Monthly Archives: huhtikuu 2015

Korkkarikausi korkattu

Korkkarikausi korkattu

2015-04-11 17.33.50Lämmin ja aurinkoinen sää jatkui tänäänkin niin kutsuvana, että rohkaistuin korkkaamaan kesäkorkkarikauden. Tämän merkkipäivän kunniaksi kaivoin vitriinistä aivan uudet violetit Chie Miharat, joissa on ruskeita tähti- ynnä muita kuvioita, ja ulkoilutin niitä kauppareissun verran. Kaupassa piti tällä kertaa käydä Sokoksen Herkussa saakka, sillä lähikaupastamme, vaikka suorastaan K-Supermarket onkin, ei löydy lempikahviamme, Löfbergs Lila Crescendoa. Uudet korkkarit selvisivät tästä noin kilometrin mittaisesta neitsytmatkasta mitä mainioimmin. Tosin hieman tuntuivat painavan joistain paikoista, kuten uudet kengät usein, että saas nähdä, koenko vielä seuraavilla käyttökerroilla hiertymisiä.

Ai joo, eilen taisin mainita, että Kangolin sulkahattu esiintynee vielä monessa kuvassa. Tämän päivän asuunkin se on päässyt mukaan, tällä kertaa siltä puolelta, jossa sulat näkyvät paremmin. Koristeraukat ovat joutuneet välillä kissankin hyökkäyksen kohteeksi, mutta urhoollisesti ne vain sojottavat kohti korkeuksia. Per Unan hame ja kirppikseltä ostettu röyhelöpaita taas ovat samat, jotka minulla oli ylläni jo torstaina Helsingissä. Niin, kenkien suhteen homma on varsin nuukaa, mutta vaatteeni noin muuten ovat aina vähän mitä ovat, joskus jopa peräkkäisinä päivinä samat. Järkyttävää, eikö!

2015-04-11 17.35.24Tässä vielä Lenin-kokoelmani edessä otettu lähikuva näistä ihanuuksista. Jestas, sukkahousuni ovat melko kulahtaneet, ja lattialla pyörii karvapalloja. Ja mikä tuo irtojohtokin tuolla hyllyn alla on?! No, mitäs pienistä, kun nyt on taas Löfbergs Lilaa kaapissa parin kuukauden tarpeiksi.

2015-04-07 18.45.15Kahvikauppojen lisäksi nautiskelin tänään kauniista ulkoilmasta jakamalla Jaakko Stenhällin flaikkuja Patosillalla itse Stenkan kanssa. Ennakkoäänestys on jo alkanut ja loppusuora lähestyy, ja tämän kyllä huomaa jo paitsi somesta myös tuolla kaupungilla, jossa monet jo kertovat äänestäneensä. Kampanjointi vaatiikin aina vain enemmän nokkeluutta, mutta toisaalta naurettavuuksiin ja liialliseen kikkailuun ei pidä sortua. Itse olen panostanut Jaakon kampanjaan paitsi flaikkuja jakamalla myös kiinnittämällä omalle parvekkeelleni sissimainoksen. Siksi näkyvällä paikalla tämä on, että varmaan kaupungilla kulkiessanne huomaatte tämän itsekin. Mutta miksi minun kaltaiseni humanisti nyt sitten kampanjoi insinöörin puolesta? Jaakossa vakuuttavinta on hänen panoksensa urbaanimman kaupunkikehityksen hyväksi. Ja tottahan minä haluan, että Tampereesta (ja muistakin Suomen kaupungeista) tulee entistä enemmän kaupunki. Sellainen, jonka keskustassa on hyvät kävelyolosuhteet ja hyviä syitä kävellä. Siis hyvät edellytykset hienojen kenkien ulkoiluttamiselle!

2015-04-11 15.29.55Muilta osin päivä kuluikin sitten töiden merkeissä. Toissapäivänä hehkutin, miten mukavaa tässä työssä on, kun saa itse valita vapaapäivänsä. Arkipäivien kaupunkilomailun kääntöpuolena on sitten se, että aika usein viikonloput kuluvat kääntäessä. Mikäs siinä, ei viikonlopuilla minulle juuri mitään erityismerkitystä ole, ja joskus ne työtkin on tehtävä. Mutta selkähän siinä kipeytyy! Olen jo kolmisen vuotta käyttänyt työtuolinani jumppapalloa, sillä toimistotuolissa selkä vasta kipeytyikin. Nyt on jo pitkään tuntunut, että ei jumppapallokaan enää auta, ja olen pohdiskellut, kuinka saisin itselleni seisomatyöpisteen. Korkeamman pöydän (tai vieläpä säädettävän pöydän) hankkiminen olisi vihoviimeisen ylivoimainen haaste ja kaiken lisäksi turmiollista kotimme sisustukselle, joten vaihtoehdoksi jäi etsiä näppäimistön ja ohjauslevyn alle sopiva koroke, jotta ne olisivat oikealla korkeudella seisten kirjoittamista varten. Ja kappas, tarvittavia korokkeitahan minulla lojuukin nurkissani oikein laatikkokaupalla — nimittäin täysiä kirjalaatikoita. Kahdella kirjalaatikolla loihdin itselleni mitä mainioimman gettoversion seisomatyöpisteestä. Yhden täyspitkän työpäivän perusteella voin sanoa, että homma tuntuu toimivan. Selkä ei ole nyt lainkaan niin kipeä kuin se tavallisesti aina työnteon jälkeen on. Takapuoli ei ole lainkaan puutunut. Ainoa haittapuoli on se, että kantapäät väsyivät. Noh, ehkä siihenkin tottuu. Tai sitten minun on ruvettava etsimään hyvännäköisiä terveyssandaaleita. Kuulostaa mission imbesilliltä.

Kevätretki kevyemmissä kengissä

Kevätretki kevyemmissä kengissä

2015-04-09 14.21.14Kääntäjänä työskentelyn parhaimpia puolia on vapaus päättää omat aikataulunsa. Olin aiemmin keväällä sanonut teemestarilleni: ”Kunhan tulee seuraavat hyvät kelit, lähtekäämme Helsinkiin.” Hän suhtautui suunnitelmiini suopeasti, ja kun pääsiäisen jälkeiselle viikolle luvattiin aurinkoa, merkitsimme kalentereihimme torstaille päiväretken pääkaupunkiin.

Talvikausi on jäänyt taakse, joten rohkenin lähteä matkaan kevyemmin pukeutuneena. Jalassa oli tällä kertaa Grünbeinin metsänvihreät solkikengät. Kuten saatatte pukeutumisestani päätellä, metsänvihreä on mielestäni aivan ihana väri. Tuo pitkä vakosamettitakki on joskus UFFilta löytynyt H&M:n takki, ja Nuuskamuikkus-uniformuni kruunaa niin ikään kirppikseltä päähäni päätynyt Kangolin lyhytkarvainen sulkahattu. Esittelen hattua joskus toiste paremmin, sillä pidän sitä joka tapauksessa aika usein. Tässä kuvassa tiirailen hyvin ihastuneena Fredalta löytynyttä varsin oranssivoittoista hattukaupan näyteikkunaa. Aah, hatut! Ja kengät! Ja hatut!

2015-04-09 12.17.45Kengistä puheen ollen, kiertelimme toki lukuisissa kenkäkaupoissa, ja oppaana oli tällä kertaa Kummain kenkäin Shoe Marathon Helsinki -kartta. Joka tapauksessa onnistuin pidättäytymään kenkien ostelusta, vaikka tiukkaa välillä tekikin. Tizzianan tarjoushyllyssä nimittäin oli puoleen hintaan monet Chie Miharat, joista peräti neljät koossa 41. Voih! Etenkin nuo vihreäkuvioiset olisivat sopineet mitä mainioimmin minun kokoelmiini. Mutta niin, olen tänä vuonna tullut ostaneeksi jo sen verran monet kengät, että pakko oli välillä puristaa lompakkoa tiukemmalle.

2015-04-09 13.19.27Sen sijaan teemestarini löysi ostettavaa. Hän itse ei oikein ole kenkien perään (niin, aivan, hän on juuri niitä tyyppejä, joilla on yhdet kesäkengät ja yhdet talvikengät), mutta kun maratonireitin varrelle sattui myös jokunen teekauppa, niin iltajuomavalikoimamme täydentyi taas monella sortilla. Ensimmäiset pussukat tarttuivat matkaan jo Kluuvin teekaupasta, mutta varsinainen teenostajan pääkohde Helsingin-matkoillamme on aina Eerikinkadulla sijaitseva Théhuone. Tässä kuvassa taidetaan juuri pussittaa jotain erittäin hienostunutta japanilaista vihreää teetä, joka maksaa 23 euroa sadalta grammalta.

2015-04-09 13.40.54Pitkän kaupunkikierroksen aikana on toki muistettava pitää taukoja, ja jos kiertelee tuolla Kampin ja Punavuoren välimaastossa, niin ehdottoman suositeltava kahvila on Kalevankadun ja Albertinkadun kulmassa sijaitseva Gran Delicato, tai meidän kesken tuttavallisemmin kreikkalainen kahvila. Siellä nimittäin lattekin maistuu kahvilta eikä vain sokeroidulta maidolta. Hiukopalaksi valikoitui ciabatta, jossa oli graviera-juustoa, munakoisoa, artisokkaa ja kaikkea muuta hyvää (listalla se on joka tapauksessa numero 10). Huomatkaa, kuinka iloinen olen saatuani eteeni jättilaten ja herkkukyrsän. Niin, ja kuulin myös, että pidätte vakosametista, joten olin pukeutunut Per Unan vakosamettiseen jakkupukuun, jonka päälle sitten kiskaisin sen aiemmin mainitsemani H&M:n vakosamettitakin, jotta saatoin olla vakosamettiin verhoutuneena silloinkin, kun en ollut vakosamettiin verhoutuneena.

2015-04-09 14.45.35Mainittakoon vielä, että sen lisäksi, että Gran Delicaton tarjoilut ovat mitä mainioimmat, on kahvila ollut aivan erityisessä roolissa minun ja teemestarini yhteisellä taipaleella. Nimittäin silloin, kun tapasimme ensimmäisen kerran ja hän vielä asui Helsingissä, hän vei minut juuri tuohon lempikahvilaansa. Ja aivan kuten silloinkin, myös tällä kertaa jatkoimme sieltä matkaa Tarkk’ampujankadulla sijaitsevaan ainutlaatuiseen antiikkikauppaan, Götan maailmaan. Huomatkaa peilikuvasta, kuinka teemestarin kädet syyhyävät kaikkien noiden kauheuksien ja kuriositeettien keskellä! Tällä kertaa sieltä ei päätynyt kauhukabinettiamme koristamaan mitään uutta, mutta olen hyvin vakuuttunut siitä, että poikkeamme kyseisessä putiikissa vielä monta kertaa.

Ostoskierroksen päätteeksi kävimme Kampintorin antikvariaatissa (ei kuvassa), josta matkaan tarttui neljä kirjaa varsin kohtuulliseen hintaan. Ilta huipentui mukavaan rupattelutuokioon erään nykyoopperasäveltäjän kanssa, ja kas, sitten kello olikin jo yksitoista, ja oli aika lähteä illan viimeisellä junalla kotikaupunkia kohti. Tänään saattoi olla aavistuksen väsynyt ja kankea olo.

Mutta nyt teemestari esittelee minulle kuvia hienoista hatuista, pitää lopetella tältä erää tähän!

Uusvanhaa ja oikeasti vanhaa

Uusvanhaa ja oikeasti vanhaa

2015-04-06 16.11.41Pääsiäinen alkoi junailemalla, ja junailemalla se myös loppuu. Tänään jalassa ovat elokuussa 2012 ostamani Tamarikset, jotka — kuten huomaatte — ovat tässä vaiheessa talvea jo sangen pölyisessä kunnossa. Näitäkään kenkiä en alun perin ollut aikeissa ostaa, ja Tamaris noin muutenkin on kenkämerkkinä sen verran perustyyliä, että vaadittiin nimenomaan sattumaa, jotta nämä minulle päätyivät. Ja se sattuma oli kävely Anttilan kenkäosaston läpi juuri silloin, kun päässä pyörivät steampunkinkaltaiset ajatukset. Siinä ne sitten olivat edessäni, vanhennetun ruskeat, nyöreillä ja soljilla koristellut saappaat, kuin luotu steampunkkaria varten. Saatoinkohan jahkailla kokonaista yhden päivän ajan, ennen kuin oli pakko sortua ja palata hakemaan nämä mahtavuudet. Muista kengistäni poiketen nämä ovat kokoa 42, siis hieman niukempaa mitoitusta. Niin ikään varret ovat kapeahkot: siinä missä muut saappaat hölskyvät löysänä laihan pohkeeni ympärillä, nämä istuvat kuin hansikkaat.

Aivan yhtä steampunkkia ei vielä ole tuo sinisen vaunun penkki, mutta dieselpunkin puolelle sen jo varmaan voi laskea. Enimmäkseen vanhat matkustajavaunut on jo poistettu säännöllisestä liikenteestä, mutta Joensuun ja Pieksämäen välillä näitä vielä kulkee, ainakin niin kauan kuin pysyvät kutakuinkin liikennekunnossa.

2015-04-06 17.19.33Joensuun kaltaisessa syrjäisessä pikkukaupungissa ei ole maailman laajinta kahvilavalikoimaa, ja pyhäpäivänä se on vielä inasen suppeampi. Siispä päädyin jälleen kerran nauttimaan matkaevästä Coffee Houseen. Tarjottimelle livahti saaristolaisleipänä myyty katkarapu-majoneesitäytteinen ruisleipä ja cappuccino. Taustamusiikkina Coffee Housen ilmeisen suppea soittolista, nimittäin jälleen kerran tässä samaisessa kahvilassa sain kuulla jonkin hyvin lussun loungeversion Je t’aime — moi non plus’sta. Edellinen kerta oli joskus aiemmin tänä talvena, ja jo silloin ihmettelin tätä biisivalintaa. Saa nähdä, ehdinkö kuulla sen tuolla vielä kolmannenkin kerran, ennen kuin soittolista uusitaan.

Ennustan jäätelökesää

Ennustan jäätelökesää
Ennustan jäätelökesää

Kuva otettu 2.4.2015 klo 10.58Eilinen päivä meni aamusta iltaan asti junaillessa. Matkalukemisena minulla oli tällä kertaa keskiviikkona painosta tullut Jussi Katajalan uutuusnovellikokoelma Korpin silmät kaiken näkevät. Ja tällä kertaa voin aivan varmasti sanoa, että olen ensimmäinen, joka on koskaan lukenut kyseistä kirjaa painettuna. Jäljellä on enää kokoelman viimeinen novelli, siksi vetävää tekstiä Jussilla on. Erityisesti minua viehättivät Tukholman metrotunneleihin sijoittuva Vuoronvaihto ja vuosisadan taakse arkeologisille kaivauksille sijoittuva Egyptin yö.

Kun iltamyöhäisellä saavuin kotiin, minua odotti täällä paketti.

2015-04-02 21.39.24

Palautusosoitteena on Design Asylum Retail. Mitähän tässä oikein on?

2015-04-02 21.41.33

Jos en aivan erehdy, niin tuohan näyttää kenkälaatikolta!

2015-04-02 21.41.50

Kyllä, taisin arvata oikein, laatikossa on kengät. Eivätkä näytäkään ihan miltä tahansa kengiltä.

2015-04-02 21.43.03

Nehän ovat nimittäin Irregular Choicen uudenuutukaiset jäätelötötterökengät!

2015-04-02 21.53.05

Uuuu, tämähän on lempimakuani! Taidanpa kokeilla jalkaan saman tien.

2015-04-02 21.47.49

Hohoo, upean näköistä! Ja yllättävän hyvin sopivat jaloissani jo valmiiksi tänään olleiden viininpunaisten ribbisukkahousujen kanssa. (Huomatkaa taustalla keittiön pöydälle tuijottavat raatotaulut vanhat lääketieteelliset piirustukset. Ne ovat Elmiksen kontribuutiota kotimme sisustukseen.) Entä toimivatko kengät sitten käytännössä?

2015-04-02 21.49.31

Mitä mainioimmin! Niin, minulla oli toki kenkätyyppailun aikana kesken ruoanlaitto, joten tämä kuva on täysin autenttinen eikä lainkaan tätä hetkeä varten lavastettu. Tuo kaunis kanaessu on muuten ostettu Barcelonasta sympaattisesta Coses de Casasta. Alun perin ajattelin hankkia Finlaysonin Tom of Finland -essun, mutta kun ei tomppasarjassa ollutkaan kokoessuja, niin kostoksi sitten hankin värikkäitä kanoja Kataloniasta. Ruoanlaitossa käytän aina essua, sillä olen aivan toivoton roiskija ja ilman essua vaatteeni olisivat jatkuvasti kurassa.

Vielä noista jätskikengistä. Nehän näyttävät kuvissa lähinnä ylihilpeiltä koristeilta, voivatko ne muka toimia kenkinä ihan oikeasti? Ensituntuman perusteella sanoisin, että kyllä. Tuntuvat erittäin tukevilta ja käsissä yllättävän painavilta, ja täällä kotona lyhyet kävelymatkatkin sujuvat siinä missä muillakin korkkareilla. Siispä nämä pääsevät kesällä ihan oikeaan aktiivikäyttöön, saattepa nähdä!

2015-04-02 22.14.53

Punaiset saappaat, entäs sitten?

Punaiset saappaat, entäs sitten?

Pienkustantajan päivä alkoi tänään yhdentoista maissa ovisummerin soitannolla. Äkkiä ylös sängystä ja ensimmäinen käteen osunut trikoomekko päälle, ettei ihan alasti tarvitse mennä ovea avaamaan. Kuljetusliikkeen kaverihan se siellä oli ja toi eurolavallisen kirjalaatikoita suoraan kirjapainosta. Jahka olin saanut nosteltua laatikot rapusta eteisen puolelle, saatoin hengähtää ja siirtyä viivästetysti tavanomaisten aamutointeni pariin.

2015-04-01 15.28.50Ja mitäs sieltä kirjapainosta sitten tulikaan? Jussi Katajalan uutuuskokoelma Korpin silmät kaiken näkevät ja muita yöpuolen tarinoita. Jos muuten haluatte tilata opuksen itsellenne, niin tehkää hyvin ja tyhjentäkää vaikka koko varasto. Ei nimittäin ole mukava yrittää saada unta makuuhuoneessa, jossa sadat korpinsilmät tuijottavat kaiken aikaa. Juu, kyllä, se on sitä pienkustantajan arkea, että varasto sijoitetaan sinne, missä tilaa sattuu olemaan, ja tällä hetkellä sitä on meidän makuuhuoneessamme, sellon ja ilmankostuttimen välissä ja kissanpedin alla.

Myöhemmin päivän ohjelmaan kuului muun muassa ruokakaupassa käynti. Lyhin reitti kauppaan kulkee Anttilan läpi, joten nappasin ohi kulkiessani kuvan päivän asusta Anttilan peilistä. Jalassa on punaiset So What!:n keinonahkaiset saappaat. Nämä ovat — monien muiden kenkien tapaan — heräteostos paikallisesta kenkäkaupasta noin puolentoista vuoden takaa.

2015-04-01 19.04.02Kenkien seurana on viininpunainen nahkatakki tekoturkiskauluksella. Tämän hankin UFFilta niin ikään joskus puolitoista vuotta sitten. Meillä on nimittäin viininpunainen nahkasohva, joka kaipasi paikkausta (itse asiassa se on hajonnut taas lisää ja kaipaisi jälleen paikkausta), ja läksin UFFin tasarahapäiville etsimään halpaa vanhaa nahkatakkia, josta leikata paikkapaloja sohvaan. Löytyihän sieltä, tämä takki, mutta kun takki oli minun kokoani ja muutenkin niin ihastuttavan näköinen, niin enhän minä sitä sitten raaskinut leikata tilkuiksi. Onneksi vierestä löytyi toinen suunnilleen samanvärinen takki, joka oli paljon järkyttävämpää kasarityyliä, eikä yhtään harmittanut leikellä sitä. Toki sohvaan tarvittaviin paikkoihin riitti yksi hiha, ja loput takista on jäänyt reserviin myöhempiä paikkaustarpeita varten. Tuollahan se on siistinä myttynä olohuoneen hyllyssä, nimellisesti toimii kissanpesänä, mutta kovin harvoin kissat siellä haluavat aikaa viettää.

Päässäni oleva lätsä on ystäväni tekemä. Alun perin hän teki tämän ja jokusen muun lakin siltä varalta, jos niitä olisi tarvittu taannoin Tukkateatterin esittämässä Missä paikkasi, tiedätkö sen? -steampunk-näytelmässäni, mutta näytelmän työryhmässä oli jo modisti, joka keskittyi yksinomaan hattuihin (voiko muuten olla ihanampaa yllätystä, kun käsikirjoittamani näytelmän ohjaaja kertoo hankkineensa hatuntekijän, sillä pitäähän sitä nyt joka roolihenkilöllä olla oma hattu, ehkä useampikin! Hattunäytelmä, paras näytelmä), ja niin nämä lätsät jäivät tarpeettomiksi. Itse asiassa kuulinkin niistä vasta näytelmän jälkeen… No joka tapauksessa, sain häneltä sitten tämän ja yhden toisen, kokoruskean lätsän, ja ihan jees hattuhan tämä on.

2015-04-01 15.58.44Myöhemmin yhytin vielä kustantamomme varastokissan päivystämästä varastosta. Ei mikään kovin noheva katti tämä, mutta kyllä se yksinkertaisista varastohommista, kuten lonkan vetelystä, hyvin selviää.