Monthly Archives: lokakuu 2015

Kurpitsat jäivät hyllyyn

Kurpitsat jäivät hyllyyn

2015-10-30 15.38.06Näin loka-marraskuun vaihteessa tuntuvat monet viettävän jonkinlaista juhlaa, millä nimellä sitä sitten kutsuvatkaan. Yleisesti ottaen juhlapäivän väreiksi näyttävät vahvistuneen eritoten musta ja oranssi. Siispä mekin somistimme mustasävyistä eteistämme sesonkiin sopivalla karmivalla oranssilla kertakäyttökoristeella: roskapussihan se siinä! (Ja toki oranssin säväytyksen tuovat hienossa kenkäkaapissani koreilevat Poetic Licencet ja KMB:t.)

Asussani sen sijaan on perinteisesti lähinnä violettia ja vihreää. Artin uutukaiset saappaat ovat tässä lespauskuvassa ehkä vähän pimennossa, mutta sellaista se aika usein tuppaa olemaan, kun yrittää sisätiloissa saada minun puhelimellani kuvia kengistä. Häiritsevän heikkotasoinen tuo iPhone 5c:n kamera kyllä. Vänkyräkuvioinen hame on varsin yllätyksettömästi Per Unan vakosamettihame (olenkohan tätä nimenomaista hametta tullut esitelleeksi vielä aiemmin? Ei voi näitä kaikkia muistaa), ja takkirintamalla olen siirtynyt jo syksystä talveen. Ehkä pitäisi taas vaihteeksi käydä kiertelemässä Uffeja ja vastaavia, kun ovat nämä samat takkoset olleet käytössä jo useamman vuoden. Tämä biljardipöydänvihreä villakangastakkihan löytyi taannoin Hervannan Uffilta. Siinä on jonkin vietnamilaisen räätälin lappu, saattaa olla jonkun mittojen mukaan teettämä.

2015-10-30 15.50.38Ja tosiaan, mitäpä sitä sen erikoisemmin pukeutumaan, kun ei meidän epäkristilliseen pyhäinpäiväämme kuulu muuta ohjelmaa kuin istua rauhassa kotona (aah!) ja lukea kirjaa (aah!!) hiljaisuudessa (AAAH!!!). Ehkä syömme herkullisuuksia, mutta toisaalta sitäkin tulee tehtyä tämän tästä, heh! Yksi tähän sesonkijuhlaan syksyisyydessään hyvin sopiva herkku on Elmiksen spesiaaliherkku, aurajuustolla kyllästetty punajuuripiirakka. Perinteisesti tämän herkun pahin ongelma on se, että se loppuu niin nopeasti. Niinpä Elmis on yhä useammin ruvennut valmistamaan sen jättimäisen suurena. Siihen menee mm. kaksi kiloa punajuuria. Tässä kuvassa ladon punajuuria pussiin. Myös kengät näkyvät tässä vähän paremmin.

2015-10-30 15.49.03Noh, emmehän mekään sentään pelkillä herkuilla elä. Niinpä pakkasin pussiin myös paprikan kaltaista arkiruokaa. Pannaas siitäkin nyt vielä yksi kuva näytille, kun vihannesosastoilla on aina niin kaunis väriloisto ja hienosti värejä täyteläistävä valaistus. Mutta pahuuksia ei kaupasta kotiin kanneta, eli kurpitsat jäivät tälläkin kerralla ostamatta.

Kummasti kertyi kirjoja

Kummasti kertyi kirjoja

2015-10-23 16.11.31Viimeksi kerroin ostaneeni lateksinkiillotusainetta. Nyt paljastan, miksi. Käväisin Helsingin kirjamessuilla, ja vaikka tapahtuman päätarkoituksena onkin raidata mahdollisimman paljon mahdollisimman kiinnostavia kirjoja mahdollisimman nopeasti (koska se tungos ja häly on aivan sietämätöntä), ei sinne koskaan pidä lähtemän ihan missä tahansa rytkyissä. Kesällä löysin Lumouksen goottikirppikseltä kummalinnunsinisen lateksimekon, ja kirjamessuilla jos koska on erinomaisen hyvä tilaisuus pukeutua kummalinnuksi ja heilua kustantamon maskottina.

Siispä kiillotin kumipuvun ja yhdistin siihen oransseiksi asusteiksi sukkahousut ja huivin, niin saatiin Osuuskumman värit. Mutta eihän asu ole mitään ilman hattua ja kenkiä. Näissä poikkesin harkitusti turkoosin ja oranssin ulkopuolelle. Kummalintu sai sulikseen Strange Hours Atelierin violetinharmaan sulkahatun, ja jalkoihin pääsivät ensimmäiselle käyttökerralle Artin violetit, graafisen selkeälinjaiset nappikoristeiset saappaat. Tätä samaa mallia, joskin eri värisenä, kuolasin jo vuosi sitten Kenkärevon ikkunassa, ja kun tänä syksynä ikkunaan ilmestyi myös violettia, pitihän niitä käydä kaupassa asti katsomassa. No eipä ollut minun kokoani. Pakko oli sitten tilata netistä. Mutta pieniräpyliset voivat nyt ottaa tästä vinkistä vaarin ja käydä hakemassa omansa Kenkärevosta.

2015-10-23 22.14.55Ja niin, tulihan niitä kirjojakin sitten jokunen ostettua. Pärjäsimme sentään kotilibrariaanini kanssa yhdellä laukulla, mutta piukaksi se pakkaantui. Kaksikymmentä on kirjojen yhteismäärä, joukossa mm. Murakamin uusin ja antikvariaattipuolelta yksi vanhempi sekä Lehtiön Porvooseen sijoittuvan dekkarisarjan kolmas osa. Hautalaakin löytyi divarihyllyistä pari kappaletta. Ja tosiaan, Osuuskumman uutuudetkin minun on nyt hankittava jostain itse, kun kustantamomme varasto siirtyi vastikään minun vastuultani muiden hoidettavaksi eikä kirjoja tuoda enää suoraan painosta minulle. Siispä omalta osastolta otin mukaani Nupposen Kauheat lapset ja hieman sitä aiemmin julkaistun Kristallimeri-antologian. Tässä saaliskuvassa selailen uuspainosta Gananderin 1700-luvun lopun sanakirjasta ja esittelen kummalintuasun avonaista selkäpuolta.

Että joo, nyt on taas pariksi kuukaudeksi tuoretta luettavaa.

Poikkeamia mukavuusalueelta

Poikkeamia mukavuusalueelta

2015-10-16 17.37.30Syyslomaviikko lähenee loppuaan, ja onpa tässä tosiaan tullut tehtyä kaikkea epätavanomaista. Aloitetaan kuitenkin tavanomaisesta. Aiemmin Finlaysonin tiloissa toimineen mediamuseo Rupriikin uusi näyttely avattiin Vapriikissa perjantaina 16.10., ja koska Vapriikkiin pääsee perjantaisin maksutta klo 15–18, oli siinä oiva tilaisuus käydä tuhlaamassa hiukan aikaa ja tutustumassa uuteen Rupriikkiin. Jalassa olivat taas Irregular Choicen Tipping Pointit ja yllä samaa värimaailmaa edustava ja niin ikään kimallelangalla koristeltu H&M:n piparivuorinen hame. Vapriikin kakkoskerroksen pölkkylattia, jossa on vanhoja metallilastuja, tarjoaa mitä mainioimman taustan tämän asun kuvaamiseen. Niin, se Rupriikin näyttely, joo, sanotaan vaikka, että se on sangen puhelin- ja viestiliikennepainotteinen, ja muu media on jäänyt varsin pieneen sivuosaan. Mutta pääsee siellä kuitenkin veivaamaan vanhaa kunnon valintakiekkopuhelinta, mikä on aina ihanaa.

2015-10-15 15.59.56Ja sitten sinne mukavuusalueen ulkopuolelle. Pitkissä lomissa tuppaa olemaan se haittapuoli, että kaikille asianosaisille pitää tämän tästä olla keksimässä jotain tekemistä. Ja kun kaikki mielekäs tekeminen on keksitty ja moneen kertaan tehty jo aikaa sitten, pitää keksiä jotain uutta. No, tämä ei kyllä ollut minun ideani, mutta yleisön pyynnöstä kävimme myös keilaamassa. Tämä saattoi olla ensimmäinen kerta ikinä, kun olen keilannut. Muistan nimittäin käyneeni keilaradalla ainakin kerran joskus 90-luvulla, mutta silloin en tainnut keilata. Enkä innostunut lajista tälläkään kertaa. Hämeenkadun Space Bowlingissa vieritellään palloa UV-valojen ja jumputusmusiikin ympäröimänä, ja jalkaan on sujautettava keilakengät. Jos omia ei ole (kuten meillä ei tietenkään ole), vuokrataan keilahallista tällaisen Brunswickit. Mjooh, en tainnut saada kovin korkeita pisteitä, mutta tulipahan koettua.

2015-10-17 17.03.43Vaan ei mukavuusalueen ulkopuolella seikkailu suinkaan tähän loppunut. Olen käyttänyt työtuolinani jumppapalloa jo muutaman vuoden ajan, mutta kun työpöytä tuli vaihdettua uuteen, vanha jumppapallo alkoi tuntua liian suurelta ja epämukavalta. Vanhassa työpöydässä nimittäin oli alla teräspalkki, johon jalkoja oli mukava nojailla, eikä halkaisijaltaan 80-senttinen pallo ollut lainkaan liian suuri. Uudessa pöydässä mitään jalkatukea ei ole, vaan tukea on otettava lattiasta. Usein se on perin vaikeaa, kun jalat tahtovat luisua. Ergonomiavälineestä tuli siis epäergonominen. Vaan vuoden verran tulin sinnitelleeksi ennen kuin sain päähäni, että voisin vaikka kokeilla, olisiko pienempi jumppapallo mukavampi. Jos homma toimii, kolmekymppiä on pieni hinta selkävaivojen vähenemisestä. Probleema vain on, että jumppapalloja myydään urheilukaupoissa, ja niissä ei totisesti tule käytyä edes joka vuosi. Noh, rohkeasti nyt piti sellaiseen suunnistaa. Ja nyt on alla 70-senttinen pallo, joka tuntuukin heti paljon mukavammalta. Vaikka pallojen halkaisijoissa on vain kymmenen sentin ero, ne näyttävät aivan eri kokoisilta. Ihmekös tuo, isompi pallo kun on noin 50 prosenttia suurempi.

2015-10-17 15.53.33Jos tulee urheilukaupassa käytyä harvoin, niin vielä harvemmin tulee käytyä pornokaupassa. Ei joka vuosi, ei edes joka vuosikymmen. Mutta sinne suuntautui tänään tieni, sillä tarvitsen lateksinkiillotusainetta. (Voin sitten istua kiiltävällä jumppapallolla, jos ymmärrätte mitä tarkoitan… No ei vaiskaan, kiillotusaineen käyttötarkoitus pysyköön salaisuutena vielä tovin!) Vaan enpä olisi uskonut senkään löytämisen olevan niin vaikeaa. Aloitin etsinnän loogisimmasta paikasta eli lähinnä kotia sijaitsevasta alan puljusta, joka kuulemma on myös kaupungin vähiten irstain alan pulju. No eipä ollut. Jatkoin matkaani toiseksi lähimpään kauppaan. Ei ollut sielläkään, mutta myyjä sanoi, että Red Lightsista löytyy. Siispä seuraavaksi sinne. Ja katso: siellähän sitä oli, asianmukaisin saksalaisin tekstein varustettuna. Tässä kuvassa hykertelen pullo kädessä makuuhuoneessamme.

2015-10-17 14.01.27Huh, josko tämän kaiken jälkeen suuntaisi takaisin mukavuusalueelle. Kotimatka Red Lightsista kulki Naapurin (ja samassa tilassa toimivan Anna-Stiinan) ohi, ja siellä ikkunassa hymyili näin veikeän näköinen harakka! Koska kauhukabinetistini on minua enemmän näiden asioiden perään, otin harakasta vain pari kuvaa ja kerroin havainnostani kotona. Kauhukabinettia mittailtuamme totesimme, että harakan saa kuin saakin sinne mahtumaan, ja niin hän lähti harakkaa ostamaan. Jahka iltasella on rauhallisempaa, harakka pääsee paikalleen kauhukabinettiimme.

Olenpas haltioitunut

Olenpas haltioitunut

2015-10-12 16.30.14Männäviikolla huomasin, että Puutarhakadulle on avattu uusi sisäminigolf. Koska syyslomalla tarvitaan kovasti jotain uutta tekemistä, kävimme kokeilemassa tämän Crazy Golfin. Mestan nimikin jo antaa ymmärtää, että ei sinne missään tavan lenkkareissa talsita, joten nämä Irregular Choicen Tipping Pointit olivat ilman muuta valintani pelikengiksi.

Valinta osoittautuikin oikeaksi. Crazy Golf on sisältä juuri niin räikeä kuin markkinoinnista voi päätellä. Radan kuusitoista reikää (tai no, viisitoista varsinaista reikää ja lopuksi yhden lyönnin limuarvontakone) on rakennettu erilaisiin teemaympäristöihin: musiikkia, retroa, muinaista egyptiä, autokorjaamoa, sukellusvenettä, supersankareita ja niin edelleen. Teemat näkyvät paitsi seinien koristelussa myös reikien esteissä. Kussakin ympäristössä on oma taustamusiikkinsa, mutta toisin kuin voisi olettaa, musiikki ei onneksi pauhaa lainkaan liian kovalla, vaan sulautuu sopivasti taustamaisemaan häiritsemättä peliä.

Liian helpoiksi reikiä ei myöskään voi syyttää. Aika moni esteistä perustuu siihen, että saa yhden lyönnin osumaan juuri oikein, ja jos siinä ei onnistu, niin eipä tule tulosta. Pelasimme suositussääntöjen mukaan eli enintään seitsemän lyöntiä reikää kohden, ja seurueemme parhaan tulos 15 reiällä oli 67 lyöntiä eli 4,47 lyöntiä reikää kohden, huonoimman taasen 92 eli 6,13. Tässä lienee varaa kehittyä. Bonusta muuten siististä ympäristöstä; mukavampaa tämä laji sisällä on kuin ulkona.

Mutta kierros minigolfia tarjoaa vain hetken täytettä siihen tyhjyyteen, joka mieleni on vallannut nyt, kun olen pelannut kaikki kolme Dragon Age -sarjan peliä läpi. Keväällä kerroin jo uppoutumisestani Inquisitioniin, joka on sarjan kolmas peli ja jonka kautta koko sarjaan tutustuin. Koska en saanut tarinasta kyllikseni, tulin aikani kärvisteltyäni hankkineeksi myös Originsin ja II:n ja käytin kappaleen kauneinta syksyä niiden tahkomiseen. Vuonna 2009 julkaistussa Originsissa näkyy jo ajan hammas: grafiikka on toki myöhempiä versioita kökömpää ja ääninäyttelykin enemmän vielä harjoittelua, ja ne tissihaarniskat ja muutenkin miesdominanssi ovat kovin silmiinpistäviä sarjan myöhempien osien edistyksellisemmän representaation rinnalla. Niinpä Origins tuli lähinnä pelattua läpi, mutta nälkä ei kadonnut mihinkään.

Siispä Dragon Age II jouti tulille heti perään. Ja ah! Siinä sitä olikin jo samaa immergoivuutta ja tarinankerronnan nerokkuutta ja monimutkaisuutta kuin mihin Inquisitionissa totuin. Ja kuinka voimauttava fiilis oikeasti voikin tulla siitä, kun omassa possessa on pelkkiä naishahmoja ja niillä räiskitään menemään naispääpahista vastaan.

Yksi Dragon Age -sarjan vahvuuksista on ilman muuta henkilöhahmojen nerokkuus. Päähenkilön apureiksi löytyy hyvin monenlaisista taustoista lähteneitä hahmoja, joilla on kullakin paitsi omat vahvuutensa myös heikkoutensa ja kipeät kohtansa. (Kipeistä kohdista puheen ollen, päähenkilöni Hawke sai jossain vaiheessa peliä postilaatikkoonsa kaiken maailman questien lisäksi myös sikäläistä viagraspämmiä. Kun myöhemmin Varric pyysi keskustelemaan kanssaan aiheesta ”a small problem”, mietin jo, että tässäkö on syy sille, miksi Varricia ei voi pelissä romantisoida — mutta ei sentään! Joka tapauksessa en olisi pitänyt ajatusta lainkaan mahdottomana Dragon Agen maailmassa.) Ja näihin hahmoihin tulee myös kiintyneeksi sitä enemmän, mitä enemmän heidän kanssaan joutuu seikkailemaan ja heidän ongelmiaan ratkomaan. Vaikeiltakaan valinnoilta ei näissä peleissä voi välttyä.

Merrill_PortraitSiinä missä Inquisitionissa sydämeni vei ennen kaikkea Dorian, tevinteriläisen maagisuvun kapinallinen tuhlaajapoika, II:ssa olin aivan myyty, kun Kirkwallin kaduilla, kellareissa ja kaupungin laidalla seikkailin Merrillin, daalilaisen förstin (eli heimonvartijan oppilaan) ja asemastaan huolimatta herkän ja naiivin haltiatytön kanssa. Voi, jos Merrill olisi oikea henkilö, kotilibrariaanillani voisi hyvinkin olla aihetta mustasukkaisuuteen! Katsokaa nyt noita silmiä! Saattaa olla, että tein pelissä joitakin moraaliltaan kyseenalaisia ratkaisujakin, koska Merrill…

Mutta niin loppui sekin Dragon Age II aikanaan, ja niin kovin varhain, koska tulihan sitä aika intensiiviseen tahtiin pelattua. Huoh. Sarjan seuraavasta osasta ei ole vielä mitään tietoa, ehkä sitä joutuu vielä jokusen vuoden odottamaan, jos tulee sittenkään. Siispä pitäisi jotain muuta tähän tyhjään oloon keksiä. Ehkäpä kunnon annos tagliatellea ja kermakastiketta näin aluksi.

Talvi tulee

Talvi tulee

2015-10-09 11.34.58Syksy muuttui nopeasti lämpimästä kylmäksi, ja kyllähän silloin tekee mieli taas siirtyä pitkävartisiin kenkiin. Syysloma alkoi tällä kertaa perinteisissä merkeissä. Hyvin perinteisissä. Nämä turkoosit El Naturalistat ja Per Unan vakosamettihame tulivat esiteltyä jo blogini ensimmäisessä kenkäpostauksessa maaliskuussa. Indiskan muutaman vuoden vanhassa ja jo runsaassa käytössä nuhjaantuneessa neuletakissa on samaa mut eri turkoosia. Kuvauspaikkana VR:n sininen vaunu jossain Pieksämäen ja Joensuun välillä. Matkalukemisena Anne Leinosen tuorein romaani Vaskinainen.

Kuuntele Tomppaa — tarina veturikorjaamosta YT:n kourissa

Kuuntele Tomppaa — tarina veturikorjaamosta YT:n kourissa

VR:n suunnittelemat junavuorojen lakkautukset ja henkilöstövähennykset ja niitä seurannut keskustelu matkustajaliikenteen avaamisesta kilpailulle aiempia suunnitelmia nopeammin ovat nyt niin pop, että kolme vuotta sitten julkaistu novellini Kuuntele Tomppaa on suorastaan ajankohtaista luettavaa. Niinpä olen (kustantajan luvalla) nyt julkaissut mainitun novellin kokonaisuudessaan täällä omassa blogissani. Käypä siis viipymättä lukemassa tämä dieselinkatkuinen rasvaisten miesten tarina!

MUOKS: Novelli on julkaistu alun perin teoksessa Kumman rakas. Jos haluat lukea koko antologian, voit ostaa sen e-kirjana, ja muutamalle nopeimmalle riittää vielä painettujakin kirjoja.