joukosta esitetään kovaäänisiä ideologisia mielipiteitä, joita ei perustella faktoilla tai joiden perusteeksi esitetään valikoituja faktoja. Lisäongelma on se, että energiapoliittiset ratkaisut ovat nimenomaan poliittisia ratkaisuja, joita ei reaalimaailmassa voida tehdä puhtaasti teknisin tai rationaalisin perustein. Mutta yritetään nyt tarkastella faktoja takertumatta ideologioihin tai politiikkaan — tutkitaan tilastoja.

Read the rest of this entry

Retro Airlines

Retro Airlines

2016-03-31 14.50.59Joukkoliikenne on kiehtonut minua lapsesta saakka. Nykyään täpinöin ennen kaikkea junista ja muusta raideliikenteestä, mutta 1990-luvun alussa lentokoneet olivat ykkösiä. Tuolloin asuimme lentoreitin alapuolella, ja sangen usein tähyilin taivaalle, yritin tunnistaa yli lentäviä konetyyppejä ja lentoyhtiöitä (silloin vielä paljain silmin) ja huokailin miettiessäni, mihin kaikkiin hienoihin paikkoihin koneet saattoivat olla matkalla.

Lentokoneinnostukseni ilmeni myös pienoismallien rakenteluna. En ole koskaan ollut kärsivällinen saati kätevä käsistäni, mutta ei se ole estänyt askartelemasta. Lopputulos onkin usein kauniisti sanottuna hellyttävää. Nämä vuosina 1990–92 rakentamani liikelentokoneiden pienoismallit ovat kulkeneet pahvilaatikkoon pakattuna jo monessa muutossa. (Nimenomaan liikelentokoneiden. En ole koskaan ollut kiinnostunut sotakoneista — eihän niillä voi edes tehdä mitään järkevää, kuten esimerkiksi kuljettaa matkustajia!) Ahkera muuttaminen näkyy: suurin osa koneista on vaurioitunut jollain tavalla, moottoreita ja laskutelineitä on irronnut. Eikä muovikaan ole kestänyt aikaa, vaan on kellastunut ja hapertunut.

Nyt nämä koneet ovat kuitenkin tulleet tiensä päähän. Tyhjennämme kellarikomeroa kaikesta tarpeettomasta tavarasta, ja let’s face it, nämä ovat tarpeettomia. Kuvasin kuitenkin kaikki koneet vielä viimeisen kerran. Ja hei, jos joku haluaa nämä parikymmentä pientä lentokonetta ihan mihin käyttötarkoitukseen tahansa (saa minun puolestani vaikka polttaa, jos siltä tuntuu), niin lahjoitan mielelläni. Säästän koneita huhtikuun loppuun, sitten heitän ne roskiin.

Mutta tässä vielä koko laivasto valmistajan mukaan järjestettynä.

Airbus

A300, Toa Domestic Airlines (Japani), JA84642016-03-31 14.53.05
A320, Air France (Ranska), F-GFKB2016-03-31 14.55.09
A320, Lufthansa (Saksa), D-AIPA2016-03-31 14.55.26

Boeing

B707, Lufthansa (Saksa), D-ABOB2016-03-31 14.56.08
B727, Iberia (Espanja), EC-DCC2016-03-31 14.52.13
B727, Pan Am (Yhdysvallat), N364PA2016-03-31 14.52.01
B737, British Airways (Iso-Britannia), G-BKYF2016-03-31 14.51.41
B747, Singapore Airlines (Singapore), 9V-SQS2016-03-31 14.56.24
B747, Japan Air Lines (Japani), JA81662016-03-31 14.53.20
B767, Delta (Yhdysvallat), N102DA2016-03-31 14.53.37

McDonnell-Douglas/Douglas

DC-3, Finnair (Suomi), OH-LCE2016-03-31 14.56.59
DC-9, Finnair (Suomi), OH-LYA2016-03-31 14.52.26
DC-10, KLM (Hollanti), PH-DTE2016-03-31 14.52.47

Muut

ATR-42, Finnair (Suomi), OH-LKA2016-03-31 14.54.13
Concorde, British Airways (Iso-Britannia), G-BOAG2016-03-31 14.55.49
Dornier 228, tutkimuskone (Saksa), D-IAWI2016-03-31 14.54.35
Junkers JU-52, Kaleva (Suomi), OH-ALK2016-03-31 14.53.56
Learjet 25, yksityiskone (Iso-Britannia), G-AYBH2016-03-31 14.56.37

Lisäksi kokoelmassani on Lockheed L-1011-100, mutta se on näistä tunnepitoisin eikä siis kuulu tähän poistokuormaan.

Siniset hetket Pieksämäellä ovat historiaa

Siniset hetket Pieksämäellä ovat historiaa

2016-03-13 17.59.17Yksi aikakausi on päättymässä. Pääsiäisenä VR:n aikataulut vaihtuvat, ja siinä yhteydessä Joensuun ja  Pieksämäen välistä junaliikennettä karsitaan hyvin rankasti. Jäljelle jää vain yksi varhaisaamun ja myöhäisillan vuoropari. Karsinta vaikuttaa minun elämääni sekä käytännössä että tunnetasolla. Käytännössä, koska minun on aina silloin tällöin käytävä Joensuussa, ja kätevintähän sinne on ajaa junalla Pieksämäen kautta. Tunnetasolla, koska Pieksämäen asemalla on tullut seisoksittua vuosien mittaan tovi jos toinenkin.

Ensimmäisen kerran junailin Pieksämäen kautta Joensuuhun yöjunalla tapaninpäivänä 1997. Siinä sitä oli oikein vanhan ajan rautatietunnelmaa. Vuosituhannen alussa nämä yöjuna-ajelut Pieksämäen kautta ehtivät tulla hyvin tutuiksi, sillä yöjuna oli käytännössä ainoa järkevä tapa ehtiä varhaisaamuksi toiselle puolelle Suomea tarvitsematta järjestää erikseen yöpymistä missään, ja opiskeluja varten tällaista suhaamista sai väliin tehdä viikoittain. No, yöjunaliikenne Pieksämäen kautta lopetettiin jo 2006, ja sen jälkeen ei olekaan tullut käveltyä yöaikaan Pieksämäen keskustassa aikaa tappamassa.

Viime sunnuntaina junailin todennäköisesti viimeistä kertaa Joensuusta Pieksämäelle. Jäljelle jäävät aamu- ja iltavuorot eivät palvele minun tarpeitani millään lailla, joten jatkossa en usko niitä käyttäväni. On mahdollista, että junaliikenteen avauduttua kilpailulle joku uusi operaattori alkaa ajaa tätä väliä minulle hyödyllisiin aikoihin, jolloin saatan palata tälle reitille, mutta en hirveästi laskisi nyt tässä vaiheessa sen varaan. Ja saattaapi olla, ettei mahdollisen uuden liikenteen alettua minulla enää ole tarvetta ajaa mainittua väliä. Aikahan sen näyttää!

2016-03-13 18.24.34Viimeisten vuorojen kunniaksi VR onkin sitten parantanut reitin palvelutasoa. Loppuun kulutettujen sinisten vaunujen tilalle on vaihdettu entisiä ykkösluokan vaunuja (sinisiä toki nekin), joissa voi matkustaa suhteellisen herroiksi. Nämä samaiset vaunut muuten olivat yöjunaliikenteessä, ennen kuin se kymmenen vuotta sitten lakkasi, ja lemmikkihytin kolme vierekkäistä istuinta sopivat hyvin makuulla matkustamiseen. Nyt en kuitenkaan matkustanut makuuasennossa, vaan istuin katselemassa kuuta ja tähtiä itäsuomalaisen korpimaiseman yllä. Tähän katseluun ohjasi välistä sekin, että vaunusta saattoivat valot odottamatta sammua. Konduktöörin mukaan syynä on vaunun huono akusto, eli valoihin ei riitä virtaa silloin, kun veturin kierrokset ovat pienet (esim. pitkään asemalla seistessä). Sehr atmosphärisch!

Ai joo, näissä kuvissa minulla on uudenuutukainen Per Unan villakangastakki. Poimin tämän ihanaisen löydön Tampereen Sokoksen Marks & Spenceriltä, kun se siellä keikkui 70 prosentin alennuksella. Edellisistä talvitakkiostoksista olikin jo sen verran monta vuotta, että oli aikakin saada uusi pomppa.

Kirjoja ja kunnollista kaupunkia

Kirjoja ja kunnollista kaupunkia

Oho, taas näitä: piti kirjoittaa useammin, oli materiaaliakin, mutta niin se aika vain vierähtää. Nyt saatankin sitten blogata viimeistä kertaa tänä vuonna — edes kerran joulukuussa — joten ajattelin jotain kuitenkin päivittää. Olen meinaan vaihteeksi sairauslomalla, ensi viikolla päädyn leikkauspöydälle, ja voi olla, että en toviin liiemmin jaksa tänne ainakaan kengistä kirjoittaa. Ja tätä odotellessahan nämä viime viikot ovat kuluneet. Mutta ei siitä sen enempää, tarkoitukseni ei ole tehdä tästä mitään toipumispäiväkirjaa.

2015-11-21 16.53.23Marraskuuhun mahtui nimittäin mielenkiintoisempaakin kerrottavaa. Kävimme kuuden päivän lomalla Amsterdamissa, ja totisesti, vaikka ennakko-odotukseni Amsterdamista ja Hollannista ylipäätään olivatkin jo valmiiksi korkealla, niin kyllä ensikokemus paikan päällä silti ylitti jopa ne. Ja kun sanon kokemus, tarkoitan nimenomaan kokemista, en valokuvaamista. Niinpä tässä postauksessa ei mitään hirmuista lomakuvakavalkaadia ole. Okei, pannaan nyt yksi kuva. Tämä on tämmöinen vähän lavastettu toisinto taannoin jonkinlaista paheksuntaa herättäneestä valokuvasta, jossa nuorisolauma istuu Yövartion edessä ja räplää puhelimiaan. Että miten kehtaavat teinit halveksua taidetta sillä tavalla! Yövartion edessä oli ruuhkaa, niin otatin kuvan viereisessä huoneessa. Jalassa on muuten Artit, että ei taidetta nyt sentään ihan unohdettu ole.

Mutta se kaupunki, ah! Aivan uskomattoman ihania vanhoja värikkäitä kivitaloja vieri vieressä, kortteli korttelin perään ja kanava toisensa jälkeen. Kaupunki, jossa voi kävellä kilometrikaupalla, eikä kaunis ja miellyttävä kävelykeskusta tunnu loppuvan missään. Ja kun ei jaksa kävellä (niin, kävelimme keskimäärin lähes kymmenen kilometriä päivässä), voi taivalta taittaa vaikka raitiovaunulla, joita kilistelee talojen ja kanavien välissä moneen suuntaan.

Eikä tämä vanhojen kävelykaupunkien kauneus rajoitu vain Amsterdamiin. Poikkesimme myös Leidenissa ja Utrechtissa, kumpikin vanhoja kaupunkeja ja yliopistokaupunkeja, nekin täynnä ihania mutkittelevia katuja, vanhoja taloja ja niiden välissä lepääviä kanavia. Autoja vain vähän, polkupyöriä sitäkin enemmän. Ja junia, kyllä, Hollannissa riittää junia. Melkein mistä vain melkein minne vain tuntuu pääsevän melkein mihin aikaan vain. Kun maaseudun postikorttimaisemien halki posottanut junamme Leidenista lähestyi Utrechtin asemaa, saatoin hämmästellä sangen riemastuneeseen sävyyn sitä, että tuloraiteemme numero oli niinkin suuri kuin 20, sillä Elmis kehotti minua pysymään housuissani. Ja kun asemalle pääsimme, haltioitumistani ei vähentänyt lainkaan se, että näin tulolaiturimme vieressä vielä pari rakentamatonta laiturikuilua, jotka olivat siinä ihan vain varalla tulevaa laajentamista varten. Maa minun makuuni.

Teimme toki muutakin kuin kävelimme jalkamme puhki kauniilla kaduilla ja junailimme hienosta kaupungista toiseen. Curiosaa keräilevä Elmikseni esitteli minulle mineraaleja, eläinten luita ja muuta sellaista myyvän Stenelux-nimisen liikkeen (ja osti sieltä spanielin kallon), ja teemaa jatkaaksemme kävimme myös Vrolik-museossa. Jos lääketieteen historia ja toinen toistaan kammottavammat anatomiset poikkeavuudet kiehtovat, kannattaa museo ehdottomasti lisätä matkaohjelmaan. Se sijaitsee kaukana keskustan ulkopuolella, yliopistosairaalan tiedekuntatiloissa, mutta metrolla sinne hujauttaa helposti. Laajemmin luonnontieteiden historiaa taas esittelee Leidenissa sijaitseva Boerhaave-museo, ja jos haluaa itselleen vastaavia tieteellisiä antiikkiesineitä ja lompakko natisee liitoksistaan, voi käydä tekemässä ostoksia van Leestin antiikkikaupassa Utrechtissa.

Muuten Amsterdamin turistikohteet jäivät ilman vierailuamme, mutta Rijksmuseumissa (josta tuo valokuva yllä on otettu) oli ilman muuta käytävä katsomassa kultakauden maalauksia. Ja juustomuseo, totta vie, sellainenkin Jordaanista löytyi. Varsinaisesti museoksi sitä en kuitenkaan mieltäisi, sillä pääosassa oli kuitenkin juuston myyminen ja maistattaminen. Erilaisia maistiaisia oli tarjolla kymmenittäin, ja tulihan sieltä kotiinkin jokunen köntsä ostettua.

2015-11-18 18.26.34Vaan ei ole kaupunkiloma mitään ilman kirjakauppoja. Tältäkin osin Amsterdam on sangen mainio kaupunki, myös sellaiselle, joka osaa englantia mutta ei hollantia. Keskustassa on nimittäin aivan lähekkäin kaksi suurta englanninkielisiin kirjoihin erikoistunutta kauppaa, Waterstones ja American Book Center. Näiden lisäksi muissakin keskustan kirjakaupoissa on varsin hyvät valikoimat englanninkielistä kirjallisuutta, ja jos oma hotelli sattuu olemaan Museokorttelissa (missäs muuallakaan?), niin het Martyrium on syytä tsekata.

2015-11-18 20.39.44Koska lomatunnelmissa olimme, tulimme ostaneeksi (monen muun kirjan lisäksi) ensimmäistä kertaa tällaisen yllätyskirjan, josta ostovaiheessa on tiedossa vain lyhyt sanallinen kuvaus ja hintalappu. (Näitä on siis myynnissä American Book Centerissä.) Parinkymmenen yllätyskirjan valikoimasta päädyimme tähän, koska pöllö! Paketista paljastui Geraldine Brooksin Year of Wonder. Luinkin jo tämän kirjan, ja voin sanoa, että ilman yllätyspakettia ei tätä kirjaa olisi ehkä tullut luettuakaan.

Ah, se oli ihana matka. Kotiinpaluu tänne ankeiden autokaupunkien, huonojen junayhteyksien ja masentavien kirjakauppojen maahan olikin sitten vähän plääh. Jos jostain olen varma, niin siitä, että Amsterdamissa ja muualla Hollannissa en käynyt viimeistä kertaa.

Kun en lue, katson vain kuvat

Kun en lue, katson vain kuvat

2015-07-16 17.46.56Suuri osa vapaa-ajastani kuluu romaanien lukemiseen. Mutta aika usein tulen myös katselleeksi ihan vain kuvia — muun muassa kengistä ja hatuista. Ja vaikka netissä on kuvamateriaalia vaikka kuinka, kuvien taustojen ja tarinoiden kertomisessa ylivertainen väline on edelleen kirja. Ja siinä missä oman kotikirjaston valikoima loppuu lyhyeen, apua tarjoaa kaupunginkirjasto. Indiskan pallomekko ja Mil-Tecin seilorilakki ovat jo vanhoja tuttuja, ja ovatpahan nämä Laura Vitan sandaalitkin täällä jo kerran näkyneet. Tässä kuitenkin parempi kuva aiheenmukaisessa kontekstissa eli Metson muotihistoriahyllyn luona.

Maukkaimmat palat ruotsalaisesta Maan-Miehen Ystäwästä vuodelta 1767

Maukkaimmat palat ruotsalaisesta Maan-Miehen Ystäwästä vuodelta 1767

Porvoolaisesta antiikkikaupasta löytämäni kansilehdetön kirja vuodelta 1767 on jäljittämieni tietojen mukaan mitä todennäköisimmin Landtmanna-wännen, som af hushålls- och läkeböcker sammanletat de wigaste hushållsgrep, anwisning til et nätt landt-apothek, samt säkra, lätta och bepröfwade hus-curer, nykysuomeksi kutakuinkin Maamiehen ystävä, johon on kotitalous- ja lääkintäkirjoista koottu tärkeimmät kotitalousniksit, ohjeet kätevään maalaisapteekkiin sekä turvallisia, helppoja ja koeteltuja kotihoitoja. Samoihin kansiin on sidottu myös En Gammal Försökt Norrsk Patriot- och Landtmans Hushålls- och Återbruks-Almanach, som kan tjena til En Ny, Tilförlåtelig och med wårt Climat öfwerens-stämmande Bonde-Praktika, joka keskittyy lähinnä vuodenkiertoon liittyviin maatalousvinkkeihin. Tämä jälkimmäinen teos on kuitenkin ensimmäisen rinnalla suhteellisen kevyttä kamaa, joten keskityn tarkastelemaan vain ensinmainittua teosta.

Kotitalousniksit

Maan-Miehen Ystäwän ensimmäinen puoli koostuu, kuten kirjan nimessä kerrotaan, kotitaloutta ja maataloutta helpottavista nikseistä, jotka valottavat mielenkiintoisella tavalla neljännesvuosituhannen takaista arkielämää. Kenkäbloggarina nostan tietenkin ensimmäisenä esiin reseptin

2015-07-06 03.16.53Hywä Kenkäwaxi.

Ota 16 luodia waxia, 8 luodia saxan soopaa, 6 lusikallista makiata kermaa, 2 eli 3 munan walkiata, 4 äyrin edestä Terpetin öljyä, sulataan yhdes ja sekoitetaan kimröökin kansa sekä kaataan paperi muottiin seisomaan.

Sama: Ota 1 naula talia, 18 luodia waxia, 2 luodia Terpentijniä, 4 luodia lijnöljyä, 2 luodia Puum-öljyä, 2 luodia traania. Waxi sulatetaan aluxi hiljaxeen hijlistöllä, sen päälle kaataan terpentijni ja sitten tali, sekoitetaan yhteen. Kun se hywin on sulannut kaataan sijhen kimröökiä kuin tarwitaan, öljyt ja traani lyödään yhteen, ja myös 4 luodia präntärin fernisaa. Muotit kuin sijtä kaataan pitää kahdesta Cardus-paperista tekemän. Tämä Kenkäwaxi on mitä parahin suojaamaan nahkaa wettä ja mätää wastaan.

Omalla makaaberilla tavallaan söpöltä kuulostaa myös niksi, joka tuonaikaisin eliniänodottein oli varmasti hyödyksi:

2015-07-06 03.17.27Mustata Suru-preiwin kantit.

Keitä wehnäjauhosta ja wedestä sakia puuro, lyö se rijwinkiwelle eli morteliin ja sekota kimröökin kansa, että sijtä hywin mustaa tulee. Preiwit rewitään yhtä suurexi, pannaan pöydälle että yhden Preiwin kantti makaa toisen päällä nijn kuin kantti lewiäx halutaan. 2015-07-06 03.17.35Päälle pannaan jotakin painawata että preiwit paikallan pysywät, ja nijn mustataan ne penselillä. Että työ nopiammin sujuis, jaetaan Preiwit 2 eli usiampaan pakkaan, että ei tarwita odottaa kuiwumista, ja kun kantit ei enää märiltä näytä, otetaan ne irti toisistansa, että ei klijsteri nijtä toisins tartuta. Jatketaan kuin walmis on.

2015-07-06 03.18.29Vastaavia näppäriä ohjeita annetaan muun
muassa siihen, kuinka vanhasta talista valmistetaan valumattomia kynttilöitä (Kuumenna pelkkää kusta ja lyö sijhen tali, jne.), kuinka valmistetaan nürnburgilaisia nuudeleita (nikkaroidaan ohimennen pastakone ja sekoitetaan taikina vehnästä, kananmunasta ja vedestä), kuinka valmistetaan savuttamatonta lamppuöljyä (käytetään lampaanjaloista ja -sorkista keitettyä rasvaa ja kastetaan lampunsydämet etikkaan) ja kuinka maustetaan sima, joka siis ilman muuta valmistetaan hunajasta (humalaa, kardemummaa, galangajuurta ja Biol-juurta, jonka nykynimitystä en ole onnistunut löytämään).

2015-07-06 03.19.03Osa kirjan ohjeista on toki nykytietämyksen valossa suorastaan vaarallisia. Esimerkiksi vesihaulien valmistukseen käytetään lyijyä sekä auripigmenttiä tai mieluummin elohopeaa. Osa ohjeista taas on lähinnä absurdin kuuloisia, kuten Huomio wasikoista. Wasikoita ei koskaan pidä samassa siassa lammasten kanssa pitämän, koska lammasten haju on nijn paha ja wäkewä, että sen perästä myös seinälutikat kuolewat. Voiko tämän tulkita muulla tavalla kuin että lampaiden haju tappaa vasikatkin?

Eläinlääkintäneuvot

Panokset kovenevat, kun kirjassa päästään lääkintäohjeisiin. Karja on ilman muuta tärkeä, ja sitä pitää vitsauksilta suojeleman. Erityisen hyödyllistä on ripustaa lehmien kaulaan punasipuleita:

2015-07-06 03.19.42Auttaa wasikointia.

Jos lehmällä on waikiata wasikoida, pakkaa sen kaulan ympäri 6 eli 7 Sipulia ( rödlök ) nijn käypi se waiwatta.

2015-07-06 03.20.06Estää Lehmä-rutto.

Anna elukalle aamuisilla 1/2 korttelia eli enämpi kusta. Tällä tawalla on maan-mies Ystadissa suojannut lehmänsä 3:sti, kun rutto-tauti on kulkenut. Sama: Kun elukka ei tahdo syödä, neulo 4 eli 5 sipulia nyörijn ja pue kaulan ympäri. Tee joka päivä, nijn elukasta uloswuotaa paljon räkää eli se paskoo wettä, mutta se tulee hywäksi taas.

Kusi onkin todellista ihmeainetta, sillä lehmien lisäksi se pitää siatkin terveinä:

2015-07-06 03.20.30Sika. Estää madot.

Se on nijn warma ja helppo konsti, että wain joka päivä kaataa yö-potta nijden juomaan ja sijhen sekoittaa kourallinen eli usiampi katajamarjoja.

Ja jos ei kusi auta, niin käytetään punamaalia:

Elukka joka on watta-taudisa.

Auttaa, jos sisälle antaa jotain punawäriä, jollasella tupa maalataan.

2015-07-06 03.21.07Toki hoitoja voi aina tehostaa sekoittamalla joukkoon jonkin eläimen paskaa:

Pahaputki-tauti.

Aja hewoinen lämpimäxi. Anna uutta apetta ja anna kourallinen kissan-paskaa jauhettuna ja sekoita kaljan joukkoon. Ota sitten ape pois 4 eli 5 tijmaxi. Ennen seurawata päiwää on se parantunut taudistansa.

Kotiapteekin kovimmat tropit

2015-07-06 03.21.47Kirjan tiukka ja synkkä ydin on kuitenkin kotiapteekin rohdoskokoelma. Lääketiede rämpi kaukana nykyisestä tasosta, taudit kiersivät taajemmin kuin nykypäivän mainostenjakajat, ja epätoivon hetkellä tuntui varmaan paremmalta tehdä ihan mitä tahansa, mikä vain voisi sairauden pois ajaa. Mitä kamalammalta lääke maistui, sen tehokkaampaa sen täytyi olla. Ja mitä enemmän vaivaa raaka-aineiden metsästämiseen piti käyttää, sitä voimallisempaa tinktuuraa syntyi.

2015-07-06 03.22.04Paiseita pehmenneltiin paitsi talilla voidelluilla kaalinlehdillä myös voissa paistetulla mustalla villalla. Unenlaatua parannettiin ja aivoja vahvistettiin hautomalla otsaa viiniin sekoitetuilla unikonsiemenillä kastetulla rievulla. Isorokkoa ja tuhkarokkoa hoidettiin simaan sekoitetulla nauriinsiemenrouheella. Mehiläisenpisto parani, kun sitä pesi omalla kusella. Lapsen ummetus lähti, kun jauhettuja krassin ja juustokuminan siemeniä sekoitettiin vanhaan voihin ja syötettiin sitä lapselle (luulen kyllä, että mikä tahansa vanhaan voihin sekoitettu saa ummetuksen auki).

Käärmeenpuremakohtaan suositeltiin hieromaan heti korvavahaa. Myös saarninlehtimehu ja (oopiumia sisältävä) teriak sisäisesti nautittuna auttoivat. Jos näitä ei ollut saatavilla, saattoi juoda huomattavan määrän puuöljyä (eli huonolaatuista oliiviöljyä) ja hieroa haavaan tuoretta hanhenpaskaa erinäisin ainesosin höystettynä.

Niin, tämä oli vasta kevyenpuoleinen johdatus varsinaiseen pihviin, eli 1700-luvun kotiapteekin top 5 ällöhoitoihin. Aloitetaan vähemmän ällöstä päästä.

2015-07-06 03.22.315. Keltatauti.

Kuiwaa koiruoho-nuppia jauhetaan ja otetaan sisälle yxi lusikallinen aamuisilla wijnin kanssa. Eli ulosrässätään mehu nuoresta koiruohosta ja otetaan sisälle aamuisilla yksi eli kaksi lusikallista. Sama: Ota hanhen paskan walkia, sekoita sijhen Canelia ja anna sairaalle sahdin kanssa.

2015-07-06 03.22.54 2015-07-06 03.23.014. Kelwos kaikkijn waiwoihin.

R. Karhun sappi
Majawan hausta
Kyhkyisen paska
Camphert
Kynsilaukka
Aloe, kutakin 1/2 luodia

Lyö ne 1/2 tuoppijn palowijnaa ja anna seisoa 8 päiwän ajan lämpimäsä.

Kuin ongimadoxi sanotaan on tämä kaikkein wäkewin lääkitys aamuisilla ja ehtoisilla juoda, palowijnan eli muun märän kanssa sisään otetaan 2 tippua kuinka monta wuotta sairas elänyt on.

Kaatuwaan tautijn, kuin muihin rampoihin ja kiwistys-tautijn kuin tulee ja menee nopiaan, wilu-tautijn ja on monia hywin parantanut.

2015-07-06 03.23.233. Palaneille wammoille.

Nijn pian kun palanut on, otetaan pelkkää Rännikiwen likaa ja pannaan tukewasti räsyn kanssa. Tehdään usiampi kerta. On monta kertaa menestyxen kanssa tehty. Hijwa, happamen kaalin mehu, muste, lijn-öljy päälle painettu on myös hywä Lääkintä-aine. Kujn myös rikki hakatut porkkanat.

Niin kuin oikeasti, keksittekö 1700-luvulta mitään saastaisempaa paikkaa kuin katuoja, ja kuitenkin juuri katuojasta kaavittu lika on parasta lääkettä palovammoihin!

2015-07-06 03.23.452. Silmä-salwu.

Käärmen raswa, kujn saadaan katki hakatusta käärmestä ja ripustetaan se lämpymään ja klasi alle, sekoitetaan walmistettun Tutien salwuxi kujn punasiin ja läiskä-silmijn hierotaan ja myös ympäri. Nijn kuin paiseet awataan, Espanjan kärwäinen kaulaan asettaan ja ulos ajawa aine yxi kerta wijkosa sisään otetaan. Sama: Ota ahwenen ihraa, pane se potellijn hywin kijnni sidottuun ja pane se ulos kuin aurinko sijhen paistaa. Hierotaan silmijn. On auttanut kuka melkein sokia on ollut.

1. Mato-öljy.

2015-07-06 03.24.112015-07-06 03.24.03Ota toukokuussa onki-matoja kuin ryömiwät ylös mullasta ennen ja jälken auringon ylös ja alas menon. Kun olet kaksi kourallista kerännyt, halkaise teräwällä weihtellä päästä toiseen, raawi ulos kaikki lika puu-weihtellä, pese sijwiläs. Pane potellijn hywin kijnni sidottuun ja pane aurinkoon, nijn tulevat ne, kuin mustuneet owat, öljyxi, joka wisusti talteen pannaan.

Tämä öljy monin tawoin hywäxi on nijn ulos kuin sisään otettuna.

Wilu-tautijn hiero kourijn ja pane tuleen ennen kuin wärisemistä tulee. Ne kuin wäkewämpiä owat ja tästä sisään ottawat 1 eli 2 fingerporullista, saawat helpotuxen nopiasti. Kuiwaan tautijn auttaa enämpi, kiwun kouristuxijn, kuin keppi kädessä käweleepi, owat heti kuin tätä öljyä owat sisään ottaneet käyneet täysin terwexi. Se kuin ei kestä tämän pahaa hajua, sekoita Lager-marja-öljyyn, waikka parhan waikutuxen tekeepi ilman.

Että ei muuta kuin pitkää ikää, jos näiden hoitojen jälkeen vielä hengissä olet. Alter egollani Saarnaajattarella on muuten tähän lopetukseksi hyvin sopiva elämänohje:Saarnaajatar II

Kaikki tämän artikkelin vanhaa kirjasuomea jäljittelevät suomennokset ovat minun omiani. Sanaston, kieliopin, svetisismien ja kirjoitusasun tyyliä olen jäljitellyt ennen kaikkea Kristfrid Gananderin Maan-Miehen Huone- ja Koti-Aptheekista (1788). Lähteenä olen käyttänyt myös Laila Lehikoisen ja Silva Kiurun teosta Kirjasuomen kehitys (2001). Koska alkuperäisteos on kirjoitettu 1700-luvulla ja painettu paikoin suttuisella fraktuuralla, on käännökseeni varmasti päässyt erilaisista ymmärrysvaikeuksista ja merkityksenmuutoksista johtuen jos jonkinlaisia virheitä. Parhaani olen kuitenkin tulkinnassa tehnyt. Jos huomaat käännöksissäni ilmeisiä virheitä, jätä asiasta kommentti. Arvostan sitä suuresti!